Niiiiiiiiiiiiin surullista mutta myös niin inhottavan totta on, että ilkeät ATK-sedät ovat pyyhkineet rakkaat Juicyt bittiavaruuten ja vieläpä kehtasivat sanoa että poistivat vain "jotain moskaa"!! Joo... Mäki käyn polttamassa niiden autotallin, johon ne on keränneet kamaa viis vuotta ja sanon, että siellä oli vaan jotain moskaa! Sinne meni kaikki musiikit ja kuvat ja kaikki muukin... No olivat ne jotain jättäneet... Rubyn hiusten meshin O_o kaverin kanssa mietittiin, että taisi  olla setien mielestä ainoo hieno asia koko koneella :D

No mutta, luonnollisesti, koska Juicyt kokivat loppunsa, aloitan uuden LC:n ja se löytyypi tästä. Vielä en ole päässyt edes aloittamaan pelaamista, mutta kyllä sinne jossain välissä uusi osa ilmestyy ;D Jos haluatte linkitystä sinne jo niin käykää kyselemässä tuolta sivuilta.

Eipä tässä muuta... Koittakaahan selvitä ilman Juicyjä ja tutustukaa O'Boyn sukuun, jahka pääsevät olemaan olemassa :)

Owwie

Vohoi voi. Rakkaat lukijaiseni, Te Juicyjen uskolliset ystävät ja sueraajat! LC:n jatkuminen on vaakalaudalla! Kyse ei ole millään lailla siitä, että minua ei huvittaisi enää pelata tai mitään! Ehei! Kyse on ääliöistä jotka työskentelevät äitini työpaikalla! 

Kuten aikaisemmin sanoin, pelikoneeni, joka siis on läppäri, näyttö meni epäkuntoon. Se kun on kone äitni työpaikalta, niin sinne hän sitten vei sen korjattavaksikin. Noh. Eilen tuli takaisin, ja rupesin tutkimaan, niin eikös vaan eikös vaan IT-vastaavat sedät olleetkin evänneet minulta oikeudet järjestelmänvalojaan, jossa tallennukset ensinäkin olisivat, JOS enää ovat ollenkaan! En pääse katsomaan edes onko ne siellä! Ne on voitu poistaakin! prkl! Ja että voisin aloittaa ede uuden väliaikisen LC:n tai mitään, pelata edes muuten vaan (koska muuten luonnollisesti kuolen), pitäisi sims uudelleen asentaa typerälle käyttäjäjärjestelmälle jonne nyt vain pääsen ja no sehän ei onnistu ilman sitä saatanallista järjestelmänvalvojan salasanaa jota minulla ei oleeeeeeeeeeeeeeeee!!!

Pointti on se että Juicyt eivät EHKÄ jatku. Minä totisesti toivon että asiat järjestyvät ja saan salasanan ja käyttöoikeudet ja tallnukset ovat tallessa... jos en saa salasanaa, en voi pelata ollenkaan... mutta tässä kuitenkin keskeneräinen 17 osa Juicyjä, ettette ihan tylsisty odottamaan, jos tässä vierähtääkin aikaa taikka sitten jos.. jos... jos tämän rakkauden on loputtava niin.. no tässä kaikki mitä on jäljellä.. Enjoy.

PS. lopussa on kuvia joissa on KATTO! Ah!

Ruby tunnusteli kasvanutta mahaansa. Vielä ei tuntunut potkimista. Milloinhan vauva alkaisi liikehtiä? Ruby pelkäsi, että joku kerta hänen miehensä halatessa häntä vauva potkaisisi niin kovaa, että Daavid huomaisi sen ja tajuaisi, ettei Rubyn maha näyttänytkään ihan normaalille. Eleanorin vanhat raskausvaatteet eivät sentään olleet miestä vielä saaneet aavistamaan mitään.

Kuin kutsun saaneena kyseinen mies astui kylpyhuoneeseen tekemään tarpeitaan. Ruby veti henkeään mietteliäänä. Parempi kai kertoa raskaudesta mahdollisimman pian. Ei hän sitä äärettömyyksiin voisi salata, oli Daavid kuinka hölmö tahansa.

"Kulta..."

Daavid tuli Rubyn luo.

"No?"

"Huomaatko minussa mitään erityistä... tällä alueella?" Ruby kysyi viittelöiden vatsansa suuntaan. Daavid siveli parransänkeään tovin ja mietti.

"No sulla on uus superhottis vyö rintojes alla", Daavid yritti.

"Arvaapa uudelleen" Ruby pyöräytti silmiään.

"Sä tiiät miten huono oon arvailemaan" Daavid sanoi ja tuijotti vatsaa. "Ellet sitten..." hän jatkoi hitaasti.

"Nainen! Ootko hankkiutunu raskaaks!?" Daavid huudahti asian valjetessa hänelle. "Kuinka monta kertaa mun on sanottava, etten halua lapsia!?"

"Et sä sitä ole ikinä sanonut! Sitä paitsi, tämä on sinun syytäsi, jos et muista! Minähän sanoin, että jos mies alkaa käyttää meikkiä, hänen vaimonsa voi tulla raskaaksi!" Ruby puolustautui säälittävällä valheellaan.

"No... en mä sitä teinnyt, kun aloin meikata!" Daavid mutrista huuliaan. "Tänkö takia me mentiin aikasin naimisiin? Tiesit, etten halua ottaa eroa paperihommien takia, vaikka paljastuisikin, että taloon tulee jotain pummeja!"

"Älä sano meidän lasta pummiksi!" Ruby kivahti.

"Sanonpa miksi lystään! Puolet siitä on minun! Mutta varmasti en hoida sitä! Ihan varmasti en!" Daavid uhosi kuin pikkupoika.

"No hyvä! Ihan sama minulle!" Ruby heilautti kättään ja paineli ulos vessasta.

Ruby kuitenkin huomasi mahansa jatkaessa kasvuaan, ettei hänelle sittenkään ollut aivan sama hoitaisiko Daavidkin lasta. Ruby itse halusi käydä töissä, ei hän voisi mitään lasta jäädä kasvattamaan kotiin!

Joten illalla Daavidin tultua kotiin, bodaamasta poikien kanssa, Ruby kömpi ylös vuoteeltaan ja vyöryi mahansa kanssa miehensä luo.

"Kulta! Sinä olet niiin isällinen!" Ruby aloitti leveästi hymyillen.

"Mitä tää nyt on..?" Daavid vastasi varuillaan.

"Ei mitään! Ihan totta vaan! Sä oot jotenki niin... sellanen! Jokainen lapsi haluiaisi tuollaisen isän!" Ruby sanoi viattomana.

"Todellako?" Daavid kysyi hyvillään.

Sitten hän lisäsi: "Mutta miksikään koti-isäksi en todellakaan aio ryhtyä. Se on vissi ja varma! En kuuna päivänä! Turha yrittääkään!"

"No enhän minä nyt sellaista tässä ajatellutkaan!" Ruby tuhahti vähätellen. "Minä vain ajattelin, että koska olet herttainen ja komea ja ihana ja kiltti ja mahtava ja vahva ja sympaattinen ja empaattinen ja mielettömän ihana! Niin..."

Ruby tarttui miestään käsistä.

"Voisitko ryhtyä lapsellemme koti-isäksi, kun se syntyy?" hän kysyi, eikä Daavid voinut vastutstaa.

"Joo!" hän sanoi pää pyörällä kehuista. Daavid... Olet niin säälittävä.

***

Ruby katseli hermostuneena valmiiksi sisustettua lastenhuonetta. Millaistahan olisi synnyttää? Varmaan kamalaa. Hän ei tiennyt haluaisiko tehdä sitä. Voisikohan siltä välttyä? Jos vaikka vetäisi rotanmyrkkyä, nyt kun ei vielä ollut liian myöhäistä...

"Hei kulta, jännitätkö synnytystä?" Daavid ilmestyi kyselemään hymyillen. "Rentoudu vähän. Taidat miettiä lapsen tulevaisuutta?"

"Juurikin sitä", Ruby vastasi hymyillen ja antoi miehensä hiero rasittuneita hartioitaan.

"Ai ai ai! " hän yllättäen huudahti.

"Mitä? Onko tässä kipee kohta?" Daavid kysyi.

"Ei kun! Aghodsoigfgidfu", Ruby yritti sönköttää alavatsasta säteilevän kivun lomasta. Hänen synnytyksensä oli alkanut. Daavid perääntyi hätääntyneenä.

"Tämä ei onnistu! Ei ikinä onnistu! En saa sitä syntymään elävänä! Sille tapahtuu varmasti jotain hämärää!" Ruby huuteli aivan sekaisin. Daavid vain seisoskeli vieressä ja katsoi parhaaksi olla puuttumatta tilanteeseen. Hän vain mietti lapselle valmiiksi nimeä mielessään.

Ja sieltä se syntyi! POIKA!

"Voi ihanaa!" Ruby huudahti huojentuneena, kun lapsi oli saapunut yhtenä kappaleena maailmaan.

Mutta ei siinä vielä kaikki, tuli vielä toinenkin vauva! Sekin suntyi ilman hämäriä kommelluksia.

"Oon kone!" Ruby hymyili ylpeänä saavutuksestaan.

Ja tulipa sitten vielä kolmaskin vaippahousu! Sen kanssa ei käynyt ihan yhtä hyvin, kuin kahden edellisen... Mutta hetken ränkkäämisen jälkeen saatiin lapsen pää paikoilleen hartioiden päälle.

"Miten olisi nimet näille kullannuppusille?" Daavid kysyi innoissaan ja oli juuri lausumaisillaan nimiehdotuksensa, kun Ryby ehtikin ensin.

"Aivan! Tämä on selvästi Alfred!" hän riemuitsi ja varmisti vielä, että Alfredin pää pysyi paikoillaan.

"Selvä... Olkoon se Alfred..." Daavid vastasi pettyneenä. "Mutta tämän toisen nimeksi minä ajattelin..." hän jatkoi keinutellen lasta sylissään.

"Lennard!" Ruby huudahti katsahtaessaan pienokaista silmiin ja riisti tämän isänsä käsivarsilta.

Sillä aikaa, kun Ruby peitteli Lennardin kehtoon, Daavid syöksähti viimeisen vauvan luo ja nosti sen syliinsä.

"Lauri!" hän karjaisi ennen kuin Ruby ehti räpäyttää silmiäänkään. Lauri oli ollut Daavidin parhaan tarhakaverin nimi ja he olivat yhdessä vannoneet liukumäen alla nimeävänsä joskus lapsensa toistensa mukaan. Ja Daavid piti lupauksensa.

"Hölmö! Onpa sillä nyt hyvä nimi... Kuka ei kuulu joukkoon? Alfred, Lennard ja... Lauri. Sitä paitsi, se on tyttö, jos et tiennyt", Ruby päivitteli vähän naureskellen.

"Mitää? Onko?!" Daavid kysyi. "No... Kai häntä voi kutsua Lauraksi, vaikka simvalikossa lukeekin jo 'Lauri'"...

***

Oooooh the weather outside is frightful,

But the fire is so delightful,

And since we've no place to go...

Let it snow!

Let it snow!

Let it snow!

Daavidista oli kehittynyt melko taitava, mutta sitäkin tyytymättömämpi koti-isä kolmosille. Hän kirosi joka päivä mielessään hekteä, jona oli mennyt lupautumaan tällaiseen urakkaan.

Rubykin vain kävi töissä, eikä hänellä riittänyt enää lainkaan energiaa ja aikaa Daavidille.

"Hei kulta! Laitoin juuri kakrut nukkumaan! Nythän meillä voisi olla aikaa vähän..." Daavid tervehti töistä tullutta Rubya vihjaillen.

"Joo, moi. En mä nyt jaksa. Meen suihkuun", Ruby mutisi ja lampsi kylpyhuoneeseen. Daavid järkyttyi joka kerta, kun tuli torjutuksi. Tämä ei tehnyt hyvää hänen romantiikkatavoitteiselle egolleen.

Lopulta hän kyllästyi ja otti vaimonsa puhutteluun.

"Sä vaan aina oot töissä etkä koskaa huomioi mua! Kertaakaan et oo lapsias hoitanu! Vaikka näiden syntyminen onki mun meikkaamisen syytä, niin saisit silti kantaa vastuuta!" Daavid luennoi paheksuvasti tuhiseva Lauri-Laura sylissään.

"Selvä, selvä" Ruby sanoi rauhallisesti. "Autan lasten hoidossa heti illalla..."

"...kun on heidän syntymäpäivänsä."

Lennard on pojista se, joka ei ole blondi eikä omaa vaaleaa ihoa. Helppo muistaa, eikös? Hän on luonteeltaan menevä, toimelias ja kiltti poika.

Alfred on tosiaan sitten lapsista se vaalein. Hänen luonteensa on identtinen Lennardi-veljen kanssa. Hän on se viimeisenä syntynyt vauva, jonka pää oli irti muusta kehosta. Voi olla, että päänkiinnitysurakka lähensi Rubya poikaan, sillä tämä on hänen suosikkinsa kolmesta lapsesta.

Lauri-Laura taas on lapsista se tyttö (niin hankala muistaa...). Hän on isänsä suosikkilapsi ja on luonteelta melkolailla veljiensä kaltainen, mutta osa kiltteyspisteistä on siirtynyt siisteyteen. Hän siis on veljiään ilkeämpi ja siistimpi sim.

Lasten syntymäpäivän jälkeen Ruby ei enää auttanu heidän hoidossaan vaan keskittyi jälleen täysillä uraansa. Daavid parka oli kahlittu näillä kolmella ketjulla kotinsa vangiksi. Huuta raikasi ympäri taloa päivästä toiseen.

"Iskääää!"

"Iskää-ääää!"

"Iskää!"

"Iiiiskää!"

"Iskä?"

"Äiti..."

"Iskää-äää-ääääää!"

"AAAAA!" Daavid heräsi painajaisestaan. Mikä kamala uni se olikaan ollut!

Hän oli nähnyt unta, jossa kolmoset olivat vielä taaperoita ja vain huusivat ja huusivat Daavidia, eikä huuto koskaan loppunut.

Rubyn puoli sängystä oli taas tyhjänä. Nainen painoi aina yötöissä ja nukkui päivät, Daavid ei ollut viettänyt hänen kanssa tuntia pidempää aikaan vuosiin.

"Iskä", kuului makuuhuoneen ovelta. Daavid kääntyi katsomaan tytärtään.

"Mikä on puppis?"

"Näin pahaa unta..." Lauri-Laura ynisi pyyhkien kyyneliä väsyneistä silmistään.

"Kai saan tulla nukkumaan sinun ja äiskän sänkyyn?" ylähuuleton lapsi kysyi.

"Tietty saat, täällä on paljon tilaa", Daavid vastasi hymähtäen Rubyn tyhjälle paikalle.

"Iskä, milloin äiskä tulee kotiin?" Lautsku kysyi mönkiessään peiton alle.

"Jossain vaiheessa. Ehkä", Daavid vastasi tympääntyneenä ja sammutti huoneesta valot. Häntä ei huvittanut jutella Rubysta.

Nyt siis, esittelen teille tässä Juicyjen lapsoset. Lauri-Laura kärsi identiteettikriisistä, sillä puolet ihmisistä sanoivat häntä Lauraksi ja puolet Lauriksi. Välillä häntä kehuttiin kiltiksi tytöksi ja välillä kovaksi jätkäksi. Hän ei ollut varma oliko poika vai tyttö vai jotain siltä väliltä. Muuten hänellä meni koulumenestyksen ja sosiaalisten suhteiden puolesta hyvin.

Lennard taas oli kiinnostunut urheilusta ja oli osoittautunut melkoiseksi naistennaurattajaksi. Mikä lie romantiikkatavoitteinen hänestäkin tulee... Hän menestyi koulussa hyvin ja sai numeronkorotuksenkin kerran vaikkei ollut tehnyt läksyjään kahteen päivään :o

Alfred oli kiinnostunut tieteistä. Hän oli fiksu ja mystisen cool (kuten halinalle pyjamansakin). Moni ihaili häntä salaa ja opettajat pitivät hänen ahkeruudestaan koulun suhteen.

Daavid oli ylpeä kasvattamistaan lapsista. Kuitenkin epäromanttinen avioliitto alkoi pitkästyttää häntä. Etenkin hänen vaimonsa oudon käytöksen takia.

Tässä tämä tynkä nyt sitten oli... toivottavasti piditte, eikä keskenloppuminen häirinnyt :) pidetään peukkuja että juicyt voivat vielä jatkua tai että edes saan aloitettua uuden LC:n jos rakkaani on pyyhitty bittiavaruuteen koneen tiedostoista... voivoi.. no mutta kommentteja? Piristävät semmoset ois myös ihan paikallaan :D mutta ei saa unohtaa raknetavia kommentteja!

Ruby istuskeli Juicyjen ihanan keittiön pöydälle mietiskellen kaihoisasti. Hänen mielessään pyöri se asia, jonka tilalla oli aikaisemmin ollut vain inohimo: rakkaus.

"Mitä sä täällä angstailet? Äläkä istu pöydällä! Menee likaseks!" paikalle tullut Lise tuhahti tädilleen.

"Oih... en mitään", Ruby sanoi hajamielisesti (ja traagisesti).

"No, OK", Lise vastasi ja oli aikeissa lähteä, kun Ruby hyppäsi alas pöydältä ja jatkoi puhumista.

"Ei mua mikään vaivaa, ihan totta! Ei huolta!" hän papatti.

"...okei" Lise vastasi hämmentyneenä ja yritti taas lähteä, mutta Ruby esti.

"Ihan tosi! Kaikki on vallan mainiosti! Ei mulla oo mitään sydänsuruja!"

"Enhän oo ees väittäny, että..."

"Mä en todellakaan haikaile minkään miehen perään! Mitä sä sellasta mietit?!"

"No en mietikään! Mä..."

"No okei! Mä kerron, ku vaadit noin!" Ruby lopulta voihkaisi. "Mä en saa mielestäni yhtä miestä, jonka kanssa mulla oli yliopistossa juttua!"

"Jaa", Lise vastasi välinpitämättömästi.

"Tuntuu, et sydän pakahtuu, kun vain ajattelenkin sitä!" Ruby kuvaili.

"No kukas tämä ihme herra on?" Lise kysyi.

"En muista sen nimeä... Mutta kyllä tämä rakkautta on!" Ruby vastasi totisena.

"No mikset vaan soita sille ja pyydä sitä kylään?" Lise kysyi pitkästyneenä. Miten joku aikuinen osasi olla noin hankala...

"En voi! Se jätti, mut, koska ei saanu mun kaikkee huomioo! Se vihaa mua!" Ruby sanoi toivottomana.

"No soitat ja pyydät anteeks ja sanot, että sulla on nykyään mammonatavoite", Lise neuvoi.

"Hyvä idea! Kiitos! Niin minä teen! Ihana, kun minulla on sinut!" Ruby ilostui ja koetti halata Liseä.

