Heipä hei pienoiset Juicyjen ystävät! Tällä kertaa osassa on 2 seinämokaa, anteeksi  Ja yksi seikka, jota te luulette seinämokaksi, mutta todellisuudessa se on tuossa alapuolella vasemmalla näkyvässä Elen huoneessa olevan peilin syy, se saa seinään käytävän puolelle aukon, syy ei siis ole minun! Mutta pitäkääs kivaa lukemista!

 

Fionan kuoltua Eleanor nousi taas sukunsa perijättäreksi. Ensitöikseen hän uudisti edesmenneen alienin huoneesta jälleen itselleen huoneen ja sisusti myös Mantan lapsen huoneen uudestaan.

Myös Juicyjen takapiha sai pienoisen muutoksen: Feeliks pysttti pienen hautausmaan kuolleelle "enkelilleen".

Tultuaan kotiin kruisailemasta sinä kamalana iltana, Feeliks oli löytänyt Fionan huoneesta vain tuhkakasoja ja uurnan. Hän oli suunniltaan! Hän syytti iteseään tapahtuneesta. Jos hän ei vain olisi ollut itsekäs ja jättänyt lasta sisarensa kanssa, näin ei olisi ikinä käynyt!

Mutta pian hän kuitenkin tajusi, että hänen tulisikin syyttää kaikesta Eleanoria, tämä oli vastuuton ja antanut siskopuolensa palaa poroksi chiliconcarnen kanssa! Sillä hetkellä Feeliksistä tuli äkäinen, katkera vanhus, joka kulki kokoajan yöpaidassa ja sylki kaikkialle.

Hän heitteli lennokkeja ympäri taloa ja jätti niitä lojumaan kaikkialle. Kerran Ele löysi yhden kahvikupistaan aamulla.

Feeliks myös kaatoi mielellään perheen roskatynnyrin joka aamu.

Ja mikä pahinta: hän käveli ympäri taloa puhuen itsekeen! (Jälleen *viulu-horror-soolo*)

Eleanor ei aikonut sietää tälaista peliä talossaan. Hän marssi Feeliksin eteen ja sanoi hänelle suorat sanat. Mokomakin kääkkä! Saisi käyttäytyä ihmisiks ellei halunnut lentää ulos talosta!

Feeliks totesi (=karjui) siihen, että eipä hän ollut pyytänyt ketään murhaamaan lastaan ja tekemään hänen elämästään kurjaa. Ele ei itse käynyt edes töissä, Feeliksin eläkerahoilla tässä elettiin!

Vaikka Feeliksin vasta argumentit eivät varsinaisesti puoltaneet hänelle syitä käyttäytyä kuin mikäkin hullu, Ele otti ne tosissaan. Hän päätti näyttää isälleen, että kyllä hänkin töissä voisi käydä! Sopivaa työpaikkaa oli kuitenkin hankala löytää, Elen elämäntavoite kun oli tulla talousneroksi, eikä talousuran työpaikkoja näyttänyt koskaan olevan avoinna.

Feeliksiä ei todellisuudessa kiinnostanut kävikö Ele töissä vai ei. Hän vain rypi itseäälissä ja itki menetettyä lastaan. Hän oli rakastanut tätä niin kovin! Elämä oli syvältä!

Joka sunnuntai Feeliks puki pyhäpukunsa (eli vaihtoi pyjaman arkivaatteisiin) ylleen ja meni Fionan pienelle hautakivelle.

"Miksi jätit minut! Voi rakas lapseni! Kumpa voisin olla kanssasi! Hakekaa minut pois!" Hän laukoi aika rankkaa settiä vainajalle.

 

Vähitellen Ele alkoi tajuta, että ehkä lapsen tahallaan tulipaloon jättäminen ei ollutkaan ihan oikein tehty. Hän oli tehyt Feeliksistä hyvin, hyvin onnettoman. Hän päätti yrittää hyvitellä tekoaan antamalla Feeliksin rellestää miten tämä ikinä mielikään.

Eräänä aamuna Ele eräsi outoon keittiöstä kantautuvaan meluun. Hän löysi seltä Feeliksin likaisten tasojen edestä.

"Tein aamiaista", Feeliks ilmoitti ja kaatoi ketsuppia työ tasolle. "Oho."

