Juicyn suvun ensimmäinen osa on juuri alkamaisillaan! Toivon, etten etene liian nopeasti/hitaasti, molemmat tuntemukset kävivät päässni, kun kirjoitin osaa :D Mutta toivottavasti nautitte. Olkaa hyvät!

 

 

Kas tässä on Juicyn kunniakkaan suvun ainoa perillinen: toimelias Feeliks herra. Hän on hyvin menevä ja siisti sim, mutta sitäkin ilkeämpi. Hänen sydäntään sykähdyttävät erityisesti harmaahapsiset neidot (tuovat hänen mieleensä hänen äitivainaansa), jotka meikkaavat, mutteivät missään nimessä käytä päähineitä.

 

Feeliks sai halvalla tontin vanhan kunnon Sami-enonsa mailta. Feeliks piti siitä, kaikki alla oli vain nurmea silmänkantamattomiin. Hän ei ollut mikään materialistinen henkilö alkuunkaan. Itseasiassa hän oli perhetavoittenen ja toivoi jo kovasti itselleen puolisoa ja lapsia.

 

Lapsia tai ei, pakko oli silti hankkia jonkinlainen katto päänsä päälle. Siihen Feeliksin rahat eivät kuitenkaan riittäneet. Hänen kodistaan jäi uupumaan pari seinää, mutta nehän saisi hankittua koska vaan, kunhan ensin töihin pääsisi.

 

Tässä on asunnon toinen puolikas. Feeliks ja hänen mielikuvitusystävänsä (Feeliks oli ollut lapsena kovin paljon yksikseen) kutsuivat sitä alienien ulkohuussiksi.

 

Kun seinät oli saatu pystyyn, Feeliks päätti, että oli aika hieman kartuttaa tietämystään. Tästä lähtien hänen olisi itse kokattava ruokansa, joten hän päätti lukea hieman keittokirjoja. Kaikki oli hänelle niin kovin uutta ja elämyksellistä, olihan hän ollut koko lapsuutensa palvelijoiden paasattavana.

 

Heti, kun ensimmäinen sim astui Feeliksin nurmelle, tämä juoksi häntä vastaan esitelläkseen itsensä. Hän oli halukas solmimaan mahdollisimman paljon uusia simsuhteita.

 

Valitettavasti postineidin ja Feeliksin mielipiteet erkanivat keskenään. "Mitä? Keltanen muka kiva väri?! Sä oot sekasin, nainen", Feeliks päivitteli ja jätti toisen omaan arvoonsa.

 

Noh, ainakin posteljoonin tuomasta lehdestä olisi hyötyä. Feeliks tutki tarjolla olevia työpaikkoja ja pääsi mukaan liiketalouden salaperäiseen maailmaan.

 

Kun Feeliks myöhemmin oli etsimässä ohjetta päivällistä varten, lampsi vieras teinisim suoraan hänen olohuoneeseensa. Muistuttaen itseään siitä, ettei omistanut ovea, johon vieras olisi voinut koputtaa, Feeliks päätti, ettei sim ollut liian epäkohtelias hänen ysäväkseen ja tervehti tätä iloisesti.

 

Vieras ei kuitenkaan vastannut mitään vaan suunnisti suoraan Feeliksin jääkaapille ja ryhtyi keikkumaan sen ovessa. Feeliks ei päässyt moneen tuntiin valmistamaan kaipaamaansa päivällistä!

  Kyllä sitä vähemmästäkin pinna palaa! Kuinka tuo nulikka kehtasikaan roikkua Hannu-enon firman valmistamassa jääkaapissa?! Karjuen Feeliks riuhtaisi teinin irti jääkaapista ja kiskoi hänet tonttinsa ulkopuolelle.