"Hei! Hold your horses!" Lise torjui halauksen. Hän koitti kovasti olla kiintymättä Rubyyn, sillä jos hän joskus joutuisi antamaan tälle selkäsaunan tässä lähiaikoina, hänelle itselleen tulisi paha mieli, jos hän pitäisi Rubysta.

Kerättyään rohkeutta pari päivää Ruby soitti armaalle, yllätys, yllätys, Daavidilleen ja hetken avoimea keskustelua jälkeen tämä suostui tulemaan kylään Juicyille.

"Oon kyllä ikävöinyt sua", Daavid myönsi. "Joka kerta, kun nään mun sulaneet kalsarit aattelen aina sua."

Kaksikon kaulaillessa romanttisesti Lise sattui keittiöön.

"Hei! Toiko se sun mies on? Sehän on mun vaari!", hän ilahtui.

"Hei pikkuinen!" Daavid halasi lapsenlastaan. Ruby mietiskeli sitä tosiasiaa, että hänen äitinsä oli vehdannut joskus tämän saman miehen kanssa, mutta päätti jättää asian enemmittä huomioitta. Vaikka "vaari" kuulostikin... no, olihan hän ennenkin vanhusten kanssa pelehtinyt.

Aikaa kului. Ruby tunsi todella rakastuvansa isoon-D:hen. Niinpä hän päätti ottaa eräänä päivänä esille sellaisen asian kuin avioliitto. Daavid vain nauroi hänelle.

"Enhän minä ole mitään sitoutuja tyyppiä! Sitten, jos päätän lähteä vieraisiin, tiedossa on ero ja kaiken maailman paperihommia! Tiedätähn sinä, kulta, miten vihaan paperihommia!"

"Sinä sitoutumiskammoinen raukkis!" Ruby hermostui. Miten Daavid kehtasikin nauraa! Ja vielä mietti käyvänsä joskus vieraissa naisissa! Itsehän hän juuri oli alunperin halunnut erota, koska Rubylla oli muitakin miehiä! Ja nyt sitten uskottomuus olikin ihan okei.

"Itse olet ääliö!" Daavid vastasi vihaisesti ja hyvin aikuismaisesti Rubyn syytökseen.

Se sai Rubyn mutristamaan suutaan.

"Etkö sinä sitten välitäkään minusta... Eikö sinulla ole oikeita tunteita minua kohtaan, niin kuin viime osassa sitä sanaa koko ajan hoit?" hän kysyi surullisena. Daavid häkeltyi.

"E-en minä sitä tarkoittanut..."

"Miksi meidän pitäisi kiirehtiä? Minä tarvitsen aikaa", hän paikkaili tilannetta.

"Ei sillä ole väliä, jos aiot pettää minua kuitenkin!" Ruby huusi ärstyneenä.

"No... No en tietenkään aio oikeasti! Minä vain vitsailin!" Daavid vähätteli. "Sinä riität minulle hyvin! Tyydytät kaikki tarpeeni!"

Se sai Rubyn rauhoittumaan.

"No... Hyvä on... odotetaan, kunnes olet valmis", hän suostui. "Sillä ehdolla tosin, että..."

"Oletko nyt varma tästä? Oletko edes ikinä ennen leikannut hiuksia?" Daavid kysyi huolestuneena.

"Joojoo! Minä en katsele talossani miestä, jonka hiukset näyttävät nyljetyltä jänikseltä!" Ruby vastasi tomerana. "Jos et aio muuttaa tänne vielä, niin tämä on ainoa keino vaihtaa hiustyyliäsi."

"Ooh! Kulta! Sehän on yhtä hyvä! Olet melkein parempi sakset kädessä kuin sängyssä!" Daavid huudahti tyytyväisenä.

Toisin, kuin Daavid, Viki ei kuitenkaan ollut lainkaan tyytyväinen. Daavidin hiukset eivät kiinnostaneet häntä, mutta hänen mielestään Lise oli lykännyt jo kyllin kauan Rubyn vallastasyöksemistä.

Viki alkoi vihjailla eroamisella uhkailustakin Liselle, jolloin tämä päätti laittaa töpinäksi. Ruby oli eräänä iltana rauhassa kävelemässä kohti olohuonetta, kun Lise päätti, että nyt oli aika tapella.

Pöly nousi ja Lise ponnisti syöksyäkseen Rubyn kimppuun.

"Mitä ihmettä?" Ruby ehti vain kysyä hämillään ennen kuin huomasi Lisen tekevän hänelle niskalenkkiä.

"Mitä tämä on!? Lise! Ruby! lopettakaa!" paikalle ehtinyt Daavid huusi.

"Toi alotti!" Ruby kiljui ja yritti pistää kampoihin sisaren tyttärelleen.

Lopulta Lise oli saanut homman valmiiksi.

"Hah! Noniin! Siinä sinulle!" hän riemuitsi.

"Lise! Mitä ihmettä sinä oikein teet!? Miksi annoit Rubylle selkään?!" Daavid kysyi järkyttyneenä. "Onko sinulla päässä vikaa? Vai johtuuko tämä minun ja Rubyn suhteesta? Luulin, että hyväksyit sen?"

"Minusta hän on vain päästään vioittunut!" Ruby ilmoitti päästyään ylös lattialta. "Hullu hänen täytyy olla, kun hyökkää syyttä suotta kimppuuni, vaikka olen häntä majoittanut ja ruokkinut ja vaatteet ostanut! Eikä hän ole edes oma lapseni!"

"Itse olet päästäsi vialla, kun yrität tuhota minun ja Vikin tulevaisuuden!" Lise huusi. "Minä voitin sinut! Nyt minä olen Juicyn suvun perijä ja päämies!"

"Vohoi kulta pieni!" Ruby huudahti ymmärtäen yllättäen kaiken. "Ei sinusta perijää tule minut pieksemällä! Ei se homma niin toimi! Voisit tulla perijäksi vain, jos sinun äitisi, eli Jade, olisi ollut itsekin perijä ensin!"

"Aa! Niinkö se toimii!" Lise ihmetteli.

"Jo vain", Ruby hymyili.

"Mutta entäs minä ja Viki! Hän tulee pettymään, kun emme saakaan sukua..." Lise sanoi alakuloisesti.

"Ei hätää! Perustakaa Vikin kanssa oma Terhojen suku!" Ruby sanoi. "Sitä voitte yhdessä hallita!"

"Anna anteeksi Ruby-täti! Minun olisi pitänyt ajatella tarkemmin, ennen kun hyökkäsin kimppuusi!" Lise tajusi virheensä.

"No... Ei se mitään... Olethan rakastunut", Ruby tuumasi. "Mutta et tee samaa enää toisten tai suutun todella!" hän lisäsi tiukemmin.

"Minä vannon!" Lise nyökytteli.

Tappelu episoidin jälkeen Ruby päätti, että oli hänen ja Daavidin aika ottaa seuraava askel ja kihlautua. Jotta Daavid varmasti suostuisi, puki Ruby päälleen lyhyen, suuri kaula-aukkoisen juhlamekkonsa. Daavid myöntyi oitis, mutta samalla mietti mielessään, että voisihan sormuksen aina väliaikaisesti unohtaa sormesta juhlimaan mennessä.

"Onneksi olkoon!" Lise halasi Rubya. Koska hänellä ei ollut enää aikeissa syrjäyttää tätiään, hän saattoi rauhassa pitää hänestä ja antaa sen näkyä.

"Häistä tulee varmasti upeat!"

Tästä tapahtumasta inspiroituneena Lise päätti kosia Vikiä. (Daavidin ex-uuden naisen jalka todistajanaan.)

"Minä haluaisin perustaa oman suvun kanssasi, rakas", Lise hymyili. "Voisimme rakentaa oman talon ja hankkia lapsia ja..."

Viki kuitenkin torjui tytön tylysti!

"Miten voit edes kuvitellakaan tuollaista! Vai että oma suku! Ja pyh! Vain Juicyjen suku kelpaa! Emme voi ennen sen valloittamista mennä naimisiin! Ensin työ, sitten huvi!"

Mutta Lise ei pitänyt nuoren miehen käyttäytymisestä enää ollenkaan.

"Oletko kanssani vain sukuni tähden!?" hän tiuskaisi vihaisena.

"No... joo... tai en... tai... tavallaan..." Viki häkeltyi.

"Tässä sinulle tavallaa juomat naamalle!" Lise sähisi ja otti (jostain) vesilasillisen ja heitti sen Vikin kasvoille.

Sitä, mitä seuraavaksi tapahtui, ei kukaan kyennyt näkemään, mutta arvaamaan kylläkin...

Eräs kaunis aamuyö Ruby huomasi, että nyt ei kaikki ollut kohdallaan. Illalliseksi syöty spagetti vaati päästä ulos hänen elimistöstään. Muutaman luotettavan raskaustestin jälkeen Ruby myönsi itselleen odottavansa lasta.

Tämä tieto sai hänet kauhistumaan. Hän ei ollut vielä edes ajatellut puhuvansakaan Daavidin kanssa lapsienhankkimisesta, eikä hänellä ollut aavistustakaan miten mies suhtautuisi asiaan. Jättämisen pelko ja karmea kuva palleromaisesta morsiamesta mielessään Ruby järjesti pihan äkkiä hääjuhlakuntoon.

Hän soitti kahdelle parhaalle yliopsitoaikaiselle ystävälleen ja kutsui heidät häihin (parin tunnin varoitusajalla). Daavid oli vähän ymmällään tästä kaikesta. Ruby käski häntä pian pukemaan juhla-asun ylleen ja kiiruhtamaan pihalle. Tajuamatta mitään Daavid teki työtä käskettyä.

Ja pian hän löysi itsensä vannomasta valoja hääkaaren alla. Pakkohan siinä oli "tahdon" sanoa, eihän sitä kaikkien nähden kieltäytyäkkään voinut, vaikka Daavid avioliittoja vastustikin.

Lisen tuli nautittua shampanjaa vähän enemmän, kuin olisi ollut tarpeen. Pian hän haahuili ympäri tonttia silmät ristissä ja kertoi joka toiselle simille rakastavansa tätä ja joka toiselle vihaavansa.

"Hehhehee, huippaa..." Lise oli ekaa kertaa kännissä. Sitten hän yllättäen näki jonkun saapuvan pihalle.

"Viki!" Lise huudahti.

Viki kertoi tulleensa pyytämään anteeksi Liseltä. Hän ei tiennyt mikä häneen oli mennyt, kyllä hän halusi Lisen kanssa suvun perustaa, oli se sitten Juicyjen tai ei. Mutta Lise oli hyvin agressiivisella tuulella.

"Shinä pieni nilkki! Hilaa she ruma naamataulushi ulos miedän shuvun tontiltah tai shaat nenääshi uuden kyhmyn!"

"Miten voit sanoa noin! Lise! Olen pahoillani! Minä... minä rakastan sinua!" Viki tunnusti. Mutta Lise oli heltymätön. Hän ei vastannut mitään. OIkeastaan hän oli sammunut seisaalteen, mutta tämä sai kuitenkin Vikin luovuttamaan ja lähtemään takaisin kotiinsa.

Herättyään alkoholihuurteisesta koomasta Lise kipitti sisälle ja soitti mukavan ennustajan paikalle.

"Kukaan ei rakasta mua!" Lise nyyhkytti naisen hameenhelmaan.

Näköjään ennustaja ei päässyt mihinkään siitä ajatuksesta, että Tino olisi Liselle se ainoa ja oikea. Niinpä Lise päätti, että syteen tai saveen, tässä oli hänen tuleva aviomiehensä. Toivottavasti Tino on päässyt yli Feeliksistä ja on alkanut pitää myös naisista...

Hauskaa näillä kahdella ainakin oli. Heistä tuli pian hyvät ystävät ja he leikkivät tyynysotaa pikkutunneille asti.

Fail juoruaminen...

Parin viikon kuluttua Lise tunsi olevansa valmis itsenäistymään ja lähtemään opiskelemaan yliopistoon.

"Pärjäätkö varmasti?" Daavid kysyi huolissaan.

"Pärjään, vaari. Onhan minulla pullistuspalkinto -diplomikin!"

"Muista sitten soitella! Voi, tämä talo tulee olemaan niin tyhjä ilman sinua..." Daavid päivitteli.

"No hankkikaa vaikka lapsia", Lise ehdotti lähettäessään yliopistolle ilmoittautumislomaketta.

"Haha, no tuskinpa! Ei vielä pitkään aikaan, jos koskaan!" Daavid naurahti.

Rubyllä oli meneillään tärkeä missio. Hänen piti kertoa Daavidille raskaudestaan. Hän toivoi, että edes Lise olisi ollut häntä tukemassa.

"Huomaatko, et oon alkanu meikkaamaan?" Daavid kysyi. "Mulla on nyt paljon itsevarmempi olo! Jotenki hyvä puolet korostuu ja huonet peittyy! Mahtavaa!"

"Niin... Tuota... Mut ootko sä kuullut siitä, että jos mies meikkaa, sen vaimo voi tulla raskaaks?" Ruby yritti säälittävätsi.

"Ai voiko!?" Daavid kysyi järkyttyneenä. Daavid olikin tyhmempi kuin miltä näytti.

"Kyllä voi!" Ruby huudahti helpottuneena. "Jos mä nyt tulen raskaaksi, niin sen on yksin omaan sun vika, etkä voi mua sen takia jättää tai mitään!"

Näihin mielyttäviin tunnelmiin päättyi Juicyjen 16. osa. Ensi osassa tosiaan tarjolla katto ja muuta kivaa! (miinus muu kiva). Laitelkaahan kommentteja! :)

Ruby tykkäili yhdestä pojasta ihan tosissaan. Tämä lähetteli hänenlle hatkuvasti rakkauskirjeitä vaikka asui samassa asuntolassa. (Minä en tätä suhdetta mielelläni hyväksyisi, sillä poika sattuu olemaan Jaden isä, mutta Rubyllä synkkaa hänen kanssaan todella hyvin...)

Blondillakin (Daavid on hänen nimensä!) oli romantiikkatavoite, joten he Rubyn kanssa lepertelivät toisilleen mitä sulokkaampia flirttejä.

"Oot niin hot, et 50 prossaa mun boxereista sulaa! Se on polyesteriä" Daavid kertoi.

No, oli Daavidia tai ei, Ruby ei vielä ollut valmis sitoutumaan vain yhteen mieheen. Tämä pikkujäbä huvitti häntä kovasti.

"Se ois varmaan aika hyvä... kaveri", hän ajatteli.

"Minä olen hirmu vahva!" Jäbä ilmoitti tohkeissaan.

Jäbää ei kuitenkaan kuulemma Ruby kiinnostanut.

"Vanha ämmä! LoL, lähe vetää! EVVK!" Jäbä nauroi, kun Ruby ehdotti, että he menisivät yhdessä tutkimaan hänen lakanoidensa valmistusmaata.

"Mitä!?" Ruby henkäisi kuultuaan vastauksen kauhuissaan. Häntä ei koskaan ennen oltu torjuttu!

Blondi kuitenkin suostui tulemaan vierailulle Rubyn asuntolaan seuraavana päivänä, jolloin Ruby "ihan vahingossa" oli alusvaatteisillaan. Tyttö, jolla oli tapana viuhahdella ympäri taloa, kuitenkin vinkkasi Rubyn luokseen ja sanoi:

"Tota miestä et alusvaatteet päällä iske. Näytä paljasta pintaa! Siitä kaikki tykkää!"

"Aa! Niin ku rinnat paljaana pitäs juoksennella?" Ruby tarkensi.

"Just niin!" tyttö nyökytteli.

Ruby on houkutuksille altis... (See them ei jostain syystä ollut päällä, vaikka sen aina pitäisi olla :/ Jotenka ihailkaa sensuroituja puolivartalokuvia!)

Ilo irti elämästä...

"Mm... Nyt ehkä keksin..." Jäbä mutisi ja teki varovaisen siirron. Kaljuuntuvan opiskelijapojan sotilas uhkasi pahasti hänen lähettiään.

"Näitkö sä? Ihan ku alaston nainen ois juossu tästä ohi tai jotain?" kaljuuntuva opiskelija kysyi.

"Hah! Turha yrittää! Shakki vaatii älyä, ei huijausta! En mee halpaan! Turha yrittää hämätä!"

Koska viuhahtelu ei tehonnut Jäbään, Ruby päätti ottaa käyttöön toiset keinot.

"Tässä on! Lemmenjuomaa!" ennustaja ojensi.

"Tän on sit parempi toimia!" Ruby otti pullon vastaan epäileväisenä. "Oli niin kallistaki..."

Ruby kulautti pinkin juoman kurkkuunsa ja tunsi itsensä todella vetovoimaiseksi. Hän rynnisti Jäbän luo ja tämä oli heti aivan myyty.

"Mä... Mä en ookaan aiemmin huomannu miten kaunis sä oot!" tämä soperteli.

Pain sitä oltiinkin jo kielet toistensa kurkuissa. Jäbä oli aivan huumaantunut ja Ruby hyvin tyytyväinen. Rahat eivät menneet hukkaan!

Pian kuitenkin oli enää tunti Rubyn luennon alkuun.

"Kulta, haluisitko sä odottaa täällä? Mulla ei mee kauaa, palaan niin nopeesti ku pääsen! Lehtori on tosi nopee pano... panemaan powerpointia eteenpäin", Ruby kysyi.

"Tietty ootan! Mä voin vaikka pelata shakkia sillä aikaa!" Jäbä hymyili (poika tykkää shakista).

Sillä aikaa, kun Jäbä kävi kiivasta ottelua itseään vastaan, Rubyn huoneeseen livahti hänen huomaamattaan joku hahmo...

"Beibi! Tulin takas!" Ruby huhuili astuessaan ovesta.

"Miten ois sinä, minä ja mun makkari?" hän vinkkasi silmää.

"Joo" Jäbä vastasi haltioituneena.

Vaan sillä välin oli Daavid viihtynyt Rubyn huoneessa jo jonkin aikaa puolisulaneissa boxereissaan.

"Missä se hottis viipyy... Mun yllätys menee pieleen, jos se ei tuu tänne koskaan.." hän päivitteli.

Kun Ruby astui sisään, valmiina toimintaan teinipojan kanssa, Daavid oli juuri ehtinyt laittaa mukavasti pitkäkseen hänen vuoteelleen.

"Moi muru", tämä sanoi viettelevällä äänellä.

"AAH!" Ruby huudahti. Nyt hän oli niin sanotusti pississä.

"Jopas yllätyit! Oon ootellua sua täällä jo jonkun aikaa. Sua ja... meloneita" Daavid hymyili.

"Tuota... Daavid..." Ruby ehti aloittamaan, kun Jäbä jo ilmestyi huoneen ovesta hänen käsikynkkäänsä hihitellen innoissaan.

Daavid nousi sängyltä hieman hämillään.

"Ai... Sulla onki pikkubroidi mukana", hän sanoi hieman pettyneenä. "Oon Daavid, sano vaan Iso-D", hän kuitenkin hymyili.