"Noiden kuuraamiseen menee ikuisuus!" Eleanor kauhisteli mielessään, mutta nyökkäsi vain isälleen. "Okei. Toivottavasti maistuu!" hän hymyili.

Feeliks teki koko päivänt oinen toistaan ärsyttävämpiä tepposia, mutta kun Ele ei enää reagoinut mihinkään, hän hermostui.

"Tämä ei ole enää hauskaa!" hän kiljui.

Ninpä hän päätti ehittää uuden keinon purkaa agressioitaan: hän ryhtyi kiusaamaan Marjaanaa. Hän otti tavakseen tulla tämän huoneeseen syömään muroja aamuyöisin ja keskeyttää tämän yöunet.

"Mi-mitä tapahtuu?" Marjaana ihmetteli silmät ristissä.

Eräänä päivänä hMarjaana toi ensirakkautensa kylään koulun jälkeen. Se oli suuri virhe...

Kun Marjaana oli esitellyt pojan isälleen, Feeliks tajoris kätensä sijaan lasillisen vettä pojalle.

"Ruma pukupelle! Et koske Mantan lapseen!"

Poika oli hyvin, hyvin vihainen. Feeliks taas oli hyvin, hyvin huvittunut. 

"Ensimmäinen ihminen, joka välitti minusta ja sinä pilasit kaiken!" Marjaana tuskastui yllyttäen Feeliksin nauramaan vain kovemmin.

Marjaana yritti vielä pelastaa suhteensa ja lepytellä poikaa, mutta tämä oli jo päätksensä tehnyt.

"Meistä ei koskaan tule mitään! Sinut perheesi on kamala ja niin olet sinäkin!"

Vielä Ennen lähöään poika päätti hyökätä Eleanorin kimppuun.

"Sinä et loukannut minua millään tavalla, mutta haluan vihata koko perhettäne, joten hakkeen sinut nyt", hän ilmoitti ja syöksyi naisen kurkkuun kiinni.

Juicyt eivät koskaan ole pärjänneet tappeluissa...

Kun Ele oli saanut teinipojalta selkäänsä, Feeliks tul tarjoamaan hänelle sovinnon kättä.

"Olet niin säälittävä, ei vihoitella enää", hän sanoi.

Sääli, että sanat olivat vain tyhjää puhetta...

Feeliks alkoi selvästi vedellä viimeisiään. Hän sai skitsofrenisia kohtauksia välllä useana kertana päivässäkin!

Sitten lopulta eräänä sunnuntaina hän alkoi hymyillä. Hän tunsi sen, hänen aikansa olit tullut. Hän pääsisi vihdoin näkemään jälleen oman pikku Fionansa.

Viikatemies tuli häntä noutamaan.

"Eiköhän lähetä sitten."

Ele oli suunniltaan. Miksi tuo rumaan kaapuun pukeutunut pultsari vei hänen isänsä pois! Se ei ollut reiua!

Pian Juicyjen hautausmaalla komeili kaksi kiveä. Marjaana suri molempien simien kuolemaa.

"Anna anteeksi Fiona! Olisin voinut pelastaa sinut! Anteeksi Feeliks herra! En ollut kyllin hyvä rakkaudellenne!"

Hänestä tuntui, että hänen oli pakko päästä pois menneisyytensä luota. Ja Eleanorin. Niinpä hän pinkoi sisälle, kaappasi rahaa mukaansa ja soitti taksin yliopistolle.

No heippa hei vaan, Mantan lapsi!" Ele vilkutti iloisesti Marjaanan porhaltaessa ulos ovesta.

Marjaana istui taksissa vapisten (hän ei ollut ehtinyt edes vaihtaa ylleen vaatteita). Hänen elämänsä vilisi hänen silmiensä edestä nauhana.

"Mikä hätänä lapsi, jonka rumuutta en nää taustapeilistäni?" kysyi huolestunut taksinkuljettaja. Marjaana päätyi kertomaan hänelle koko elämänsä tarinan.

  Kuljettaja vihelsi.

"Jopas on sinua kaltoin kohdelleet!" hän huomautti texaslaisella korostuksella.

"Ka-kaltoin?" Marjaana toisti epävarmana. Hänen silmänsä alkoivat avautua. Se oli totta! Häntä oli tosiaan kohdeltu kaltoin! Hänen elämänsä ei ollut ollut sellainen, kuin normaalilla lapsella pitäisi!