 

Illalla teinin soitti Feeliksille anteeksipyyntöpuhelun äitinsä patistamana. Hämmentyneenä Feeliks antoi anteeksi hänelle. He keskustelivat jonkin aikaa käyttäytymissäännöistä ja heistä kehkeytyi ihan ystävykset! Feeliks kuitenkin mietti tilannettaan, olisiko aika hankkia omaikäisiä ystäviä ja kenties se vaimokin, joka olisi ihan hyvä juttu suvun jatkamista silmälläpitäen.

 

Seuraavana aamuna Feeliks lähti ensikertaa elämässään töihin innosta puhkuen. Valitettavasti ylennystä ei tullut, kuten hän olisi toivonut, mutta se yllytti häntä ahkeroimaan entistä kovemmin.

 

Palattuaan kotiin Feliks toteutti edellisenä iltana saamansa ajatuksen ja soitti Hannu-enonsa taksipalveluun suunnaten kohti Siniperän keskustaa.

 

Valitettavasti Siniperästä vaikutti löytyvän vain ja ainoastaan lisää teinejä. Feeliks päätti kuitenkin yrittää saada ystäviä, tarvittiinhan niitä ylennykseenkin, ja koitti jopa iskeä yhtä nuorta.                                

"Mun talossa on niin kylmä, etkö tulis mun lämmittäjäks?" Valitettavasti hänen liehakointinsa kohde olikin pitkähiuksinen poika.

Ja taas vain teinejä. Feeliks koitti näyttää kuinka nuorekas olikaan mieleltään hieman räppäämällä tälle ihanassa vihreässä kokohaalarissa seisoskelevalle Mantalle, mutta hänen räppinsä ei tehnyt nuoreen vaikutusta.

Feeliks palasi kotiin tyhjin käsin. Pihallakin häntä odotti vain jääkaappihullu Tuomas.

Feeliks naurahti itsekseen ja pudisti päätään. Tuomas oli niin typerä ja outo. Hän päätti vain teeskennellä, ettei huomaisikaan tätä ja kipitteli rauhassa seiniensä suojaan.

Illalla hän sitten päätyi käyttämään epätoivoisia keinoja: hän soitti ennustajaeukon apuun.

Eukon pyytäessä rahaa Feeliks kaiveli taskujaan. Hän löysi vaivaisen yhden simpansetelin ja asetti sen rypistyneenä eukon kädelle.

Palkkio ei järin miellyttänyt eukkoa. Hän alkoi varoitella Feeliksiä stiiä, miten huonosti hän näkisi pallostaan mitään ilman vähän suurempaa rahasummaa. Feeliks ei välittänyt, hänestä ennustukset olivat höpönlöpöjuttuja, hän halusi vain sokkotreffiseuraa, millaista tahansa.

Hups! Feeliks (kröhöm, Feeliksin syytä kaikki) valitsi erehdyksessä itselleen treffiseuraksi miehen! Laskujenkantaja oli aivan pyörällä päästään tultuaan temmatuksi keskeltä iltakarhujen jakamiskierrosta.

Feeliks oli kuitenkin tyytyväinen löytäessään ikäistään seuraa ja tervehti reippaasti Leijona -nimistä miestä. (Tuo Leijona -nimi aina osaa sykähdyttää!)

He tulivat ihan hyvin juttuun ja jopa nauroivat toistensa typerille vitseille. Ennustaja meni sivummalle seuraamaan tapahtumia.

"Hän on kateellinen, koska sinulla on enemmän ystäviä" Feeliksin mielikuvitusystävä sanoi Feeliksin vilkaistessa kyyläävää eukkoa.

Mutta raskas työpäivä oli vienyt veronsa. Treffit päättyivät kohtalaisina Feeliksin uupumukseen.  

"Mä soitan sulle", postimies lupasi, muta Feeliks tiesi tämän valehtelevan.

Seuraavana aamuna Feeliks heräsi vasta kimppakyydin töötätessä torvea pihalla. Hän oli valvonut posteljoonin kanssa myöhään ja oli yhä aivan väsyksissä.