Ruby hymyili voimattomana.

"Tuota tuota..." hän hoki.

"Pikku! Vai että pikkuveli!" Jäbä huudahti vihaisena. "En ole pikkuinen!"

"Tiedoks vaan! Me seurustellaan!" hän ilmoitti pilkallisesti Daavidille ja veti Rubyn lähelleen. "Vai mitä, kultsipupu?"

"Seurustelette..?" Daavid toisti. "Mut... mä..." hän sanoi hiljaa.

Sitten hän tulistui.

"Mitä helkkaria nainen!? Mä luulin, et meil oli jotain! Ja sä vaan meet vehtaamaan jonkun kersan kanssa!" hän polki jalkaansa.

"Siis no... Mullahan on aika monen kanssa 'jotain'", Ruby vastasi kohauttaen olkapäitään. "Luulis sun ymmärtävän, sullakin on romantiikkatavoite!"

"No sulla voi olla vaikka keittiöpappa Kyöstin kanssa jotain!" Daavid sähisi (Ryby köhäisi ja katseli muualle). "Mutta mun kanssa sulla ei ainakaan oo enää yhtään mitään!"

"Voi kuule! Ei haittaa! Mulla miehiä riittää, etkä sä oo mitenkää erityisesti mun suosikki koskaan ollutkaan!" Ruby valehteli. Daavid oli todellisuudessa hän TOP-listansa kärkisijalla.

"Yritä nyt ymmärtää, että meidän välillä ei oo koskaan ollut mitään oikeita tunteita. Ainakaan mun osalta", Ruby pelasti egonsa.

"Jaa. Just. Mä kun vaan aloin tykätä susta ihan tosissani ja aattelin, et voisit olla se, jonka kanssa perustan perheen ja... äh", Daavid sanoi katkerana.

"No, mut, jos sä haluut vielä yrittää...", Ruby sanoi nopeasti.

"Ei, ei", Daavid nosti kätensä torjuvasti. "Nyt kun tiedän, ettei sulla oo mitään oikeita tunteita mua kohtaan. Parempi varmaan, et ollaan vaan kavereita." (Jäbä se siellä vaan kasvoi ihan yhtäkkiä, eikä ketään kiinnostanut edes. Mikä lie bugi ollut.)

Ruby oli vakuutellut itselleen, ettei välirikko Daavidiin koskettanut häntä millään lailla. Hän pärjäisi mainiosti vaikka hänellä olisikin yksi miesystävä vähemmän. Kaikki sujuikin ihan hyvin, kunnes Ruby huomasin, että Daavid oli löytänyt uuden naisen...

"Kuvottavaa! Sairasta!" Hän ajatteli nähdessään parin varoituksetta asuntolassa.

"Minä tuolle bitchille näytän!"

"Daavid-kulta!" Ruby hihkaisi hypäten Daavidin syliin. "Palataan takaisin yhteen! En kestäkään ilman sinua! Kyllä minulla on oikeita tunteita sinua kohtaan!"

"Mitä hemmettiä!?" Daavidin uusi nainen ihmetteli.

"Suudellaan!" Ruby ehdotti.

"Heihei! Top tykkänään!" Daavid sanoi hermostuneena. "Mulla ei ole mitään juttua ton kanssa!" hän vakuutteli naiselleen torjuessaan Rubyn kuuman suutelon.

"Niin varmaan!" nainen huusi ja antoi Daavidille ympäri korvia. "Ootko sä pettänyt mua!? Senkin märkäkorva!"

"Whooo! Eeeen!" Daavid suorastaan huusi. "Meillä oli joskus jotain, mut se on historiaa! Todellakin!"

"Historiaa?" Ruby kysyi surullisena.

"Luulin, että oisit halunnut yrittää. En aiemmin uskaltanu myöntää sitä ees itelleni, mutta kyllä mulla on tunteita sua kohtaan!"

"Kyllä mä oisin halunnut. Mutta vaikka sä oikeesti välittäisitkin musta, en tykkää, kun oisin sun 24. poikaystävä. Haluisin sut kokonaan omakseni. Tää oli nyt tässä" Daavid pudisti surullisena päätään.

Seuraavana päivänä oli Rubyn toisen lukuvuoden loppukoe. Hän oli nyt puolivälissä opintojaan, mutta...

"Mä en kestä enää! Tää on ihan hullu paikka! Lähen kotiin!"

Ruby päätti antaa arpakuutiolle uuden mahdollisuuden ja vaihtaa tavoitettaan, se kun tulee mahdolliseksi yliopiston puolivälissä. Romanttiikka vaihtuikin mammonaan.

"En voi käsittää, miten olen voinut olla sellainen hupakko! Enhän ole edes koskaan käynyt töissä! Ei ihme, että Daavid jätti minut!"

Päivän päätteeksi Ruby soitti Juicyjen talolle ilmottaakseen että tulisi kahden viikon päästä tiistaina takaisin.

Juicyjen talosta puheen ollen...

Lise suri kovasti isoäitinsä kuolemaa. Kaikki muistutti häntä tästä.

"Muistan kun mummo ei koskaan kylpeny tässä ammeessa", hän itki. Raukka...

Monesti itkukohtauksen jälkeen hän muisti myös henkilön, jota syytti tästä kaikesta.

"Se Paavo! Jahka saan hänet käsiini!" Tyttö oli agressiota täynnä.

Liikunta oli mitä parhain tapa päästää vähän höyryjä pihalle. Se kun muutenkin kasvatti kuntoa, mikä oli hyvä tulevaa kostotappelua Paavoa vastaan silmällä pitäen. Pihapunttis sai kyytiä, mutta uima-altaan Lise kiersi kaukaa.

Eräänä iltana Feeliks sitten tuli säikyttelemään Liseä kesken rankan kolmenkymmenen kilometrin lenkin. Silloin Lise tajusi, ettei hänen elämänsä ollut ihan järjestyksessä. Hän ei ollut ollut koulussakaan pariin viikkoon. Talo oli sotkuinen ja postilaatikosta pursusi laskuja.

Myös Lisen viime suihkusta oli vierähtänyt mukavasti aikaa...

Ensimmäiseksi Lise päätti ryhty' syömään taas hyvin, kuten silloin, kun hänen mummonsa oli vielä ollut kuvioissa. Paha vaan, etteivät Lisen ruoanlaittopisteet olleet mitään verrattuna Eleanorin kokkaustaidoille...

Pelokkaasti Lise maksoi elämänsä ensimmäiset laskut. Pian hän huomasi, että niihin kului aika tuntuvasti rahaa, jota ei ollut tullut perheen kassaan ollenkaan sitten Elen kuoleman.

Reippaana tyttönä Lise siis lähti töihin lääketiede -uralle.

"Siisti kärry!" hän virnisti kaverille, joka oli suostunut ottaa hänet kimppakyytiin.

Viikon kuluttua elämän uudelleen järjestelystä Lise löysi pihaltaan vanhan, oudosti pukeutuneen kääkän.

"Neiti ei ole tainut saada pitkään aikaan", nainen kysyi epäkohteliaasti. Lise häkeltyi.

"Minä olen parittaja! Voin järjestää sinulle sokkotreffit! Saat taas uuden komean kullan kainaloon!"

"A-aa... kiva", Lise nyökkäsi. Ei hänellä koskaan ollut ollut komeaa kultaa kainalossa. Kaikki yhteys komeisiin kultakimpaleihin, joka hänellä koskaan oli ollut oli niiden murjominen sairaalakuntoon.

"Joku urheilullinen varmaan kävisi neidille. Ehkä pesäpallon pelaaja?" eukko aprikoi. Sanat saivat Lisen innostumaan.

"Joo! Joku, jonka kanssa voi keilata! Ja ottaa matsin!" hän nyökytteli niin, että pää melkein irtosi.

Aurinko nousi juuri sopivasti tehostamaan ennustajan treffiseuranetsintäoperaatiota. Lise oli aivan haltioitunut. Tämä kaikki vaivaisella 5000:lla simpalla!

Hän ei tietenkään malttanut pitää näppejään erossa hohtavasta pallosta.

"Se on niin kaunis!"

"Kiitos! Ostin Europehousesta", ennustaja hymyili.

Tässä sitten on tulos eukon käsityksestä urheilullisesta nuoresta miehestä. Te, ette ehkä tunnista häntä, mutta kyseessä on Feeliksin ex-mies Tino! Aivan LC:n alusta. Tino ei kuitenkaan ollut sitä, mitä Lise etsi, joten ennustaja kokeili uudestaan.

Jolloin paikalle laskeutui Viki Tervo -niminen (ylähuuleton) poika. Simit tervehtivät toisiaan. Heidän treffinsä menivät oikein mallikkaasti ja niillä oli hauskaa. Vaikka lempi ei aivan alkanutkaan leiskua heti, Lise ihastui Vikiin kovin.

Tämä oli kaikkea, mitä hän halusi. Urheilullinen ja halukas pieneen könyämiseen koska vain. Lise ei kuitenkaan ollut varma oliko ihastus molemminpuoleista, joten hän ei usklatanut tehdä aloitetta syventääkseen heidän suhdettaan virallisesti.

Eräänä iltana Juicyjen pihalla hiipparoi taas vieras sim. Tälläkertaa ernu Amberin isä toi Rubylle kukkia. (Vähän myöhässä, dude... Laski kukat vielä väärään paikkaan! Ei ymmärrä tekemääni asetelmaa ollenkaan...) Lise katseli tapahtumaa ikkunasta. Hänestäkin olisi ihana saada kimpullinen ruusuja. Vikiltä. Hänen olisi toimittava...

Hän pyysi Vikin heti koulun jälkeen kylään seuraavana päivänä. Ilta meni mukavasti, kuten kaikki muutkin illat tähän mennessä, mutta Lise ei ollut uskaltanut vieläkään tehdä siirtoaan. Lopulta Viki kertoi, että hänen olisi lähdettävä, sillä tiedossa olisi aamuvuoro seuraavana päivänä.

""Mitää? Nytkö jo? Älä nyt vielä... mä... mä..." Lise takelteli. Hän keräsi rohkeutensa...

...ja suuteli Vikiä! Kaunis kuplien ja sydämien sekoitus leijaili olohuoneessa. Lise olisi voinut jäädä siihen ikiajoiksi, mutta Vikin piti tosissaan lähteä. Ennen eroamista nuoret sopivat kuitenkin seurustelevansa nyt virallisesti.

Koko yön Lise unelmoi vain Vikistä. ... Ja paistinlastasta.

Koko yön Lise unelmoi vain Vikistä. ... Ja paistin lastasta. Ja tuntemattomasta naapurin äijästä.

Koko yön Lise... No hyvänen aika sentään! Lise ei unelmoinut Vikistä yöllä, mutta

tämä oli ensimmäinen ajatus hänen päässään hänen herätessään aamulla!

"Olisi ihanaa, jos Viki asuisi täällä minun kanssani ja me voisimme jatkaa Juicyjen sukua", Lise ajatteli.

"Aa... Viki..." Lise oli aivan rakastunut. Hän jutteli Vikin kanssa ja tämä sanoi, että hänestä olisi mahtava muuttaa Lisen luo asumaan. Heistä tulisi mahtavia Juicyjen suvun johtajia.

He sopivat muuton tapahtuvan ensi kuussa. Lisellä oli nyt hyvää aikaa opetella kokkaamaan tulevalle miehelleen (juustopastaa... aika vaikea ruokalaji). Hän oli perhetavoitteinen ja aivan innoissaan.

"Kumpa saisimme pian lapsia!" hän toivoi.

Kesken ruoanlaiton puhelin kuitenkin soi. Lise meni vastaamaan ja tuntematon naisääni puhutteli häntä.

"Moi! Lise! Oot jo iso tyttö! Vitsit! Näin sut viimeks ku olit psykoottisen oloinen vauva!" nainen lirkutteli.

"Öö... Kuka helvetti siellä on?" Lise kysyi varovasti.

"Ai! Siis minä! Ruby!", ääni vastasi.

"Kuka oli..?" Lise ihmetteli. Ei hän koskaan ollut tuntenut ketään Rubyä.

"Siis Ruby Juicy! Sun tätis! Kai mulla on nyt oikee numero?" Ruby mietti ihmeissään.

"Aa! Joo! Mummo joskus puhu susta! No mitäs sä tänne mulle soittelet?" Lise ihmetteli. Eivät hänen sukulaiset koskaan ennen olleet häntä puheluilla muistaneet.

"Niin, mähän oon siis suvun perijä. Ja päätin jättää yliopiston nyt kesken. Aattelin, et teiän on hyvä tietää, että tuun ens viikon tiistaina" Ruby selitti.

"A-aa... Niin... Perijä..." Lise toisti. Puhelun päätyttyä hänen silmänsä tyättyivät kyynelistä. Kaikki, mitä he Vikin kanssa olivat suunitelleet valui nyt hukkaan!

Joka tapauksessa Lise päätti valmistautua Rubyn tuloon kohteliaasti. Tiistaiaamuna hän oli melko jännittynyt. Hän valmisti ruokaa tarjottavaksi. ("Kaikki tykkää muroista..." hän ajatteli).

Ja tiskasi kaikki tiskit ja puhdisti keittiön tasot ja kylpyhuoneen. Mummon vanhan huoneen hän siivosi erityisen tarkasti, sillä hän muisti mummon kertoneen sen olevan oikeasti Rubyn huone, eikä siellä saisi olla.

Kun Ruby vihdoin saapui kolmelta taksilla, Lise veti kasvoilleen pingoittuneen hymyn ja tervehti häntä.

"Voi! Sä oot kasvanu niin paljon! Oot tosi söpis!" Ruby julisti. (Hyvänen aika minkä näiköinen hän on!! Hyvä että tunnistin Rubyksi! Tainnu lyyä korvaavat päälle kasvun aikana vasta...)

Ruby stailasi itsensä uuteen uskoon. Hän oli shopannut uranaiselle sopivammat vaatteet. Vakavana hän tuijotti itseään peilistä. (En kestä! Kamlan vakava! Aa!)

(Nyt on parempi...)

Lisen tarjoamista muroista huolimatta Ruby ehdotti kohteliaasti, että jos hän kuitenkin laittaisi jotain kiitokseksi siitä, että Lise tuli häntä pihalle vastaan.

"Sullahan on kiva hiukset! Harmi, ettei miehet taida kamalasti välittää niistä. Sinun iässäsi minulla kuule oli 12 poikaystävää! Onko hummerit hyviä muuten?" Ruby tiedusteli.

Hummerit oliva niin herkkua, että Lise melkein itki. Ruby oli hänestä todella mukava, vaikka olikin pilannut hänen ja hänen rakkaansa tulevaisuuden suunnitelmat.

Ja rakkaasta puheen ollen... Lise ei vieläkään ollut kertonut tälle, etteivät heidän suunnitelmansa voisikaan toteutua. Niinpä hän Rubyn sanoja ajatellen muutti kampaustyyliään ja soitti Vikin kylään kertoakseen asiasta.

Lisen mennessä juttelemaan ulos, Lise jäi itkemään olohuoneeseen. Hän oli juuri ollut aikeissa järjestää bileet kotiinpaluunsa johdosta, kun Lise oli BTW ohimennen kertonut Eleanorin kuolleen.

"Hei kulta! Sulla on uudet jumppahousut!" Viki kehui nähdessään Lisen.

"Niin... ja kyllä mä vähän hiuksiakin värjäsin ja..." Lise vastasi.

"Ai, ei sitä huomaa" Viki vakuutteli.

"Niin, mun pitäs kertoo sulle... Kun... Mun täti, Ruby, muutti takas tänne... Se on... Juicyjen perillinen..." Lise kertoi varovasti.

"Mitä!?" Viki huudahti ja vetäytyi irti Lisestä. "Entäs me?! Meidän suunnitelmat!? Meidän tulevaisuus!? Meidän suvun hallinta!?" hän tivasi vihaisena. "Ei mikään kääkkä voi vaan tulla ja viedä sitä kaikkea noin vaan meiltä pois!" (Hahaa! Kääkkä, jonka kanssa olet pelehtinyt hänen yliopistoaikoinaan!)

"Sinä olet oikea perillinen, kultsi!" Viki sanoi hieman rauhallisemmin. "Näytät sille! Hakkaat vaan sen ja kaikki on taas niin kuin ennen!"

"En mä voi!" Lise kauhistui. "Se tekee niin hyviä hummereitakin! Ja on niin mukava!"

"Mut Lise! Kyse on meidän perheestä!" Viki muistutti.

"Niin... no kai mä sit... vähän voisin koulia sitä..." Lise mietti. Hän ei kuitenkaan ollut varma, olisiko se moraalisesti oikein... Olisiko se LC:n sääntöjen kannalta oikein... Mitä hän tekisi?

No jopas jännä loppu tuli... :D Mutta hei! Pistäkäähän palautetta :)  Toivottavasti tykkäilitte. Ensiosaamisiin!

Tässäpä on Ruby Juicy nuorena aikuisena. Hän siskoineen oli lähtenyt samalla taksilla kotoa kohti opiskelijaelämän riemuja, mutta siskot olivat päätyneet eri asuntolaan kuin hän, voi harmi.

Tässä on Rubyn tuleva mies, jonka hän löysi erään kaupan kassalta. Pojan komeus sai Rubyn silmät aivan kipeiksi, se oli rakkautta ensisilmäyksellä! No hyvä on, ei oikeasti. (Oli vaan niin ruma, että oli pakko esitellä.)

Koska Rubyn elämäntavoite oli tulla eläväksi legendaksi, hän valitsi pääaineekseen teatteri...asian. Hän kuitenkin huomasi, että opiskelu oli paljon hankalampaa kuin lukiossa ja kaikin puolin syvältä.

Näin ollen hän päätti tutustua uusiin simeihin, jotka voisivat auttaa häntä.

"Hei! Haluisko joku saada? Uuden kaverin?" hän huuteli asuntolan käytävillä.

Tästä tytskästä tuli Rubyn hyvä ystävä. Hän ihaili tätä ja oli pyörtyä hurmiosta joka kerta kun Ruby kulki hänen ohitseen. Hänestä tuli myös Rubyn ensisijainen lopputöiden kirjoittaja.

"Sä oot niin fiksu! Oispa mun lopputyöt yhtä hyviä, ku sun tekemät!" Ruby imarteli.

"No, vo-voisivat ne ollakin!" tytskä vastasi hyvillään. "Mä voin auttaa sua!" Loppu päivän hän viettikin aina itsekseen Rubyn koulutöiden parissa tämän keskustelun jälkeen.

Sillä välin, kun tytskä opiskeli, Ruby luonnollisesti iski miehiä. Hänen päässään kaikuivat Eleanorin sanat Sen oikean löytämisestä, mutta etsinnät olivat osoittautuneet odotettua hankalimmiksi. Ruby kun piti niin monesta pojasta, eikä hänellä ollut aavistustakaan kuka olisi paras. Eniten tuntui kuitenkin synkkaavan tämän Jaden isän kanssa.

Mutta juttu jäi muiden suhteiden kanssa samalle tasolle, sillä Ruby huomasi blondin haisevan erittäin pahalle. (Jonkinlainen sekoitus kissojen ja vanhojen rusinoiden hajusta.)

Rubyn etsiessä rakkauttaan oli kotona Juicyillä kova meninki. Jade oli Elen vastusteluista huolimatta lähtenyt yliopistoon ja tyrkännyt vauvansa äitinsä hoiviin. Lise kasvoi hyvää vauhtia ja Ele opetti hänelle tärkeitä perustaitoja, kävelemisen etupäässä.

Elen treenatessa (bodaamisesta oli tullut hänelle pakkomielle, hän oli laajentanut pihapunttistakin) Lise kannusti häntä iloisesti helistimillään. Hänen ensimmäinen sanansa oli testosteorini.

Hän otti isoäidistään mallia ja taaperteli tomerana ympäri asuntoa ja nosteli lelujaan kuin mitäkin puntteja konsanaan. Luonteeltaan hän oli niin siisti kuin olla ja voi sekä menevä ja suuri marisija.

Lise kasvu oli suorastaan huimaavan nopeaa. Hän huomasi pian hänen lempi alienaiheisen yöpaitansa käyneen turhan pieneksi. Uusilla yöpaitaostoksilla Ele ehdotti kokonaan uutta tyyliä tytölle, joka tietysti suostui innoissaan. Alienit olivat ihan vauvojen juttuja.

Pikku-Lise oli aika suloinen. (Tässä näkyy myös uudet korvaavat silmät!)

Pikku-Lisen nenä oli aika antisuloinen.

Tässä välissä saatte kurkata Juicyjen uudistunutta taloa. Rakastan keittötä ja vessaa. Mutta nyt takaisin itse tarinaan.

Elestä tuntui, ettei hän kylliksi voisi painottaa Liselle treenaamisen tärkeyttä.

"Tässä suvussa ei hävitä enää ainoatakaan tappelua!" hän julisti.

"Okei! Tajuan!" Lise nyökytti, heitti läksykirjan nurkkaan ja alkoi esitellä kuinka hienossa kunnossa hänen kylkilihaksensa olivat.

Lisen lempipuuhaa oli uiminen. Hänet sai iltaisin suorastaan repiä pois altaalta nukkumaan.

Toinen suosikki oli keilaaminen. Se oli vähän hankalempaa, mutta Lise ei antanut periksi.

"Minulla on habaa, minulla on habaa..." hän hoki mielessään heittäessään ylisuurta palloa kohti keiloja. Ele oli hyvin ylpeä lapsenlapsestaan, hänen kasvatuksensa oli mennyt perille.

Vaan sitä ei Ele tiennyt, että Juicyille tuli toistuvia puheluita Lisen opettajalta koulusta.

"Ei äiti ole kotona!" Lise kertoi ties kuinka monennetta kertaa opettajalleen.

"Niin, tiedän" ope vastasi. "Mutta olen saanut selville, että sinä olet mummosi holhouksen alaisena! Anna puhelin hänelle! In your face!"

"Ouu..." Lise ynisi hädissään. "E-en voi... Mummo on... sairaana!" hän ilmoitti. "Hänellä on..." Lise mietti. Hän ei tiennyt ainuttakaan vanhusten sairauden nimeä. "Hänllä on yskäsyöpä ja toinen käsi irtosi" hän lopulta valehteli. Opettajan hiljentyessä miettimään Lise huusi heipat ja sulki luurin äkkiä.

Mutta puheluita tuli lisää.

"Mummo on raksalla."

Ja lisää.

"Mummon pää jäi kiinni kattilaan."

Ja lisää.

"Jos en kuule puhelimen ääntä, se ei oikeasti soi."

Lopulta sattui kuitenkin se onneton päivä, jona Ele ennätti itse puhelimeen ennen Liseä.

"Halloota?" hän tervehti opettajaa.

"Vihdoin! Onko se vanha muori Juicy?" opettaja kysyi innostuneena. Ele vastasi hiukan närkästyneenä myöntävästi.

"Tiesittekö, että lapsenlapsenne on vaikeuksissa koulussa?" opettaja kysyi.

"Mitä!?" Ele ihmetteli. "Missä vaikeuksissa? Voi ei! Hänen on täytynyt yrittää tapella ja hän on hävinnyt! Häntä varmasti kiusataan kamalasti!" Ele pohti mielessään. Sen enempää kuuntelematta hän sanoi opettajalle "O. K." ja sulki puhelimen.

 Suraavana päivänä Ele istahti Lisen viereen sohvalle tämän juuri lukiessa Money Talksia (tämä oli järkyttynyt ulosottosimin vierailusta viime viikolla

*TITITITI* ja oli päättänyt perehtyä bisnesmaailmaan, jottei joutuisi koskaan kokemaan itse samaa aikuisena).

"Laittaisitko sen lehden pois? Jutellaan vähän" Ele pyysi. Lise nousi hieman epäileväisenä ja heitti lehden telineeseen.

"Puhuin opettajasi kanssa puhelimessa. Sinulla on kuulemma ongelmia koulussa", Ele sanoi.

"M-mm..." Lise ynähti. Hän ei oikein tiennyt millä mielellä kannattaisi reagoida.

"Mi-minä voin selittää... Se Tammisen Matti on ihan ääliö... minä..." Lise aloitti.

"Ei sinun tarvitse selitellä mitään! Ei ole sinun syysi, että sinua kiusataan! Olisit voinut kertoa minulle heti!" Ele sanoi.

"Kiusataan!?" Lise ihmetteli. "Minuako? E-hei kuuna päivänä! Minä olen se kiusaaja, mummo! Annoin Tammisen Matille köniin, kun se oli niin ruma!"

Sitten Lise tajusi, että oli juuri paljastanut salaisuuteensa.

"Tai siis... hän sen aloitti! Tavallaan... Olemalla ruma..." hän soperteli. Nyt varmaan tulisi puhuttelua ja kotiarestia.

Mutta Lisen hämmästykseksi Ele nousikin ja kutitti häntä nauraen.

"Vai sillä lailla! Hekten jo pelkäsin, että olet samanlainen nössö kuin kaikki muutkin tappelussa häviävät Juicyt tähän asti! Hyvin tehty! Jatka samaan malliin! Hakkaa kaikki vähänkin rumemmat simit!" Ele kannusti.

"Okei, okei", Lise sanoi hämillään. "Ihme äijä..." hän mietti. Telkkarissa vanhemmat suhtautuivat kiusaamiseen ihan eri tavalla... Mutta Lise unohtikin, mistä suvusta oli nyt kyse.

Elellä oli tapana mesettää iltaisin keskimmäisen tyttärensä kanssa. Hän kyseli kuulumisia ja miten tosirakkauden etsintä ja opiskelu edistyivät.

"Rubyx sanoo:

Opiskelen tosi ahkerasti! Se on rankkaa, mutta selviän aika hyvin!"

"Oot niin fiksu! Kirjotatko mun lopputyön?"

"Oot tosi fiksu! Miten ois, kirjottasitko mun yhen esseen?"

"Miten ois sellasen esitelmän värkkääminen mun puolesta, fiksu poju?"

"Kylläpä Lehtorilla on kauniit hiukset! Ne sanovat suorastaan 'Korota Rubyn arvosanaa!'!"

"Rubyx sanoo:

Myös rakkauselämäni menee hyvin! Luulen, että se oikea on jo... hyvin lähellä!"

"Ladies and Gentleman, this is Mambo number 5...

A little bit of Monica in my life...

A little bit of Erica by my site...

A little bit of Rita's all I need...

A little bit of Tina's what I see...

A little bit of Sandra in the sun...

A little bit of Mary all night long...

A little bit of Jessica, hear I am...

A little bit of you makes me your gal!"

"Ihanaa, kun tyttö pärjää niin hyvin!" Ele mietiskeli joogatessaan. Hän kävi myös läpi mielessään elämänsä tärkeimpiä tavoitteita: syödä juustoleipiä, edetä talousneroksi uralla ja päihittää Paavo tappelussa.

Siinä paha missä mainittiinkin! Lise! Vierille ei saisi mennä noin vain juttelemaan!

"Hei, kalju setä! Olen Lise!" Lise kätteli reippaasti kaljua setää.

"Hmm... Kaunis nimi. Oletko mahdollisesti Jade Juicyn tytär?" Paavo kysyi.

"Olen! Ensimmäinen ja ainoa! Niin mummo aina sanoo" Lise kertoi tohkeissaan.

Ele huomasi pian kenen kanssa Lise jutusteli ja riensi pihalle ajamaan tytön takaisin sisälle.

"Mitä sinä täällä teet!? Ala vetää tomppeli!" Ele sähisi.

"Minä... Minä vain mietin... Voisinko viettää aikaa tyttäreni kanssa? Tulla osaksi hänen elämäänsä?" Pave kysyi.

"Eieieiei!" Ele vastasi oitis.

"Kyllä minä tiedän millaiseksi osaksi haluat hänen elämäänsä! Odotas vaan, kun hän on teini-ikäinen, niin minulla olisi taas yksi ylimääräinen pikku-sim huolehdittvanani! Ei tule kuuloonkaan!" Ele paasasi. Pave vain katsoi kaihoisasti taloa, jonne hänen tyttärensä oli kadonnut.

"Parempi, että alat vaan vetää täältä sinä eltaantunut kuvotus!" Ele sanoi tökkien Pavea ikävästi rintaan. "Saat tulla vasta sitten takaisin, kun minä olen valmis päihittämään sinut tappelussa! Siihen asti, hyvästi!"

"Okei, okei! Ihan rauhassa!" Pave nosti kätensä ilmaan ja meni matkoihinsa.

Ele ei ollut kertonut Liselle tämän isästä mitään. Hänellä oli aikeissa lietsoa vihaa Pavea kohtaan omana eksänään, ei Lisen isänä, jottei tyttö saisi traumoja. Lise kuitenkin oppi vihaamaan Pavea ennen kuin Ele kohotti sormeaankaan.

"Moi taas, kalju setä! Mitä sinä täällä teet? Mikset vastaa?" Lise ihmetteli Paven pälyillessä Juicyjen etupihalla.

Sanaakaan sanomatta tämä nosti perheen sanomalehden, tunki sen povitaskuunsa ja katosi tontin rajan tuolle puolen. Lise huusi Paven perään ties minkä laisia uhkauksia, mutta täysin turhaan.

"Ei ihme, että mummo hermostui, kun puhuin tuon sedän kanssa! Hänhän on kamala hullu!" Lise pohti.

Mennessään nukkumaan (keskellä päivää) hän vielä pohti: "Voi, jos olisin vain isompi! Olisin antanut sille lehtivarkaalle köniin! Viisi kertaa!"

Seuraavana aamuna Lise heräsi kummaan tunteeseen.

"Oh... Mieleni tekee aivan... aivan... sambata!" hän huudahti ja otti parit näyttävät tanssiaskeleet.

"Oh! Mitä tämä on! Minä kasvoin! Tanssi kasvusamban! Vau!" Lise ilahtui.

Lise oli taaperosta asti aika jännä sim. Hänen toiveissaan oli aina soittaa eräälle simille, jonka ystävä hän ei ollut, jota hän ei koskaa ollut nähnyt ja johon hän ei koskaan ollut ollut minkään laisissa yhteyksissä. Hän myös olisi aina halunnut ostella uusia vaatteita. Lapsena silloin, kun muut samanikäiset simit halusivat ystäviä ja leluja, Lise halusi kännykän ja taas lisää vaatteita. Joka tapauksessa, hänestä tuli perhetavoitteinen teini, jonka nenä ei näyttänyt enää niin pahalle.

Myös Ele koki tuona päivänä erään laista henkistä kasvua. Hän sai ylennyksen töistä, huraa, ja tätä ylemmäs hän ei enää voisikaan ylentyä: hän oli talousnero! Huraa, huraa!

Pienten päiväunien jälkeen Ele sitten soitti töihin ja jättäytyi eläkkeelle.

"Nyt, kun olen firmanne tärkein elin, ettekä tule toimeen ilman minua, jään eläkkeelle korkeimmalla mahdollisimmalla eläkerahalla!"

Illalla, kun Ele oli tähyilemässä kohti tähtösiä, Feeliksin haamu tuli ystävällisesti hänet säikäyttämään. 

Se oli Elelle kuin merkki! Hieman myöhässä säikyttelyyn reagoidessaan, laskemalla alleen, Ele oivalsi olevansa valmis toteuttamaan seuraavan tavoitteen elämässään!

"Varo vain Paavo!" hän mutisi luututessaan lätäkköä. 

Eräänä iltana, Juicyjen ollessa yhteistuumin joogaamassa, kuului pihalta outoa ryminää.

"Se ei voi olla mikään muu!" Ele innostui yllättäen. "Sen täytyy olla hän!"

"Mitä? Kuka?" Lise tiedusteli vääntäen kasvoilleen myös innostuneen ilmeen.

"Se on se Paavo, kaatelee meidän roskiksia! Muistatko, kun kerroin, että olen treenannut yli kymmenen vuotta hakatakseni hänet? Nyt on se hetki!" Ele selitti tohkeissaan.

"Mene sinä tervehtimään häntä ja kertomaan, mitä on edessä! Minä menen sillä aikaa lämmittelemään hetkeksi uima-altaalle", Ele komensi Liseä.

Tyttö teki työtä käskettyä ja meni tervehtimään pihalla norkoilevaa Paavoa.

"Moi! Pitkästä aikaa! Tule meille, mummo antaa sinulle turpaan!" Lise kehotti ystävällisesti.

"Elekö? Hänhän on aivan harmaantunutkin!" Pave naurahti pilkallisesti.

"Sulla ei oo silti mitään tsäänssejä voittaa!" Lise nauroi ja näpäytti pavea nenään.

"Aa... Mikä helkkari teillä Juicyillä on tuon tökkimisen kanssa" Pave hieroi nenäänsä.

Sillä välin Ele ansaitsi viimeisiä kuntopisteitään.

"Uuh, uiminen on rankkaa", hän totesi itsekseen.

Aamu alkoi jo sarastaa, kun hän tunsi olevansa valmis. Mutta juuri, kun hän oli aikeissa uida kohti tikkaita, hän tunsi kamalaa kipua jalassaan.

"Aah! Mitä tämä on! En saa jalkaani suoraksi!" Ele ihmetteli. Voi ei! Suonenveto!

"Senkin kyömynokka!" Lise oli tulistunut Paavon itsevarmaan asenteeseen. "Jos minulla olisi tuollainen nenä, tappaisin itseni!" Voi Lise, tietäisitpä mistä puhut...

"Kuules nyt! Menet liian pitkälle! Katsoisit peiliin niin näkisit..." Pave oli laukomassa takaisin.

Mutta juuri silloin kuului uima-altaalta avunhuutoja ja kurlutusta.

"Yaiks!" Lise sanoi ja lähti kiirehtimään kohti allasta.

Taistele, Ele! Apu on tulossa! Ele tunsi kuinka vesi täytti hänen korvansa ja suunsa. Hän yritti huutaa vielä apua, mutta sai aikaan vain kurlaavaa öninää.

Sitten hän ei jaksanut enää. Hän painui veden alle auringon juuri noustua.

Kun Lise ehti paikalle viikatemiehen kanssa yhtäaikaa, oli luonnollisesti liian myöhäistä.

"Ei voi olla totta! Mummo!" Lise itki lohduttomana.

"Tämä on minun syytäni!" hän ajatteli tuskissaan. "Voi, kosto ei johda mihinkään! Jos mummo ei olisi halunnut kostaa Paavolle ja minä en olisi jäänyt kiistelemään hänen kanssaan, tätä ei olisi tapahtunut! Kosto ei ole hyvä asia!" hän vollotti.

Sitten hän mietti hetken ja tuli toisiin aatoksiin.

"Ei! Tämä on Paavon syytä! Kosto on hyvä asia! Minä kostan tämän hänelle! Vihaan häntä! Voi rakas mummo!"

"Tajuatko sinä!? Tämä on Paavon syytä! Hänen syynsä! Minun mummoni on kuollut!" Lise uhosi bikineissä paikalle ilmestyneelle perheen siivoojattarelle.

"Hänen syynsä... mummo... uh..." Liseä alkoi heikottaa.

"Joo, joo, relaa vähän" siivooja tuhahti ja meni katsomaan näkyikö altaassa vielä ruumista.

Voi voi voi, miten surullista! Mitenhän Lise tästä selviää! Ensi osassa se nähdään. Perinteiset anteeksipyynnöt kirjoitusvirheistä tähän loppuun vielä :D Älkääkä unohtako kommentoida ;D Lukemisiin!

Eleanor oli hävinnyt elämänsä aikana niin monessa tappelussa (kolmessa!), että päätti ryhtyä kehittämään kuntoaan. Paven pihapunttis oli yhä paikallaan Juicyjen pihamaalla ja Ele lähestyi sitä tylsässä verryttelyasussaan epävarmana.

"Ei tämä kovin vaikeaa voi olla..." hän tuumi astuen varovasti juoksumatolle.

Valitettava totuus, että sellaiselle henkilölle, jonka koko elämänaikainen liikunta on listattavissa vessapaperinpalan kokoiselle lapulle, juoksumatolla juokseminen on erittäin vaikeaa. Jaksa yrittää Ele, ahkeruus palkitaan!

Jade saapui kaupasta juuri parahikseen nähdäkseen kuinka hänen äitinsä ei hallinnut koipiaan ja lensi naamalleen. Hän oli miettinyt paljon sitä halusiko pitää lapsen vai ei, ja olisi mielellään kysynyt äitinsä neuvoa, mutta tämä näytti olevan liian kiireinen (ja typerä) auttaakseen.

Aika oli kuitenkin käymässä vähiin. Pian lapsi Jaden mahassa olisi jo niin kehittynyt, ettei hän saisi tehdä aborttia vaikka haluaisikin.

Jade päätti siis turvautua sisariensa apuun. Hän vinkkasi Rubylle eräänä aamuna tämän hyvästellessä öistä pedinlämmittäjäänsä.

"Ruby, mitä tekisit tilassani? Jos tulisit raskaaksi... jollekin miehistäsi, pitäisitkö lapsen?" Jade kysyi.

"En tietenkään pitäisi!" Ruby vastasi heti. "En antaisi minkään lapsen pilata elämääni! Sitä paitsi, raskaus ei ole sinun syysi! Sinä olet itsenäinen nainen ja saat itse päättää kehostasi!"

"Mitä sinä lapsella tekisit? Et pääsisi opiskelemaankaan tai mitään", Ruby lopetti puheenvuoronsa.

"Tuossa on kyllä perää..." Jade vastasi mietteliäänä.

Hän halusi kuienkin myös toisen simin mielipiteen ja tiedusteli nuoremman pikkusisarensa kantaa.