Väsymys ei kuitenkaan estänyt tiedossa olevaa ylennystä! Hienoa Feeliks! Rahoilla ei kuitenkaan talon puuttuvia seiniä pystytetty, ne menivät peilin ostoon, sillä seuraava ylennys vaati karismapisteitä.

Pihalla Feeliksiä kuitenkin odotti tällä kertaa jääkaappihullun sijaan komea (jos hieman vääristellään totuutta) mies! Feeliks mietti. Kun koko Siniperästä ei näyttänyt löytyvän ainuttakaan hänen itsensä ikäistä, tai edes vanhempaa, kohtuunäköistä naista, niin miksikäs ei...

Mies kertoi olevansa Tino. Hän oli kuulemma Feeliksin Sami -enon entinen naapuri. Miehet ystävystyivät keskenään nopeasti. Heillä oli yhteinen kiinnostuksenaihe: taputusleikki.

Tino uskoutui Feeliksille ja kertoi omistavansa suunnattoman vähän rahaa. Se ei kuulemma kuitenkaan haitannut häntä, koska hän ei ollut mikään materialisti. Feeliks nyökkäsi. Hän piti Tinosta hetki hetkeltä enemmän.

"Olet aika kuuma pakkaus!" hän uskaltautui jopa sanomaan. Häntä arvelutti kuitenkin: jos hän nyt alkaisi vehtaamaan miesten kanssa niin miten kävisi perijän hankinnan kanssa? Ei hän mitään adoptiovauvoja hyväksyisi, se oli varma!

Miehillä oli kuitenkin niin hauskaa yhdessä, että Feeliks päätti antaa sydämensä viedä. Tällaista sielujensympatiaa hän ei ollut koskaan ennen tuntenut, ei edes mielikuvitusystävänsä Sanpsa-Antin kanssa!

Siinä sitten vähän flirttailtiinkin. Miesten välit lämpenivät kuin kuumemittari kattilassa! Näin ollen Feeliks päätti pyytää Tinon treffeille kanssaan, johon tämä tietty suostui.

Heillä oli todella mukavaa. Aika kului hujauksessa, eikä kumpikaan huomannut, että ilta alkoi jo hämärtää.

"A-alaks olee?" kysyi ilmeisesti liian kauan teinien parissa aikaansa viettänyt Feeliks.

"Hetkinen hei, ei niin nopeesti!" Tino toppuutteli.

"Mitä, teinkö jotain väärää?" Feeliks hämmästeli.

Vastaukseksi hän sai vain rajun suudelman. Vai, että ei liian nopeasti... Taisi olla vikaa vain asian esitysmuodossa...

Sillä seuraavassa hetkessä Tino oli jo muuttamassa Feeliksin kanssa yhteen. Hän toi talouteen, olosuhteet huomioon ottaen, ruhtinaalliset 1500§.

Niiden avulla taloa pystyi jo kutsumaan taloksi: oli seiniä ja ovia ja paikoin jopa lattia! Mutta ai ai, miten mahtaa käydä sen omaa verisukua olevan perijän kanssa?

Tino oli mammonatavoitteinen sim (se lurjus) ja halusi hankkia itselleen mahdollisimman pian työpaikan. Sellainen löytyi sotilasuralta ja Tino tarttui tilaisuuteen välittömästi.

Pian Tino kokin myös hurjan muodonmuutoksen. Eipä hänestä komeaa tietenkään saanut, mutta edes vähän tyylikkäämmän ja, noh... seksuaaliselle suuntautumiselleen sopivamman.

Mutta kokata hän kuitenkin osasi! Ainakin spagettia. Feeliks ahmi kuin ei ruokaa olisi nähnytkään Tinon katsellessa hymyillen vieressä. (Tai vastapäätä.)

Uusi parisänkykin oli ostettu taloon ja se tietty piti heti vihkiä käyttöön... Harmi vain, ettei nyt synny niitä perijöitä. Asia vaivasi Feeliksiä hyvin paljon.