"Ruby sanoo, että abortti olisi paras vaihtoehto, mutta en ole vielä aivan varma... Jos sinäkin olet samaa mieltä, niin päätös on helppo" Jade kertoi Amberille.

"Minäkö samaa mieltä hänen kanssaan!?" Amber kysyi. Hänen piti tehdä nyt elämässään tärkeä valinta. Hän voisi ryhtyä hissukka ernuksi tai hyökkääväksi ernuksi eli

a) hän voisi ilahtua siitä, että sisko kysyi hänen mielipidettään tai

b) ryhtyä valistamaan siskoaan abortista ja lapsen oikeuksista

Hän valitsi ilkeä-ernu -vaihtoehdon.

"Vai että abortti! Etkö sinä ymmärrä, että se sikiö on elävä olento! Abortti on murha!" hän huusi.

"Ni-niinkö sinusta?" Jade kysyi hiukan hämmentyneenä. Hän ei yleensä puhunut sisarensa kanssa, joten tällainen reaktio hiljaiselta tyttöseltä oli yllättävä.

"Jos sinä teet abortin, en halua olla enää siskosi!" Amber vielä lisäsi. Jade parka... Eipä hän kamalasti tainnut helpotusta ongelmaansa saada.

Amber tosiaan oli hiljainen ja ujo ernu-sim. Koulussa hän sai seuraa vain parista toisesta ernuilijasta, joiden kanssa hän ei tosin puhunut koskaan mitään. Toinen heistä oli misofobikko ja pelkäsi saastuvansa ilmassa leijuvista bakteereista, jos avaisi suunsa ja toinen antrofobikko, joka pelkäsi muita simejä ja sosiaalista kanssakäymistä. Amberista alkoi tuntua, että hänenkin olisi hankittava fobia sopeutuakseen edes johonkin joukkoon.

Amber oli myös musikaalisesti hyvin lahjakas. Hän lauloi kuin enkeli ja soitti pianoa kuin piru ( joka on hyvä pianisti). Ele oli tästä hyvin innoissaan. Hänen mielestään hyvä pianisti suvusa = hyvä juttu. Niinpä hän kannusti tytärtään aina vain soittamaan lisää ja lisää.

Amber olisi kuitenkin halunnut kannustaa itseään lopettamaan soittamisen. Hän vihasi pianolla pimputtelua yli kaiken, muttei tohtinut kertoa totuutta äidilleen. Äiti olisi pettynyt valtavasti!

Jos Amber olisi itse saanut valita, hän olisi vain heittänyt tikkaa. Se oli hänen suosikkipuuhaansa 4 real ja hän toivoi joskus pääsevänsä johonkin irlantiaistyyliseen baariin heittämään tikkaa kisoihin ja tietenkin voittavansa. Hän halusi elää tikanheitolla!

"Tshihihi, voi ei!"

"Uh, eikä... Iih..."

Katsottuaan tarpeeksi kauan vierestä keskimmäisen lapsensa ja yhden tämän poikaystävistä pelehdintää, Ele meni esittäytymään pojalle Rubyn äitinä.

"Taidat olla se poika, jonka meikkasin naurettavaksi silloin, kun vielä tein simeille makeovereita kampaamotuolissani?" Ele kysyi.

"Olen juuri se!" Rafikin näköinen poika nyökkäsi.

Sitten Ele asteli tyttärensä luo käymään hiljaisen keskustelun, jottei poika kuulisi.

"Tämä alkaa karata käsistä! Ei ole reilua seurustella kuuden eri miehen kanssa yhtäaikaa!" Ele huusi. "Se on moraalisesti väärin! Sitä paitsi, tuo poika on ruma!"

"Mikä sinä olet minua moraalisesti neuvomaan!?" Ruby tiuskaisi takaisin. "Jos muistan oikein, niin olet itse polttanut lapsen elävältä!"

"No se nyt oli ihan eri asia!" Ele vastasi rauhallisemmin (Fionan kuolema oli hänelle arka paikka).

"Kuule nyt, rakas lapsi" hän aloitti udelleen toisella taktiikalla. "Olet valtavan lumoava nuori nainen. Vaikka kaikki miehet huomaavat sen, se ei tarkoita, että sinun tarvitsisi... olla heidän kaikkien kanssa. Tutki sydäntäsi ja etsi sen avulla tosirakkautesi!"

"Tosirakkauteni?" Ruby toisti vaikuttuneena.

"Niin juuri! Tuolla jossain maailmalla on poika, joka on juuri sinua varten, joka sinua erityisesti rakastaa!" Ele jatkoi innostuneena.

"Erityisesti..." Ruby mietti. "Hyvä on äiti. Teen parhaani löytääkseni hänet!" (Rafiki poika oli häipynyt tontilta jo kuudesta miehestä puhuttaessa.)

Kukas se siinä! Pave (joka on luonnollisesti kalju, sillä hänen hiustensa mesh on poistunut koneeltani)!! Miksi tämä lurjus hiippaileekaan Juicyjen tontilla Rubyn treffiruusu puutarhan keskellä?

Herran pieksut! Hän varastaa sanomalehden! Onneksi Ele on treenaamassa pihapunttiksella, hän pysäyttää tämän ilkivallan.

Mitä? Miksei Eleanor tee mitään? Mikä tätä naista oikein vaivaa!?
"Pelottaa..." Ele piipitti kauhusta jäykkänä muistellessaan viimeksi häviämäänsä tappelua Paavon kanssa. Paavo hävisi teille tietämättömille lehti mukanaan.

Jade ei ollut vieläkään sata prosenttisen varma siitä pitäisikö hän lapsen vai ei. Amber yritti häntä kovasti suostutella säästämään sikiön hengen.

"Voi, siellä se on! Pikkuinen pallero! Jos se on tyttö, voit ostaa sille ihania prinsessamekkoja ja kaikkea söpöä (egologisesti kirpparilta)!" hän visioi.

"Aah, taisin kuulla sen puhuvan! 'Säästä minun henkeni, äiti. Äiti, rakastan sinua!'" Amber ihmetteli imitoiden parhaan taitonsa mukaan ääntä, jonka uskoi sikiöiden omaavan.

"Hehee..." Jade hymyili hieman kauhuissaan ja liukeni paikalta.

Epätoivoissaan Jade päätti kysyä neuvoa esi-isiltään (=Feeliksiltä).

"Voi viisas Feeliks... Antakaa minulle voimaa löytää vastaus ongelmaani. Olen neuvoton, en tiedä mitä tehdä. Polkuja on monia, mutten tiedä, minkä niistä valitsisin. Voi Feeliks herra, mitä mahtaisitte tehdä tilassani..." Jade päivitteli.

"No, alkaisin synnyttää", kuului yllättäen kumea ääni jostain hautakiven uumenista.

"Mitä helv..." Jade äimistyi, muttei ehtinyt jatkaa lausettaan loppuun.

Hän tunsi yllättäen polttavaa kipua vatsassaan.

"A-aa!"Jade huudahti. "Voi vitun esi-isät!" hän manasi ja katui, että oli koskaan tullut koko hautausmaalle.

"Äitii!" Jade huusi niin kovaa kuin kivultaan suinkin pystyi. "Feeliks laittoi minut synnyttämään! Apua!"

"Missä ne luuserit kuppaa!? Kuolen tähän paikkaan! Voi hyvä luoja!" Jade voihki.

Feeliksin haamu katseli tapahtumia hihitellen turvasta mullan alta. Voi voi Feeliks... Eläessä maanvaiva, kuolleena maanvaiva.

Lopulta Ruby ja Elekin ehtivät paikalle (Amber soitti pianoa niin kovaa, ettei kuullut ulkoa kantautuvia huutoja).

"Hengitä! Hengitä!" Ruby ohjeisti hysteerisesti.

"Ei kannata hengittää, se vaan pahentaa kipua", Ele tokaisi. Häntä ei oikein kiinnostanut tämä tapahtuma. Hän olisi toivonut, ettei Jade pitäisi lasta, sillä kyllähän se tiedettiin kuka sitä loppupeleissä joutuisi hoitamaan.

"Ponnista!" Ruby ehdotti.

"No ei siitäkään mitään hyötyä oikeasti ole..." Ele pudisti päätään.

"Päät kiinni!" Jade huusi katkerana. Hän olisi halunnut päästä sairaalaan puudutusaineiden ja morfinin ääreen.

Lopulta Jade onnistui saamaan vauvan ihmisten ilmoille.

"Hei, aika hottis! Hyvin vedetty!" Ruby vinkkasi silmää siskolleen. Hän oli varma, että hänen ohjeistaan oli ollut suuri apu.

Jade nimesi vauvan Liseksi. Tyttö oli heti syntymästään lähtien hyvin epäillyttävä, sillä hän käänsi robottimaisesti katseensa Rubyn koulukaveriin, joka oli sattunut synnytyksen loppuvaiheessa paikalle.

"Minä tapan sinut yöllä", Lise lähetti telepaattisen viestin tytölle.

"Mitä tämä on!?" Tyttö ihmetteli ja alkoi imeä peukaloaan, kuten aina ollessaan hermostunut.

Jade ojensi vauvan Eleanorille.

"Saat pidellä sitä hetken", hän ilmoitti.

"Ah ja voih tätä tuskaa! Olipa rankka synnytyts! Olen niin väsynyt kouluni ja tulevaisuuteni kärsivät, jos tätä alsta alan hoitaman! Elämäni ensin romuttuu julmalla tavalla ja sitten loppuu äkisti!" Jade tuskaili.

"Joten, heippa! Äiti lähtee vastuuta pakoon yliopistoon! Jää sinä tänne mummun kanssa kivasti!" hän vilkutteli iloisesti Liselle. Eleanor naurahti.

"Arvasin, että hän yrittää tuota!" hän ajatteli.

"Sinä et mene nyt minnekään, vaan otat lapsesi ja teet sillä mitä teet, minä menen nyt treenaamaan vatsalihaksiani" Ele pyörti Jaden suunnitelmat.

"Mälsää..." Jade valitti. Hän ei koskaan päässyt toteuttamaan elämäntavoitteitaan, jotka liittyivät läheisesti tieteeseen, eivätkä lastenhoitoon.

"Ajattele asian valoisaa puolta!" Ele kannusti. "Sellaista ei taida olla, mutta ainahan voit yrittää keksiä!"

Ele oli huomannut, että talouden siivoojatar ei ollut ihan pahan näköinen. Siltä varalta, että joku onnellinen sim vielä saisi Juicyjen suvussa poikalapsen (sinä päivänä ostan kuoharia ja juon sitä samalla, kun kirjotan), olisi hyvä olla joku vaimoehdokas olemassa. Niinpä Ele tutustui ensin itse ja tutustutti sitten kaikki tyttärensäkin tähän siivooja neitoseen.

Jade ja Ruby tulivatkin hänen kanssaan hyvin toimeen, mutta Amberilla oli vaikeuksia. Hän ei ollut koskaan oikeastaan rakentanut normaalia ihmissuhdetta (ernujen kanssa, jotka eivät puhu asiat hoituvat ihan eritavalla), joten siivoojaan tutustuminen ei ollut kovin helppoa. Amber onnistui aina suututtamaan hänet jollain tavalla.

"Minusta ei ole mihinkään..." hän murehti. Kamala angsti ryöppysi hänen ylitseen.

Rubyn kävi siskoaan sääliksi. Hän päätti tutustuttaa tämän joihinkin poikaystävistään ja parittaa heidät, olihan hän luvannut äidillekin, että karsisi vähän poikaystäviä elämästään.

"Jos haluat, voin esitellä sinut jollekulle", Ruby sanoi.

"En oikein tiedä... Minä en osaa olla simien kanssa..." Amber vastasi.

"Nyt tarvitaan asenteen muutosta" Ruby oivalsi. Hän päätti käyttää samaa keinoa, kuin Ele oli aiemmin häneen itseensä käyttänyt saadakseen hänet unohtamaan miehet. Miten Ele olikaan sen sanonut...?

"Rakas lapsi, olet tosi hottis! Vaikka kaikki miehet tuliskin ehottelemaan, niin ei kaikkien kanssa tartte maata! Tosirakkaus löytyy sydämestä sinua varten!" Ruby hymyili siskolleen. Hämmentyen tästä puheesta Amber vain nyökkäsi ja suostui tutustumaan oranssiin Brunoon.

Oranssi Bruno saapui salamana Juicyille Rubyn soitettua hänelle.

"Moi kulta!" Bruno tervehti Rubya kuumalla suudelmalla.Amber odotti hermostuneena sivummalla pingottunut hymy kasvoillaan.

"Tässä on pikkusiskoni Amber", Ruby esitteli kaksikon toisilleen.

"H-h-h-heihihihihi" Amber trvehti niin rauhallisesti kuin hermostuneisuudeltaan suinkin kykeni.

"Uuh! Kuumaa kamaa!" Bruno ihasteli Amberia. Ernut selvästi miellyttivät häntä, Rubyn matchmaker silmä osui oikeaan.

Bruno oli kuin luotu Amberille: hänkin rakasti tikan pelaamista. He pitivät koko päivän hauskaa heitellen uudelleen ja uudelleen napakymppejä yhdessä. Amberilla ei sokaan elämässään ollut ollut niin hauskaa.

Yllättäen Bruno vakavoitui kesken pelin.

"No, mikä on?" Amber kysyi hiukan hermostuen.

"Minä vain..." Bruno vastasi.

"...olen niin onnellinen, että tutustuin sinuun! Olet kaunein ja mukavin tyttö, jonka olen koskaan tavannut!" hän kertoi.

"O-oo, ktshihigh hee", Amber vastasi hämillään punastuen.

Päivä venyi illaksi ja lopulta kaksikko päätyi tyynysotaan. Bruno oli ehtinyt heittää kaikki päällysvaatteensakin pois villin sodan tiimellyksessä.

Ennen kuin Amber ehti oikeastaan tajutakaan mitään, tilanne oli siinä pisteessä, että hän sai ensisuudelmansa oranssilta Brunolta. Hänen sydämensä löi kurkkuun asti, hän oli tavattoman onnellinen.

Sitten hän muisti jotain.

"Mutta etkö sinä pidäkään siskostani? Luulin, että seurustelet Rubyn kanssa?" Amber kysyi. Rubyllä kyllä miehiä riitti, eikä häntä varmaan haittaisi, jos Amber nappaisi niistä yhden, itsehän hän oli heidät esitellytkin toisilleen, luultavasti juuri tätä varten, mutta...

"Joo, kyllä minä siitäkin tykkään" Bruno vastasi kohauttaen olkiaan.

"En ymmärrä... Miksi sitten suutelit minua?" Amber ihmetteli. Hän uskoi tosirakkauteen, ja jos joku rakasti toista simiä, niin ei silloin kyllä ketään kolmatta suuseltaisi!

"No kai sitä nyt mies saa tykätä niin monesta kuin haluaa? En käsitä kuka muka on laatinut jonkun 'ole vain yhden kanssa' -säännön", Bruno sanoi tympääntyneenä.

"Minusta meistä tulisi hieno kolmen kimppa!" hän lisäsi vihjaillen. Amber tukki korvansa, hän ei halunnut kuulla tällaista ällöttävää roskaa.

"Olet kamala sika! En enää koskaan heitä tikkaa kanssasi!" Amber sanoi kiihtyneenä.

"Ai et edes biologista tikkaa?" Bruno kysyi ja iski silmää.

"Häivy!" Amber huusi vihaisena.

"Okei, okei" Bruno sanoi ja lähti kauniin vihreissä boksereissaan. "Ihme pihtari..." hän vielä mutisi.

"Olen oikea idiootti..." Amber nyyhki. Kyyneleet alkoivat virrata hänen silmistään. Hän oli ehtinyt kiintyä Brunoon ja nyt tämä petti heti hänen luottamuksensa.

"Ehkä saan hänet vielä muuttumaan rakkauteni voimalla..." Amber pohti ja meni pää painuksissa sisälle taloon.

Tähän loppuun esittelen teille vielä kertaalleen perijäehdokkaat perijä-äänestystä varten!

Jade "valmis paketti" Juicy on tietotavoitteinen ja leikkimielinen sim.

Ruby "Jakorasia" Juicy on romantiikkatavoitteinen, menevä ja siisti sim.

Ja Amber "Ernu" Juicy on perhetavoitteinen ujo ja kiltti sim.

Näiden kaikenkattavien kuvauksien jälkeen teidän lienee helppo valita suosikkinne ja äänestää häntä perijättäreksi :D toivottavasti tulee ääniä ja toivottavasti ei tule tasapeliä :D Jokaisella on nyt mahdollisuus vaikuttaa! Ole mukana tekemässä tärkeitä päätöksiä! 

Ja anteeksi kirjoitusvirheistä, en jaksa niitä nyt korjailla, ja niitä jälleen on runsainmitoin, sillä kirjoitan ei-niin-hyvillä näppäimillä, ja harrastan typottamista muutenkin :D Mutta kommentit myös piisaa :)

Eleanor on juustotavoitteinen sim. Hänellä on aviomies ja kaksi lasta kahden eri miehen kanssa. Hänellä on myös yksi ongelmalapsi kolmannen miehen kanssa. Eleanor tekee kaikkensa saadakseen syötyä mahdollisimman monta juustoleipää elämänsä aikana. Hän tekee myös kaikkensa saadakseen ongelmalapsensa ongelmat kaikkoamaan. Onneksi hänen miehensä auttaa häntä.

Kun Eleanor aamuisin lähtee töihin, juttelevat aviomies, Paavo, ja ongelmalapsi, Jade, iloisesti kouluunlähdön aikatauluista.

"Älä koske minuun!"

"Kuules nyt sinä tyhjäkatseinen märkäkorva! Nyt mennään ajelulle, että äitisi luulee minun vieneen sinut kouluun niin kuin kuuluukin!"

Kun Eleanor tuli töistä kotiin, illastivat aviomies ja ongelma lapsi yhdessä.

"Ah!"

"Antaa olla viimeinen kerta, kun vihjailet mitään Eleanorille! Ensi kerralla lyön tajun kankaalle!"

Illalla Eleanor katseli hyvillään, kuinka aviomies ja ongelmalapsi vertailivat stoolaisuutta ja epikurolaisuutta ja listasivat ajattelutapojen plussia ja miinuksia.

Hän saattoi hyvillään lähteä istumaan iltaa ystäviensä luo. Ongelmalapsi oli turvassa, hyvissä käsissä.

"Kädet irti!"

"Nyt jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin..."

Kun tuli nukkumaanmenoaika, Eleanor ja aviomies peittelivtä ongelma lapsen yhdessä vuoteeseen. Aviomies ja ongelmalapsi jäivät hänen mentyään vielä puhumaan nuoren ongelmista.

"Sinulla on päässä ongelmia!"

"Hiljaa, tyttö! Nyt teet niin kuin setä sanoo!"

Jade ei halunnut tehdä enää "niin kuin setä sanoi". Hän pelkäsi ja oli loukussa. Hän yritti laittaa vastaan, mutta yrityksistä alkoi hiipua puhti, kun ne kerta toisensa jälkeen osoittautuivat hyödyttömiksi. Näin ollen, Jadelle ei jäänyt muut vaihtoehtoa, kuin soittaa poikaystävälleen Tanelille.

Yön pimeydessä Jade heitti mielessään katkerat hyvästit Paavolle ja kipitti kohti Tanelin rumaa autoa (Taneli ei ole mikään amis).

"Antakaa anteeksi äiti, Ruby ja Amber... En voi muutakaan. En vain voi elää enää näin. En voi palata enää koskaan."

Kun Jade palasi kotiin, oli Ele häntä pihamaalla jo odottelemassa vihaisena puputossuissaan. Hän oli huolesta suunniltaan ja hyvin vihainen. Hän nimesi Jaden virallisesti päässään Jade "Ongelmalapsi" Juicyksi.

Jadea hirvitti. Hän tiesi, että suuria ongelmia oli luvassa niin huollesta kuolleen äidin kuin skitsoilevan pedofili Paavonkin osalta. Eikä hän voinut käsittää, miten poliisi oli osannut etsiä häntä, kuka olisi voinut hälyttää ne hänen kannoilleen. Kaiken tämän lisäksi hän oli syvästi järkyttynyt hänet napanneen poliisin kampauksesta ja poskipäistä. 

Jade valmistautui vastaanottamaan saarnansa.

"Mitä oikein ajattelit!?" Ele huusi vihaisena. "Me olimme kuolla huolesta! En ymmärrä sinua! Yritämme kaikkemme, että sinulla olisi mukava ja turvallinen olla ja mitä teet sinä! Karkaat!"

"Sinä et tajua mistään mitään", Jade tuhahti.

"No haluaisitko kenties selittää minulle nuori kapinallinen?" Ele tivasi. Hänen kiukulleen ei näkynyt loppua.

"Siitä ei olisi mitään hyötyä, kun et edes näe mitään, mitä ympärilläsi tapahtuu!" Jade sanoi katkerana.

"Voi, kyllä minä sen verran näen, että tuolla naapurin Tanelilla on sinuun huono vaikutus! Paavokin aina epäilee häntä! Sinä et saa olla enää missään tekemisessä sen tyylitajuttoman simin kanssa tai saat arestia loppuelämäksesi!" Ele karjui ja passitti Jaden sisälle.

Ja ikkunasta kaikkea seurasi poliisin puhelinnumeroa nyrkissään rutistava hahmo. (*pahaenteistä musiikkia*)

Jade oli luonnollisesti yön tapahtumista johtuen hyvin poissa tolaltaan. Hän oli suunnitellut muuttavansa ensin Tanelin kanssa jonnekin, pelehtivänsä tämän kanssa pari kuukautta villisti, jättävänsä tämän, vaihtavansa nimensä, etsivänsä rikkaan miehen, vievän tämän rahat, perustavansa tähtitieteenlaitoksen ja löytävänsä planeetan, jonka nimeäisi Teppo-isoenon mukaan. Nyt kaikki suunnitelmat olivat tuhoontuomittuja.

Välillä voidaan siirtyä ongelmalapsesta muihin lapsiin. Tai lähinnä tähän Ruby tyttöseen. Hän menestyi koulussa ihan mukavasti (=kympin oppilas). Hän ja kuopus Amber kulkivat koulumatkat luonnollisesti yhdessä samalla bussilla, joten kummastus oli suuri, kun Ruby eräänä päivänä palasi kotiin yksin, ilman siskoaan!

Ja tässä se sitten tulee, puolisen simtuntia myöhemmin kuin sisarensa. Voitte uskoa, että Juicyjen vanhemmat (ja minä) miettivät tässä vaiheessa "Mitä hemmettiä, ompa epäillyttävää", mutta Amber käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Salaperäistä.

Eräänä päivänä Ruby ilmehti häiriintyneesti. Hänen äitinsä oli kutsunut yksityiskoulun rehtorin kylään ja esitteli tälle parhaillaan Rubyn huonetta häiriten tämän unta.

Ruby oli niin ärsyyntynyt, että päätti kasvaa. (Loogista...)

Näin ollen Ruby hujahti lapsosesta teiniksi äitinsä ja rehotrin silmien edessä.

Ja tässä hän nyt sitten on! Ei mitenkään oksettava ilmestys. Tavoitteeksi arpoutui romantiikka, ja R oli heti haaveilemassa ensisuudelmista ja muista nuoruuden iloista.

Ykistyiskoulun rehtori oli tästä kaikesta hyvin vakuuttunut. Hän kun oli itsekin suuri romantikko ja seikkailija parisuhteiden myrskyisillä vesillä.

Tyytyväisenä rehtori kätteli Paavoa ja ilmoitti päästävänsä ilomielin tytöt kouluunsa. Lähtiessään hän vinkkasi vielä Rubylle silmää. Puhelias tyttö oli tehnyt suuren vaikutuksen.

Jade ei ollut mikään luokkansa priimus. Hän kirosi mielessään yksityiskoulua, sillä se oli matemaattisluonnontieteellinen ja oppiaineiden vaikeusaste oli hyvin korkea. Hän jäi jatkuvasti jälkeen luokkatovereistaan, sillä Paavo usein kielsi häntä menemästä kouluun.

Huonosta todistuksesta luonnollisesti seurasi ikäviä saarnoja Eleltä Taneleista ja huonoista vaikutuksista.

Rubysta taas hankki kovaa vauhtia uusia ystäviä. Hänestä ja tästä treffipalvelutädistä tuli oikein hyvät ystävykset.

Kuten myös tämän tyttösen kanssa. (Ruby toi usein kaverityttöjä kotiin koulusta.)

Ja tämän poikasen. (Ruby toi usein poikakavereita kotiin koulusta.)

Tämän Brunonkin kanssa he tulivat toimeen. (Ruby nappasi poikia usein kotiin kadulta.)

Eikä unohdeta rehtori Manua. (Ruby... no jaa.)

Eleanor pani kaiken tämän miesten kanssa vehtailun merkille ja päätti, että nyt oli kiusallisen valistuksen aika.

"Ruby. Kai sinä tiedät kaiken ehkäisystä?" Ele paukatti eräänä päivänä, kun Ruby asteli kotiovesta sisään. Tämä tuijotti häntä hetken ensin ymmällään ja sitten tympääntyneenä.

"Tiedän", hän vastasi.

"Olethan varma? Sinulla kun noita miehiä näkyy riittävän. Tarkoitan vain, ette olisi muava saada mitään ylimääräistä simiä hoidettavaksi. Niin, ja synnyttäminen on ihan syvältä", Ele jatkoi. Ruby pyöräytti silmiään ja lähti kohti hänen ja Amberin huonetta.

"Minulle et käännä selkääsi!" Ele älähti. Ruby pysähtyi ja asteli takaisin äitinsä luo.

"Sinuna jakaisin enemmän valistuksellista huomiota sisarelleni. Löysin hänen roskakoristaan raskaustesin. Ja on hän pyöristynytkin aika lailla" Ruby hymyili.

"Mitä!? Onko Amber raskaana!? Mikset heti sanonut?? Kuinka se on edes mahdollista! Hänhän on vasta..." Ele sekosi.

"Äh, älä ole typerä! En tarkoittanut Amberia, vaan tietenkin..."

"Jade, eikö ala jo riittää?" Amber tiedusteli sisuksiaan pönttöön oksentavalta siskoltaan. "Äiti saattaa tulla minä hetkenä hyvänsä, jäät pian kiinni. Sitä paitsi, miulla on pissihätä."

"Mennään, mennään" Jade kähisi vessan lattialta.

Myöhemmin samana päivänä alkoivat ristikuullustelut.

"Etkö sinä typerä lapsiajattele koskaan mitään!?" Ele raivosi.

"Tämä ei ole minun syytäni!" Jade puolustautui.

"Kenens sitten muka? Tanelinko? Se olisi pitätänyt arvata!"

Sitten Ele huokaisi syvään ja pehmensi ääntään.

"Kulta, tiedäthän, että voit kertoa minulle mitä vain? Onko Taneli lyönyt sinua? Onko lapsi hänen? Oliko se Taneli?"

Jade mietti hetken hiljaa. Hän kävi läpi ikäviä kuvia muistoissaan.

Ei, älä lyö minua...

Ei, älä, en halua tätä...

Ei, älä laita chiliconcarnea...

"Ei", Jade kuiskasi hiljaa takaumasarjansa jälkeen. "Ei, Taneli..."

Hän oli päättäny tehdä tästä nyt lopun. Hän pristi silmänsä kiinni ja keräsi rohkeutensa.

"Paavo", hän sanoi hiljaisella, mutta päättäväisellä äänellä.

"Mitääh!?" Ele huusi järkyttyneenä. Kaikkea sitä kuulikin! Eihän nyt Elen ihkaoma aviomies hakkaisi ja väkisinpelehtisi hänen lastensa kanssa!

"Tuo on ihan älytön väite!" Ele torui Jadea. "En ikinä voisi ajatella, että Paavo on kaiken pahan takana!" Ja juuri viimeiset viisi sanaa Elen lauseesta ehti kuulla ovesta sisään astunut Pave.

"Eii! Märkäkorva! Senkin idiootti!" Paavo huusi ja juoksi Jaden luo. "Nyt äitisi tietää kaiken! Että minä olen sinua usein pahoinpidellyt ja välillä raiskannutkin! Sinä lupasit, ettet kerro!"

Ja ennen kuin kukaan ehti tehdä tai tajuta mitään, läpsi Pave jo Jadea avokämmenellä kasvoihin. Ele katsoi hämmenyksen ja järkytyksen vallassa tapahtumia ja oli vähällä astua kulholliseen juustopastaa!

Toivuttuaan hieman Ele kasoi Paavoa tuimasti.

"Sinä! Sinä siis todellisuudessa olitkin kaiken pahan takana! Busted!" hän sanoi ja osoitteli Paavoa syyttävästi sormellaan.

"Mi-mitä!? Mitä minä muka olen tehnyt väärin?" Paavo kysyi hämillään.

"Kaikenlaista! Senkin katala, kiero valehtelija!" Ele vastasi.

"Minä vai! Itse olet tyhmä!" Paavo laukoi verbaalisesti hyvin lahjakkaasti takaisin.

"Oh! Ettäs uskallatkin!" Ele oli suunniltaan. Ensin tämä tyyppi hakkaa hänen tytärtään ja pettää häntä hänen kanssaan ja sitten tulee vielä haukkumaan tyhmäksi! Tällainen peli ei vetelisi!

Seuraavassa hetkessä huone täyttyi harmaasta pölystä Elen ryhdyttyä vapaapainiin aviomiehensä kanssa.

"En voi katsoa!" Jade voihki. Tavallaan tilanne oli hänestä hirveä, hän kun oli kiltti sim, eikä pitänyt tappeluista. Toisaalta se oli myös mielettömän cool, koska tavallaan tässähän nyt hänen vuokseen tapeltiin.

"Anna mennä äiti!" hän lopulta innostui huutamaan. "Näytä sille mistä kana pissii!"

Noh, sillä aikaa, kun perheen aikuisimmat simit kävivät käsikähmää, perheen nuorimmainen oli aikeissa kasvaa pianomusiikin säestyksellä. Hieman epävarmana hän vilkaisi Jaden huoneen suuntaan, josta kantautui epämiellyttävää kiroamista ja huutoa.

"Anna mennä vaan", Ruby nyökkäsi rohkaisevasti ja välinpitämättömästi. Lähinnä välinpitämättömästi...

"Okei..." Amber sanoi ja veti syvään henkeä. Hän ponnisti, sambasi ja...

... kasvoi!

"No niin, hyvä" Ruby hymyili laimeasti. Sääli, ettei tällä riemukkaalla tapahtumalla ollut enemmän silminnäkijöitä. Brunokin vain tuijotteli enemmän Rubya.

Perhetavoitteen saanut ernu värjäsi hiuksensa ja otti itselleen nenärenkaan. Hän on luonteeltaan ääripäiden lapsi, tosi siisti, kamalan ujo, mielettömän toimelias, hurjan leikkisä ja sikakiltti.

Katsotaans nyt vielä näitä hänen erityislaatuisia korviaan. Nyt hän on lähinnä söpön vähän erilaisen tyttösen näköinen. Pisteet nousi kyllä kasvun myötä! Mutta palataksemme edelliseen aiheeseen, haluanette kuulla, miten tappelu päättyi.

Mene ja ota tästä asetelmasta nyt sitten selvää. No, harmiksi Elelle, ettei hän tienyt ennen Paven kimppuun hyökkäämist, että...

...Paavo harrastaa pihapunttista! (*TITITI*)

Ele sai siis kolmatta kertaa elämässään selkäänsä. (Juicyt häviävät aina tappeluissa...) Pave hohotti tyytyväisenä vieressä. Kyllä oli nyt hieno fiilis, kun oli saanut hakattua naisen!

Häviö tai ei, Ele omisti silti edelleen talon ja päätti ketkä siinä asuivat ja ketkä eivät.

"Meidän juttu on nyt loppu!" Ele sanoi suiaantuneena. "Minä en ole miehen kanssa, joka ei anna minun voittaa tappelua!"

"Eih!" Pave henkäisi järkyttyneenä.

"Sinä lennät nyt ulos!" Ele komensi ja osoitti ikkunaa sormellaan.

"Mu-mutta..." Paavo änkytti.

"Kuinka voit tehdä näin!? Olen kohdellut sinua kuin prinsessaa! Kaikki rahani ovat sinulla! Minulla ei ole mitään!" Paavo vikisi.

"Helposti" Ele tuhahti.

"Tämä ei ole reilua! Miksi suhteeni aina kaatuvat? Mitä teen väärin!?" Paavo repi hiuksiaan, mutta Ele oli jkkymätön päätöksessään. Häneen eivät Paavon temput tepsineet, hän kun oli tottunut tekemään niin kuin halusi (kiitti, Feeliks).

Ja tähän emotionaaliseen kuvasarjaan täten päättyy Juicyjen 12. osa. Toivottavasti piditte :D Toivottavasti kommentoitte, niin rakentavasti kuin ylistävästikin, jos mielitte! ;D Älkääkä missatko Juicyjen ensiosaa! Tiedossa on PERIJÄ-ÄÄNESTYS! Joten pysykää mukana ;)

Juicyjen suvun hautausmaalle on tilattu suihkulähde. Perheen esikoinen, Jade, pitää sitä erittäin mukavana kapistuksena.

Jos veteen lisää saippuaa, syntyy paljon, paljon hauskoja kuplasia.

"Eikö olekin hauskaa, Ruby?" Jade kysyy pikkusiskoltaan. Ruby ei selvästi vielä ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu, eikö tiedosta tulevia sanktioita, mutta kuplat näyttävät kivalle ja isosisko on innoissaan.

"Aa! Tytöt! Ei saa!" huutaa paikalle ehtinyt äiti. "Papan haamun silmien edessä!"

Kahdesta lapsesta on Eleanorille paljon työtä ja vaivaa.

Ei kahta ilman kolmatta. Eleanorin synytys käynnistyy yllättäen. Jade on jännittynyt, nyt se toinen pikkusisar vimein syntyy! Jo oli tässä odoteltukin kuukaudenpäivät!

Kolmas tyttövauva sai nimekseen Amber (Ele piti jalokivistä). Kuplat suihkulähteessä eivät enää kiinnosta ketään.

"Ihana vauvveli!" Jade sanoo innoissaan. Hän piti kovasti söpöistä lapsista. Äiti oli aika reilu, kun synnyti hänelle lisää leikkikavereita! Mutta kuinka näin onkaan päässyt käymään? Mistä näitä lapsia on putkahdellut? Ja kuka on isä?

Ele oli ollut kovin tyytyväinen saatuaan ensimmäisen lapsensa synnytettyä. Krister onnitteli häntä halauksin.

Niin vain pääsi käymään... Ele ei voinut sille mitään, että oli hetken mielihalujen johdateltavissa. Sitä paitsi, raskaudenaikaiset hormonit laittoivat vieläkin hänen päänsä pyörälle. Samaa hän ei kyllä tekisi enää ikinä uudelleen! Olihan Krister sentään hänen paras ystävänsä!

Kuitenkin, illan lopputulos oli tämä. Ruby oli ihan söpö, mutta nuo posket antoviat epäilyn aiheita hänen tulevan ulkomuotonsa kauneutta kohtaan. No mutta, entäs Amber sitten, oliko Krister hänenkin isänsä?

Asian laita oli oikeastaan se, että Ele eräänä päivänä törmäsi pihallaan norkoilevaan suippokorvaan. He kävivät hetken kiivasta väittelyä ja sen tuloksena taas... no...

"Ugh! Maxisin yöpuku!"

Näin oli siis Ele tullut siunatuksi kahdella lisäkultakimpaleella. Lasten hoitaminen oli kuitenkin kaikkea muuta, kuin helppoa. Hädin tuskin ehti Ele its syömään tai nukkumaan. Töissäkään hän ei ollut käynyt elämänsä aikana vielä kertaakaan, kun koko ajan piti äitiysvapaalla lapsia odotella ja hoitaa.

Mutta aina katsoessaan pieniä tyttäriään, Ele sai lisää motivaatiota jaksaa. Rahat kuitenkin alkoivat loppua, hänen nykyinen äitiys päivärahansa ei rittänyt neljän simin leivän hankkimiseen.

Niinpä hänen oli pakko soittaa lastenhoitajalle ja pukeutua muodottomaan työasuunsa. Hän ei jättänyt lapsia mielellään kotiin, mutta muukaan ei nyt auttanut.

Töiden jälkeen kotona oli töitä.

Töitä.

Ja töitä. Lapset kasvoivat kovaa vauhtia. Amberista tuli ihan... jännä. Suippokorvat hän tietenkin meni isältään perimään... Jos hänen naamansa olisi vähemmän muljahtaneen näköinen, korvatkin voisivat olla söpöt.

Myös Ruby kasvoi. Hänen silmänsä tulivat kauniin suuriksi, mutta saa nähdä mihin suuntaan muu osa naamasta lähtee kehittymään.

Vaikka äidillä ei Jadelle aikaa paljon ollutkaan, oli tämä hyvin tyytyväinen ja eloisa lapsi. Todistukseenkin tuli kymppi! Wuhuu!

"Hoi! Atsiibatsaa!" Jade huusi tultuaan kotiin todistustenjako päivänä.

Valitettavasi ulos häntä vastaa astelikin vain yrmeä lastenhoitaja.

"Mitä meuhkaat lapsi? Äitisi ei ole kotona. Hän jäi ylitöihin. Mene tsiibailemaan siskosi kanssa."

Vaikka Jade luonteeltaan ei olut kovinkaan siisti, hän päätti ryhtyä kaikin tavoin äitiänsä avustamaan, jotta hänellä olisi enemmän aikaa myös lapsilleen. Voi mikä kullannuppu...