Eräänä päivänä Tinon hyvä ystävä, Feeliksillekin tuttu, Manta tuli kylään. "Ihanat haalarit!" Tino sanoi kohteliaasti.

Tinon mentyä valmistamaan ruokaa kaikille Feeliks sai viihdyttää Mantaa. "Tino kertoi, että teillä on ongelmia" tyttö sanoi. "Kuulemma tarvitset perillisen, muttet hyväksy adoptiolapsia. Outoa käytöstä homolta."

"Niin se kai on. Mutta asia vaivaa minua. Kuinka voin antaa jonkun sellaisen jatkaa sukuani, jolla ei ole miehekkäitä kasvonpiirteitäni ja komeaa littanenääni?! Kuule, mitä jos sinä synnyttäisit minulle perillisen, voisin vaikka maksaa!" Feeliks innostui.

"Oletko tosissasi?!" Manta hikeentyi. "Minä sinä oikein minua pidät?!" "No, en olisi halunnutkaan lasta sinunlaisesi kanssa! Pikkukakaran!" Feeliks puollustautui.

"Todella hyvännäköisen pikkukakaran... Etkö... Etkö voisi harkita?" Feeliks pyysi. "Tinon takia?" Manta pohti hetken.                                                "En näe syytä... miksen toisaalta voisi. Saisin olla poissa koulustakin..."

"Kyllä se saattaa sopiakin! Minä asun roskiksessa. Jos saan yöpyä talossanne raskuden ajan niin suostun!" Manta lopulta päätti.

"Suostut mihin? Mikä raskaus?" ihmetteli paikalle saapunut Tino.

"Rakas! Pulmamme on ratkaistu! Onnenpotku!" Feeliks riemuitsi. Manta päätti jättää rakastavaiset puhumaan keskenään ja lähti keskustelun ajaksi sisälle taloon.

Hän meni paukuttelemaan Hannu-enon firman jääkaapin ovia. Jos Feeliks tuon näkisi, olisi hänen perijällään pian toinen kantoäiti!

Pihalla käytiin kovaa keskustelua. Tino oli hyvin järkyttynyt Feeliksin ideasta. 

"Ai, että sinä olisit jonkun toisen kanssa?" hän soperteli. "Minä en halua suostua sellaiseen! Sitten kasvattaisin jonkun toisen lastakin!"

"Mutta, kultaseni! Olisihan adoptiolapsikin 'jonkun toisen'! Tämä on minulle hyvin tärkeää, en muuten pyytäisi mitään näin sairasta ja typerää sinulta!" Feeliks maanitteli.

"Hyvä on, minä suostun. Sinun takiasi, Feeliks", Tino myöntyi lopulta.

Manta tuli pihalle Tinon lähdettyä tarkastamaan mikä oli tilanne. Tino oli hänen mielesään näyttänyt melko järkyttyneeltä tullessaan takaisin sisälle taloon. Jos homma ei käynyt Tinolle, niin Manta käskisi Feeliksiäkin unohtamaan koko jutun.

"Haha, älähän nyt! Hän on vain järkyttynyt siitä, että saa pian lapsen hoidettavakseen!" Feeliks nauroi hermostuneena. "Tämä on Tinolle ihan okei! Me sovimme niin, eikä häntä haittaa yhtään! Päinvastoin!"

"Mutta sinun kannattaa suostua tai joudut takaisin roskatynnyriisi!" Feeliks oli valmis vähän uhkailemaan Mantaa, jos tämä vielä epäröisi. "Roskisdyykkarit tulevat heti aamunkoitteessa pieksämään sinut verille ja...!"

"Okei, okei! Tajuan kyllä. Minä suostun!" Manta rauhoitteli. "Mitähän tästäkin tulee?" hän pohti kuitenkin mielessään.

 

Tähän päättyy ensimmäinen osa Juicyn suvun tarinaa! Miten mahtaa käydä vauvahankkeen... Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!