Ja onneksi apua tuli myös toiselta kullannupulta. Krister auttoi mielellään Eleä kodin askareissa. Hän tunsi muutenkin olevansa osasyyllinen Juicyjen elämän kiireisyyteen.

"Sinun pitäisi vähän irrotella välillä! Pitää vapaapäivä!" Krister sanoi eräänä päivänä Elelle. "Harrasta jotain hauskaa välillä", hän jatkoi ja iski silmää. "Jos ymmärrät, mitä tarkoitan."

Ele ei aivan ymmärtänyt.

"Dadaa! Katso mitä hankin! Alan harrastaa hiukseilua! Eikö ole hyvä idea! Saan ajatukset hetkeksi muualle ihan näin kotosalla, ei tarvitse lähteä mihinkään ja jättää tyttöjä!"

"Hmm... En minä aivan tällaista tarkoittanut..." Krister sanoi Eleen pakottaessa hänet ensimmäiseksi koekaniinikseen.

Tulos oli kuitenkin tyydyttävä kampaus.

"Kuule", Krister sanoi Elen lopetettua, "puhun nyt suoraan, koska olet vähän tyhmä. Sinun pitäisi hankkia joku mies. Enkä tarkoita mitä tahansa miestä, jota himoitset hetken mielijohteesta, vaan pysyvän parisuhteen!"

"Mutta... Mistä minä muka jonkun miehen saan hankittua! En edes ehdi käymään missään!" Ele vastusteli. Ei hänen omalla isälläänkään ollut koskaan ollut mitään "pysyvää parisuhdetta".

"Miten olisi se Paavo?" Krister kysyi.

Niin, tosiaan, Paavo. Ele oli palkannut siivoojan säästääkseen edes vähän aikaa kotona ollessaan. Hän oli ollut heti ensinäkemisestä asti myyty karismaattiselle Paavolle, joka nojaili seinään (tai salaluukkuun seinän sisällä) ja iski silmää.

Paavo tuli myös lasten kanssa hyvin toimeen, he kaikki pitivät hänestä. Hän kertoi aina hauskoja tarinoitaan edellisistä työpaikoistaan.

Joskus Paavo jopa tarjoutui hoitamaan pikku-Amberia, jotta Ele saisi hetken levätä itse.

Jotenkas, Kristerin kannustamana Ele alkoi soitella Paavolle ja kutsua häntä kylään tämän vapaa-aikanakin. Paavo tuli mielellään. (Ruby kyttäili ja vakoili mielellään äitinsä miesasioita.)

Heidän välinsä tulivat läheisiksi ja alkoivat kehittyä oikeaan suuntaan.

Elestä tuntui, että hän saattoi kertoa Pavelle mitä vain. Pian hän oli paljastanut synkn menneisyytensä Fionasta ja vaikeuksista olla Feeliksin tytär. Paavo kuunteli ja lohdutti.

Muutaman viikon kuluttua he alkoivat seurustella. Ele oli kovin onnellinen (vaikka Pave kaljuuntui, eikä hänen naamallaan mitään perijöitä tehtäisi).

"Eikö olisi ihanaa, jos Paavosta tulisi meille isä!" Ruby supisi Jaden kanssa. "B-luokan Hanneksellakin on kaksi vanhempaa! Hän sanoo, että se on mahtavaa!"

"Minä ainakin toivon syntymäpäivänäni, että Paavosta tulee meidän isä!" Jadekin innostui.

Muutaman päivän kuluttu koitti juhlapäivä. Jadelle ja Amberille pidettiin tuplasynttärit! Oli järjestetty villit juhlat! (Jos omat synttärini olisivatnoin ankeat, menisin mielummin itkemään ruttoon kuolleiden varisten hautausmaalle...)

Paikalla olivat Paavo ja teitenkin Krister (, joka kuvan aikana oli soitti pianoa). Kaikki hurrasivat innoissaan, kun Amber puhalsi äitinsä kanssa kynttilöitä.

Ja noin sitä kasvaa hurautettiin sambaamisen jälkeen.

Seuraavaksi oli Jaden vuoro. Hän puhalsi kynttilät ja esitti samalla hartaan toiveen Paavon tulosta lasten isäksi.

Ja tässä nyt sitten Amber kaikessa erikoisuudessaan...

Ja tässä on Jade kaikessa teineydessää. Ihan tuli hyvän näköinen.

"Äiti, näytätpä kauniille! Ihan kuin telkkarissa!" Ruby ihaili laittautuvaa Eleanoria.

"Kiitos, kultsi" Ele hymyili vastaukseksi peilin kautta. "Paavo vie minut ulos syömään!"

Pave hemmotteli Eleä melkein piloille. He kävivät usein kylpylöissä, ravintoloissa ja ties missä huvittelemassa, unohtamatta kuitenkaan tyttöjä. Viime viikonloppuna Pave vei koko perheen Visulahteen, on siinä mies!

Seuraavana päivänä Ruby ihaili äitinsä uutta kaulakorua. Ele kertoi Paven antaneen sen hänelle lahjaksi edellisenä iltana.

"Saanko minäkin kokeilla?" Ruby pyysi.

"Hahahaa! Et." Ele vastasi iloisena.

Ele alkoi piristyä ja menestyä töissäkin, jipii!

Kun hän tuli kotiin, oli riemu siellä aina raikkaimmillaan Paven leikittäessä lapsia.

Vaan ruusuisellakin tiellä on aina silloin tällöin piikkejä.

"Äiti", Amber lähestyi Eleä, "saanko minäkin mustan monookkelin?"

"Minkä?" Ele kysyi hämmästyneenä. Kaikkea nuo lapset keksivätkin.

"Mustan monookkelin, niin kuin Jadellakin on!"

"Ei Jadella ole monookkelia. Monookkeleja käyttävät vain vanhat vihaiset miehet, joilla on myös kävelykeppi."

"Mutta minä näin! Musta rengas silmän ympärillä! Hän sanoi, että se on monookkeli! Siksi hän ehkä kielsi kertomasta, ettet saa selville, että hän onkin oikeasti vanha vihainen mies!"

"Mitä!" Ele huudahti tajutessaan, että mitä ilmeisimmin Jadella oli (*TITITI*) musta silmä!

Hän meni tarkistamaan asiaa ja toden totta, siellä se Jade tuijotteli huoneessaan typeränä tyhjyyteen silmä sinertävänä ja rumana!

"Mitä tämä on? Oletko ollut tappelussa? Löikö joku sinua?" Ele tenttasi.

"Ei hätää! Kaikki kunnossa, äiti! Minä vain... kaaduin silmä edellä!" Jade vastasi huolettomana.

"Voit kyllä kertoa minulle, jos joku on käynyt sinuun käsiksi!" Ele kannusti huolissaan. Jade näytti miettivän hetken. Lopulta hän vastasi:

"Ei minulla ihan totta mitään hätää ole... Se, se lienee ollut vahinko!"

"Mikä vahinko? Kenen vahinko?" Ele kysyi tiukasti.

Silloin Pave pamahti paikalle.

"Voi Jade pieni! Mitä sinulle on sattunut! Huolestuin kovin, kun Amber kertoi Eleanorin tulleen tänne tutkimaan mustaa monokkeliasi! Tiedäthän, etteivät ne ole muodissa! Mutta täältä sinä löydytkin, silmä mustana!" hän päivitteli.

"Kerroin juuri Jadelle, että hän voi luottaa meihin ja kertoa, kuka tämän oikein on tehnyt", Ele tiedotti.

"Niin", Pavekin sanoi, "voit tosiaan kertoa meille kuka tämän teki. Me kyllä suojelemme sinua häneltä. Mennään vaikka äitisi huoneeseen keskustelemaan, et varmaankaan halua kertoa tekijää vielä hänelle? Anna anteeksi, Ele, mutta minusta ja Jadesta on tullut hyvin... läheiset sillä välin, kun olet ollut töissä." Pave laski kätensä Jaden olkapäille ja ohjasi tämän eteiskäytävään.

"Kaikin mokomin!" Ele sanoi. "Minulla on täydellinen mies!" hän ajatteli hurmaantuneena.

Myöhemmin Pave vinkkasi Elen huoneeseensa keskustellakseen Jadesta. Hän madalsi ääntään.

"Tyttö ei suostunut kertomaan, kuka oli ruhjeen takana. Hän väitti yhä kaatuneensa silmä edellä. Ilmeisesti hän ei halua puhua aiheesta vielä. Ehdotan, että odotamme, kunnes hän on valmis avautumaan. Mutta minulla on omat epäillykseni!" hän keroi.

"Onko! Kuka?!" Ele halusi tietää.

"Naapurin Taneli!" Pave suhisi niin, että sylki lensi Elen korvaan.

"Taneliko!? Mutta hän on niin mukava poika!" Ele vastusteli.

Tunnetusti Jade seurusteli naapurin Tanelin kanssa tätä nykyä. Taneli oli mukava poika ja Ele oli ajatellut tilanteen olevan ennemmin niin, että hän oli tämä oli Jaden otssun alla, eikä toisin päin. Paavo oli kuitenkin eri mieltä.

"Emmehän edes nää heitä juuri koskaan täällä! Mistä sitä tietää mitä se poika puuhailee selkämme takana muualla!" hän sanoi. "Parempi pitää häntä kaiken varalta silmällä! Ties vaikka hän olisi niin hurja, ettei Jade koskaan uskalla kertoa totuutta hänestä! Keksii vielä jonkun muun syntipukiksi!"

"Kauhistus! Hän voi syyttää vaikka minua!" Ele huolestui.

"Ei hätää rakas! Kyllähän me toisemme tunnemme! Me tiedämme, ettei se ole ollu sinä tai minä, joka Jadea on tintannut", Pave rauhoitteli (ja tunki kätensä Elen kädessä olevan salaluukun läpi). "Kyllä tämä ajan kanssa järjestyy, vielä me syyllisen saamme kiinni."

Seuraavana päivänä Pave lähetti Jaden ja tytöt leikkipuistoon keskenään.

Hän oli järjestänyt Elelle romanttisen illallisen (tämän kotona, no jes, mikä ylläri).

Sitten Pave kaiveli seinässä olevaa salaluukkua ja otti sieltä esille mustan samettirasian.

"Ooh! Voiko tuo olla...?" Ele ajatteli ja hänen henkensä salpaantui jännityksestä.

"On se!" hän kirkaisi avatessaan rasian. Se oli kihlasormus! Voivotivoi tätä ilon päivää!

"No, mitä sanot?" Paavo kysyi hieman hermostuneena.

"Joo! Joo, joo, joo!" Ele hihkui ja tunki sormuksen... keskisormeensa?

"Voi, olen niin onnellinen!" Paavo hymyili.

"Voi niin minäkin!" Ele vastasi.

"Isäsi olisi sinusta nyt ylpeä" Paavo sanoi kannustavasti. Voi tätä lempeä.

No, lempeä tai ei, emme saa unohtaa Jade-raukkaa. Kristeristä oli tullut tätä nykyä hänenkin paras ystävänsä. Miehelle oli helppo avautua kaikesta.

"Jade, mikä hätänä?" Krister kysyi huolissaan Jaden tultua heidän supersalaiseen salapaikkaansa Juicyjen talon nurkalle. "Tekikö hän sen taas?"

"Nyyh, teki" Jade vastasi kyynteltensä lomasta.

He istuutuivat maahan juttelemaan (ja roikottivat jalkojaan maassa olevissa salaluukuissa).

"Sinun pitää kertoa täsä jollekulle! Tarkoitan, muullekin kuin minulle" Krister kehotti Jadea. "Äidillesi esimerkiksi, hän voisi saada sen loppumaan."

"En minä uskalla! Ties mitä hän tekisi minulle!" Jade sanoi kauhuissaan.

Kaksikko ei tiennyt, että heidän salaiselle salapaikalleen oli eksynyt salakuuntelija. Ele oli kauhissaan, joku siis todella pahoinpiteli Jadea! Mutta hän ei osannut muuta kuin noudattaa Paavon neuvoa ainakin toistaiseksi. Tosin, jos Jade ei pian alkaisi avautua, olisi tieto kaivettava hänestä ulos!

Perunalastupussikin avautui Kristerille. Hehee. Tässähän on siis kyseessä Elen ja Paven häät, jotka eivät kiinnosta Kristeriä tippakaan. Muut ovat valmistautumassa ulkona parin vihkimiseen.

"Tahdotko ottaa minut mieheksesi?"

"Tahdon! Rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä!"

"Eikö ole ihanaa Jade! Toiveemme toteutuu! Paavosta tulee isämme! ...Jade?"

"Minä..."

"Makoojo!"

"Makoojo"

"...vihaan"

"...tuota miestä."

Huhui! Jännittävää! :) Tiedättehän, miten pidän kommenteista. Tiedätte siis myös, mikä minua ilahduttaisi ;) Toivottavasti saan seuraavan osan pian valmiiksi!

Fionan kuoltua Eleanor nousi taas sukunsa perijättäreksi. Ensitöikseen hän uudisti edesmenneen alienin huoneesta jälleen itselleen huoneen ja sisusti myös Mantan lapsen huoneen uudestaan.

Myös Juicyjen takapiha sai pienoisen muutoksen: Feeliks pysttti pienen hautausmaan kuolleelle "enkelilleen".

Tultuaan kotiin kruisailemasta sinä kamalana iltana, Feeliks oli löytänyt Fionan huoneesta vain tuhkakasoja ja uurnan. Hän oli suunniltaan! Hän syytti iteseään tapahtuneesta. Jos hän ei vain olisi ollut itsekäs ja jättänyt lasta sisarensa kanssa, näin ei olisi ikinä käynyt!

Mutta pian hän kuitenkin tajusi, että hänen tulisikin syyttää kaikesta Eleanoria, tämä oli vastuuton ja antanut siskopuolensa palaa poroksi chiliconcarnen kanssa! Sillä hetkellä Feeliksistä tuli äkäinen, katkera vanhus, joka kulki kokoajan yöpaidassa ja sylki kaikkialle.

Hän heitteli lennokkeja ympäri taloa ja jätti niitä lojumaan kaikkialle. Kerran Ele löysi yhden kahvikupistaan aamulla.

Feeliks myös kaatoi mielellään perheen roskatynnyrin joka aamu.

Ja mikä pahinta: hän käveli ympäri taloa puhuen itsekeen! (Jälleen *viulu-horror-soolo*)

Eleanor ei aikonut sietää tälaista peliä talossaan. Hän marssi Feeliksin eteen ja sanoi hänelle suorat sanat. Mokomakin kääkkä! Saisi käyttäytyä ihmisiks ellei halunnut lentää ulos talosta!

Feeliks totesi (=karjui) siihen, että eipä hän ollut pyytänyt ketään murhaamaan lastaan ja tekemään hänen elämästään kurjaa. Ele ei itse käynyt edes töissä, Feeliksin eläkerahoilla tässä elettiin!

Vaikka Feeliksin vasta argumentit eivät varsinaisesti puoltaneet hänelle syitä käyttäytyä kuin mikäkin hullu, Ele otti ne tosissaan. Hän päätti näyttää isälleen, että kyllä hänkin töissä voisi käydä! Sopivaa työpaikkaa oli kuitenkin hankala löytää, Elen elämäntavoite kun oli tulla talousneroksi, eikä talousuran työpaikkoja näyttänyt koskaan olevan avoinna.

Feeliksiä ei todellisuudessa kiinnostanut kävikö Ele töissä vai ei. Hän vain rypi itseäälissä ja itki menetettyä lastaan. Hän oli rakastanut tätä niin kovin! Elämä oli syvältä!

Joka sunnuntai Feeliks puki pyhäpukunsa (eli vaihtoi pyjaman arkivaatteisiin) ylleen ja meni Fionan pienelle hautakivelle.

"Miksi jätit minut! Voi rakas lapseni! Kumpa voisin olla kanssasi! Hakekaa minut pois!" Hän laukoi aika rankkaa settiä vainajalle.

Vähitellen Ele alkoi tajuta, että ehkä lapsen tahallaan tulipaloon jättäminen ei ollutkaan ihan oikein tehty. Hän oli tehyt Feeliksistä hyvin, hyvin onnettoman. Hän päätti yrittää hyvitellä tekoaan antamalla Feeliksin rellestää miten tämä ikinä mielikään.

Eräänä aamuna Ele eräsi outoon keittiöstä kantautuvaan meluun. Hän löysi seltä Feeliksin likaisten tasojen edestä.

"Tein aamiaista", Feeliks ilmoitti ja kaatoi ketsuppia työ tasolle. "Oho."

"Noiden kuuraamiseen menee ikuisuus!" Eleanor kauhisteli mielessään, mutta nyökkäsi vain isälleen. "Okei. Toivottavasti maistuu!" hän hymyili.

Feeliks teki koko päivänt oinen toistaan ärsyttävämpiä tepposia, mutta kun Ele ei enää reagoinut mihinkään, hän hermostui.

"Tämä ei ole enää hauskaa!" hän kiljui.

Ninpä hän päätti ehittää uuden keinon purkaa agressioitaan: hän ryhtyi kiusaamaan Marjaanaa. Hän otti tavakseen tulla tämän huoneeseen syömään muroja aamuyöisin ja keskeyttää tämän yöunet.

"Mi-mitä tapahtuu?" Marjaana ihmetteli silmät ristissä.

Eräänä päivänä hMarjaana toi ensirakkautensa kylään koulun jälkeen. Se oli suuri virhe...

Kun Marjaana oli esitellyt pojan isälleen, Feeliks tajoris kätensä sijaan lasillisen vettä pojalle.

"Ruma pukupelle! Et koske Mantan lapseen!"

Poika oli hyvin, hyvin vihainen. Feeliks taas oli hyvin, hyvin huvittunut. 

"Ensimmäinen ihminen, joka välitti minusta ja sinä pilasit kaiken!" Marjaana tuskastui yllyttäen Feeliksin nauramaan vain kovemmin.

Marjaana yritti vielä pelastaa suhteensa ja lepytellä poikaa, mutta tämä oli jo päätksensä tehnyt.

"Meistä ei koskaan tule mitään! Sinut perheesi on kamala ja niin olet sinäkin!"

Vielä Ennen lähöään poika päätti hyökätä Eleanorin kimppuun.

"Sinä et loukannut minua millään tavalla, mutta haluan vihata koko perhettäne, joten hakkeen sinut nyt", hän ilmoitti ja syöksyi naisen kurkkuun kiinni.

Juicyt eivät koskaan ole pärjänneet tappeluissa...

Kun Ele oli saanut teinipojalta selkäänsä, Feeliks tul tarjoamaan hänelle sovinnon kättä.

"Olet niin säälittävä, ei vihoitella enää", hän sanoi.

Sääli, että sanat olivat vain tyhjää puhetta...

Feeliks alkoi selvästi vedellä viimeisiään. Hän sai skitsofrenisia kohtauksia välllä useana kertana päivässäkin!

Sitten lopulta eräänä sunnuntaina hän alkoi hymyillä. Hän tunsi sen, hänen aikansa olit tullut. Hän pääsisi vihdoin näkemään jälleen oman pikku Fionansa.

Viikatemies tuli häntä noutamaan.

"Eiköhän lähetä sitten."

Ele oli suunniltaan. Miksi tuo rumaan kaapuun pukeutunut pultsari vei hänen isänsä pois! Se ei ollut reiua!

Pian Juicyjen hautausmaalla komeili kaksi kiveä. Marjaana suri molempien simien kuolemaa.

"Anna anteeksi Fiona! Olisin voinut pelastaa sinut! Anteeksi Feeliks herra! En ollut kyllin hyvä rakkaudellenne!"

Hänestä tuntui, että hänen oli pakko päästä pois menneisyytensä luota. Ja Eleanorin. Niinpä hän pinkoi sisälle, kaappasi rahaa mukaansa ja soitti taksin yliopistolle.

No heippa hei vaan, Mantan lapsi!" Ele vilkutti iloisesti Marjaanan porhaltaessa ulos ovesta.

Marjaana istui taksissa vapisten (hän ei ollut ehtinyt edes vaihtaa ylleen vaatteita). Hänen elämänsä vilisi hänen silmiensä edestä nauhana.

"Mikä hätänä lapsi, jonka rumuutta en nää taustapeilistäni?" kysyi huolestunut taksinkuljettaja. Marjaana päätyi kertomaan hänelle koko elämänsä tarinan.

  Kuljettaja vihelsi.

"Jopas on sinua kaltoin kohdelleet!" hän huomautti texaslaisella korostuksella.

"Ka-kaltoin?" Marjaana toisti epävarmana. Hänen silmänsä alkoivat avautua. Se oli totta! Häntä oli tosiaan kohdeltu kaltoin! Hänen elämänsä ei ollut ollut sellainen, kuin normaalilla lapsella pitäisi!

"Jonain päivänä minä vielä palaan ja kostan!" hän uhosi. "Jonain päivänä otan Juicyn suvun valtaani! Odottakaa vaan!"

Eleanor oli hyvillään. Hän oli nyt yksin talossaan ja saattoi tehdä ihan mitä halusi ja ryhtyä järjestelemään elämäänsä kunnolliseksi. Hän päätti hankkia työpaikan ja ystäviä ja jossain vaiheessa miehen ja sitten kauniita, söpöjä, fiksuja lapsia ja kaikki olisi kivaa!

Hän päätti tutustua aiemmin yliopistossa häntä loukanneeseen blondin: Makeen. Hän kutsui Maken luokseen kahvittelemaan.

Jotenkin asiat kuitenkin vain... no... etenivät tiettyyn suuntaan. Ele kauhisteli myöhemmin tekojaan ja ryhtyi välttelemää Maken seuraa.

Elen elämä ei ollut muutenkaan mitää juhlaa, toisin kuin hän oli suunnitellut. Feeliksin haamu kiusasi häntä alinomaan.

"Mitä minä olen sinulle muka tehnyt?!" Ele sähisi säikähdyksestä puolikuolleenna. Niinpä, sitähän sopii miettiä...

Feeliks, Feeliks, voi kuinka sinua kaipaammekaan...

Haamu muistutti Eleä siitä tosiasiasta, ettei hän vieläkään ollut hankkinut itsellee töitä. Hän istuutui Marjaanan ex-huoneen tietokoneen ääreen ja ryhtyi tutkimaan työelämän tarjontaa. Ja siinä se oli! Viimein paikka talousalalla!

Juhlatunnelma ei kuitenkaan kestänyt kauan. Ele tunsi järkyttävää kipua vatsassaan.

"Mitä tämä on? Ei olisi pitänytkään syödä niitä viimeviikkoisia juustoleipiä..."

Ele kiiruhti katsomaan itseään peilistä.

"Aargh! Mitä tämä on! Rumat Maxisin rumat äitiysvaatteet! Hyvänen aika! Olen raskaana blondi-Makelle!" Ele oli oksentaa järkytyksestä.

Juuri silloin ovella norkoileva Make kääntyi äkkiä kannoillenja hiiviskeli takaisin yliopistolle. Toisissa ei vain ole miestä ottamaan vastuuta jälkeläisistään...

Vauveli kasvoi tasaista vauhtia. Ele ei voinut käydä töissä raskauden takia (mikä yllätys!) eikä siis saada ylennyksiä, joista unelmoi. Hän oli yksinäinen ja ryhtyi soittelemaan puhelinmuistiotaan läpi. Näin hän sai uusia muavia ystäviä. Erityisesti Krister Mustapää oli hänen mieleensä. Niinpä hän eräänä tylsänä päivänä kutsui tämän kylään.

Ele näki Kristerin nyt ensikertaa livenä ja järkyttyi huomatessaan tämän olevan yksi niistä lukuisista yliopistolaisjätkistä, jotka antoivat hänelle pakit. Ktister oli kuitenkin nykyisin niin mukava, että Ele päätti antaa hänelle anteeksi.

"Kuule Krister, olen raskaana!" Ele paljasti salaisuutensa.

"Mitä!? Oletko!? En olisi arvannut!" Krister huudahti ihmeissään.

"Kyllä, muttet saa kertoa kellekään, se on suuri salaisuus!" Ele vannotti.

Krister oli otettu siitä, että Ele paljasti hänelle suurimman salaisuutensa. Hän vieraili naisen luona usein, piti tälle seuraa ja auttoi häntä kodin askareissa. He olivat erittäin hyvät ystävät.

Eräänä päivänä Ele myrkytti iänikuisia tuholaisia, jotka olivat saaneet alkunsa Feeliksin aamuisista roskiksenkaato-operaatioista.

"En saa niitä ikinä yksin kuriin!" hän mietti ja päätti soittaa Kristerin apuun.

Krister sanoi tulevansa ilomielin ja kysyi voisiko ottaa ystävänsä mukaan. Ele suostui ilomielin, mutta sai taas järkyttyä kohdatessaan yliopistosta tutun simin. Ilkeä suippokorvasim! (Johon Ele kävi yhä kuumana kaikesta huolimatta...)

Ele päätti unohtaa kaunat ja tervehtiä reippain mielin tulokasta. Tämä ei näyttänyt tunnistavan häntä lainkaan samaksi pahanhajuiseksi simiksi, jonka oli yliopistossa tavanut.

Ilkeys valitettavasti kuului miehen luonteeseen.

"Mahdat olla aika säälittävä tapaus! Pelehdit Maken kanssa, etkä edes ehkäisyä käytä! Olet noloin sim, jonka koskaan olen tavannut" suippis vähätteli Elen paljastettua hänelle salaisuutensa.

Ele kipitti vihaisena Kristerin luo kantelemaan suippiksesa.

"En tykkää siitä, se on tyhmä!" hän sanoi.

"Anna hänelle mahdollisuus!" Krister pyysi. "Hän on pohjimmiltaan ujo sim ja kätkee rakkautensa kovan kuoren alle!"

"Yritin jo puhua hänen kanssaan uudestaan, mutt hän alkoi heitellä minua shakkinappuloilla!" Ele kertoi.

"Anna hänelle aikaa, se on sen arvoista!" Krister neuvoi. Ele päätti olla noudattamatta sitä neuvoa.

Muutaman viikon kuluttua Elen synnytys vihdoin käynnistyi kesken suihkukopin pesun. Tuska oli järkyttävä. Ele ei ymmärtänyt miten Feeliks oli koskaan selvinnyt siitä.

Eleä oksetti kamalasti, hän alkoi tulla epävarmaksi siitä, miten vauva edes tuli synnyttää. Voisihan olla mahdollista, että hän oksentaisi sen ulos... Sen siitä saa, kun jää terveystiedon ja biologian luoennoilla plaamaan omaan huoneeseen...

Paikalla ollut Krister kuuli Elen huudot, muttei ollut varma oliko soveliasta rynnätä vessaan noin vain, mistä hän tiesi mitä Ele ol tekemässä... Lopulta hän kuitenkin kuuli vauvan itkua ja ymmärsi mistä oli kyse.

Pikkuinen Jade Juicy.

Ja näin loppui kymmenes juhlallinen osa. Toivottavasti ei tunnu pitkittämällä pitkitetylle... tai muutenkaan liian pitkälle. Ensi kerralla lisää Elen toilailuja! Siihen asti heihei ja muistakaa kommentoida! :))))))))))))))))))))

Eleanor oli palannut kotiinsa juuri äsken. Pihalla kaikki näytti samalta kuin ennen: vanhat sanomalehdet ja läksykirjat lojuivat pihassa ja nurmikko kasvoi epämiellyttävän värisenä mönttinä.

Sisällä ei kukaan näyttänyt olevan ottamassa häntä vastaan. Se olikin vain hyvä, sillä Ele halusi yllättää Feeliksin. Hän päätti myös luonnollisesi vaihtaa pois yliopistoluukkinsa, sillä ei enää ollut nuori aikuinen vaan aikuinen nainen.

Lisäyllätykseksi paluunsa kanssa Ele päätti vähän sisustella taloa uudelleen, oihan hänellä nyt rutkasti yliopistolta jäänyttä kahisevaa. Tässä pieni vilaus hänen kättenjäljistään olohuoneessa.

Seuraavaksi hän hyppeli keittiöön tekemään taikojaan. (Pidän tuosta pöytäliinasta!)

"Nyt enää tärkein paikka koko talossa! Minun huoneeni!" Ele intoili ja suuntasi askelensa kohti huonettaan...

Juuri, kun hän oli tarttumassa ovenkahvaan, hän kuuli omituista ääntä huoneestaan.

"Hmm. Mitä ihmettä...?"

Huoneessa häntä odotti epämiellyttävä yötaivasaiheinen moderni lastenhuoneen kalusto ja joku outo, ruma otus lattialla, josta lähti outoa kitinää.

"Mistä sinä tänne ilmestyit pikku kaveri?" Ele kysyi otukselta. "Olet kyllä ehkä rumin apinavauva, jonka koskaan olen nähnyt... Mitä sinä täällä teet? Ja miksi minun huoneestani on tehty sinun häkkisi?"

Hän nosti apinan syliinsä. "Missä sinun isäsi ja äitisi ja nenäsi ovat? Voi mikä pikkuinen mussukka!"

Samalla ovensuusta kuului tuttu ääni: "Sinuna en lepertelisi sille noin."

"Mitä? Kuka sinä olet?" Ele ihmetteli tulijaa. Jollain oudolla tavalla tutun näköinen...

"Etkö tunnista minua?" tyttö kysyi yllättyneenä. "Odotas, katso sivuprofiiliania."

"Ooh! Uskomatonta! Sinäkö se olet Mantan lapsi?!" Ele huudahti nähtyään tytön tutut, rumat, littanat kasvot sivulta päin.

"Minäpä minä" Marjaana nyökkäsi. "Mutta sinun on kuunneltava minua! Tuo lapsi tulee olemaan sinulle tuhoksi!"

"Mitä tämä on? Jokin ennustus? Kivaa! Hei, katso mitä näet kädestäni!"

"Ei! Kuuntele, typerä harakka! Hankkiudu Fionasta eroon! Feeliks herra on tehnyt jotain kamalaa! Koko Juicyjen suvun tulevaisuus on..." Marjaana yritti selittää.

"Mitä? Onko Juicyjen suku vaarassa?" Ele ihmetteli. Juuri, kun hän oli tajuamassa jotain...

...Feeliks rynnisti paikalle.

"Mistä puhutte? Kuka tämä on? Mitä tapahtuu? Onko Fiona kunnossa?" hän hössötti keskeyttäen Eleanorin ajatusprosessin.

"Voi isä! olet aivan harmaantunut!" Ele naurahti ja tarjosi syleilyä isälleen. Tämä ei kuitenkaan huomannut ojennettuja käsiä.

"Ahaa, Eleanor! Palsit siis kotiin? Kiva! Miten menee hyvin? Ainiinetoleenääjuicynsuvunperillinen" Feeliks naurahti.

"Mi-mitä?" Eleanor kysyi hämillään.

"Olen päättänyt", Feeliks julisti asiallisesti, "että rakkain ja kaunein lapseni, Fiona, on täst' edes Juicyn suvun perillinen, et sinä, Eleanor."

"En voi uskoa... Miten voit tehdä tämän minulle!?" Ele oli täysin tolaltaan.

"Sori, hani" Feeliks kohautti olkiaan kävellen Fionan luo. "Ja PS. jaat huoneesi Mantan lapsen kanssa."

"EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!" Ele huusi kauhuissaan.

Nyt, kun olemme saaneet ikävät asiat pois päiväjärjestyksestä, esittelen teille Feeliksin vanhuuslookin lähikuva. Huomatkaa ihanat silmäpussit...

Ja tässä (edestäpäin) ihan mukavannäköinen Marjaana, joka kasvaa hurautti itsensä teiniksi. Tavoitteeltaan romantikko. Kivat huulet...

Ja tässä rumuuden huipentuma: Feeliksinvärinen alienlapsi. Tämä lähikuva olisi varmaan ollut parempi jättää ottamatta... En voi lakata oksentamasta, kun nään sen.

Palatkaamme nyt itse perhe-elämään. Vaikka siskoksilla oli yhteinen päämäärä syöstä Fionanrumilus vallasta, eivät heidän välinsä silti olleet parantuneet erityisemmin. Elanor olisi halunnut sisustaa uudelleen tyttöjen huoneen mutta Marjaana kielsi jyrkästi.

"Tämä on minun huoneeni! Minä määrään täällä!" hän huusi. (Miksei hän halunnut eroon lapsellisista, rumista kalusteistaan, kuka tietää..)

"No, en ois halunnutkaan sisustaa täällä!" Ele kirkui ja näytti jopa kieltä siskolleen.

Tulehtuneiden välien takia oli vaikea suunnitella juonia yhdessä Fionan pään menoksi. Ele oli huutanut siskolleen, ettei tarvitsisi edes tämän apua. Marjaana heräsi usein yöllä painajaisiin rumasta suvunperijästä.

"Toivottavasti Eleanor tietää mitä tekee..."

Valitettavasti Elellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä hän oli tekemässä. Vähitellen hän kuitenkin sai kyspyteltyä jonkinlaisen amatöörimaisen rikossuunnitelman päässään syödessään juustoleipiä (niillä on aivon verenkiertoa vilkastava vaikutus).

Hän päätti hankkiutua Fionan lähipiiriin. Pidä ystäväsi lähellä ja vihollisesi vielä lähempänä, sanoo sananlaskukin. Hän leikitti ja hoiti lasta aina tilaisuuden tullen ja teeskenteli oikein pitävänsä täsä.

"Ihana, että tulette toimeen hyvin!" Feeliks iloitsi.

"Totta kai! Miksemme tulisi?" Ele hymyili pahaenteisesti. Suunnitelma alkoi edetä.

Pian Ele alkoi myös ostella lahjoja Fionalle. Hänen huoneensa täyttyi pian koriste-esineistä ja muista tavaroista.

Hän sai jopa oman lieden!

"Olet oikeassa, isä, Fiona on todella fiksu ikäisekseen! Sen huomaa heti, kun viettää hänen kanssaan aikaa. Olen varma, että hän voi pian valmistaa ruokaa tällä hellalla" Eleanor esitteli ostosta isälleen.

"Sinä se olet sitten kultainen! Ja niin oikeassa!" Feeliks hymyili.

Eräänä päivänä ruokapöydässä Eleanor alkoi toteuttaa sunnitelmansa viimeisiä vaiheita.

"Sinun pitäisi päästä tuulettumaan, isä!" hän sanoi. "Et ole ollut pitkään aikaan missään! Koska olet viimeksi ollut edes miesjahdissa?"

"Mutta en minä minnekään voi lähteä! Kuka hoitaisi Fionaani?" Feeliks muistutti.

"Minä voin olla Fionan kanssa sen aikaa!" Eleanor ehdotti. "Olen ollut hänen kanssaan satoja kertoja sinun nukkuessasi. Pärjäämme mainiosti!"

"Taidat olla oikeassa" Feeliks totesi hetken tuumittuaan. "Pieni keskustavierailu ei olisi pahitteeksi kolmen vuoden sisälläolon jälkeen!"

Niin Feeliks lainasi Fionan autoa ja lähti kruisailemaan. Alkuun häntä vähän arvellutti jättää aarteensa kotiin, mutta pian hän rentoutui ja päätti luottaa Eleanoriin, olivathan he tosiaan ennenkin pärjänneet Feeliksin ollessa toisessa huoneessa.

Feeliksin lähdettyä Ele kipaisi jääkaapille.

"Juhuu, kultsi! Tehdäänkös ruokaa omalla pikku hellallasi?" hän lirkutteli sikeästi nukkuvalle Fionalle. "tehdäänkö yhdessä chiliconcarnea?"

Ele hämmenteli keitoksiaan, kunnes kuuli yllättäen puhelimen soivan käytävässä.

"Käyn vastaamassa, tulen pian takaisin!" hän sanoi kuorsaavalle Fionalle ja lukitsi oven perässään.

"Haloo? Onko siellä ketään?" Eleanor huhuili ylieleisesti. Eikö kukaan ollutkaan soittanut? Hitsinvitsi, hän oli ihan varmasti kuullut puhelimen soivan... Hän päätti jäädä odottelemaan, josko joku vaikka alkaisikin puhua tuut-äänen lomasta. Olikohan tämä pilasoitto?

Tunnin kuluttua Marjaana saapui kotiin koulusta. Ele seisoskeli yhä hölmönnäköisenä puhelimessa.

"Hei, missä Feeliks herra on?" Marjaan kysyi.

"Ulkona" Eleanor vastasi välinpitämättömästi.

"Missäs Fiona sitten on?" Marjaana ihmetteli. Feeliksillä ei ollut tapana viedä tyttöä ulos, sillä hän pelkäsi pulujen hyökkäävän tämän kimppuun.

"Minä vahdin häntä. Hän on huoneessaan" Ele vastasi. "Hän laittaa ruokaa."

"Laittaa ruokaa?" Marjaana ihmetteli. Epäillys alkoi hiipiä hänen mieleensä. "Miksi huoneen ovi on lukossa?" hän kysyi koekiltuaan kahvaa.

"Hups. Vahinogssa varmaan." Ele vastasi.

"Mistä tämä savun haju tulee?" Marjaana kysyi hitaasti.

"Lopeta kysely! Älä esitä typerää!" Ele tiuskasi, sulki puhelimen ja lampsi olohuoneeseen lukemaan kirjaa.

Myöhemmin talon lämpötila alkoi nousta yllättäen. Marjaana kuuli Fionan huoneesta hätäistä itkua, joka peittyi rätinän alle. Hän istui hiljaa huoneessaan.

Voi eiii! Mikä kamala tragedia! Miten tässä näin pääsi käymään! Huhhuh, jännitän melkein itsekin! Pistäkääs kommenttia tulemaan :) Ensi osa on pitempi, yritän ainakin :D