"Jonain päivänä minä vielä palaan ja kostan!" hän uhosi. "Jonain päivänä otan Juicyn suvun valtaani! Odottakaa vaan!"

 

Eleanor oli hyvillään. Hän oli nyt yksin talossaan ja saattoi tehdä ihan mitä halusi ja ryhtyä järjestelemään elämäänsä kunnolliseksi. Hän päätti hankkia työpaikan ja ystäviä ja jossain vaiheessa miehen ja sitten kauniita, söpöjä, fiksuja lapsia ja kaikki olisi kivaa!

Hän päätti tutustua aiemmin yliopistossa häntä loukanneeseen blondin: Makeen. Hän kutsui Maken luokseen kahvittelemaan.

Jotenkin asiat kuitenkin vain... no... etenivät tiettyyn suuntaan. Ele kauhisteli myöhemmin tekojaan ja ryhtyi välttelemää Maken seuraa.

Elen elämä ei ollut muutenkaan mitää juhlaa, toisin kuin hän oli suunnitellut. Feeliksin haamu kiusasi häntä alinomaan.

"Mitä minä olen sinulle muka tehnyt?!" Ele sähisi säikähdyksestä puolikuolleenna. Niinpä, sitähän sopii miettiä...

Feeliks, Feeliks, voi kuinka sinua kaipaammekaan...

Haamu muistutti Eleä siitä tosiasiasta, ettei hän vieläkään ollut hankkinut itsellee töitä. Hän istuutui Marjaanan ex-huoneen tietokoneen ääreen ja ryhtyi tutkimaan työelämän tarjontaa. Ja siinä se oli! Viimein paikka talousalalla!

Juhlatunnelma ei kuitenkaan kestänyt kauan. Ele tunsi järkyttävää kipua vatsassaan.

"Mitä tämä on? Ei olisi pitänytkään syödä niitä viimeviikkoisia juustoleipiä..."

Ele kiiruhti katsomaan itseään peilistä.

"Aargh! Mitä tämä on! Rumat Maxisin rumat äitiysvaatteet! Hyvänen aika! Olen raskaana blondi-Makelle!" Ele oli oksentaa järkytyksestä.

Juuri silloin ovella norkoileva Make kääntyi äkkiä kannoillenja hiiviskeli takaisin yliopistolle. Toisissa ei vain ole miestä ottamaan vastuuta jälkeläisistään...

Vauveli kasvoi tasaista vauhtia. Ele ei voinut käydä töissä raskauden takia (mikä yllätys!) eikä siis saada ylennyksiä, joista unelmoi. Hän oli yksinäinen ja ryhtyi soittelemaan puhelinmuistiotaan läpi. Näin hän sai uusia muavia ystäviä. Erityisesti Krister Mustapää oli hänen mieleensä. Niinpä hän eräänä tylsänä päivänä kutsui tämän kylään.

Ele näki Kristerin nyt ensikertaa livenä ja järkyttyi huomatessaan tämän olevan yksi niistä lukuisista yliopistolaisjätkistä, jotka antoivat hänelle pakit. Ktister oli kuitenkin nykyisin niin mukava, että Ele päätti antaa hänelle anteeksi.

"Kuule Krister, olen raskaana!" Ele paljasti salaisuutensa.

"Mitä!? Oletko!? En olisi arvannut!" Krister huudahti ihmeissään.

"Kyllä, muttet saa kertoa kellekään, se on suuri salaisuus!" Ele vannotti.

Krister oli otettu siitä, että Ele paljasti hänelle suurimman salaisuutensa. Hän vieraili naisen luona usein, piti tälle seuraa ja auttoi häntä kodin askareissa. He olivat erittäin hyvät ystävät.

Eräänä päivänä Ele myrkytti iänikuisia tuholaisia, jotka olivat saaneet alkunsa Feeliksin aamuisista roskiksenkaato-operaatioista.

"En saa niitä ikinä yksin kuriin!" hän mietti ja päätti soittaa Kristerin apuun.

Krister sanoi tulevansa ilomielin ja kysyi voisiko ottaa ystävänsä mukaan. Ele suostui ilomielin, mutta sai taas järkyttyä kohdatessaan yliopistosta tutun simin. Ilkeä suippokorvasim! (Johon Ele kävi yhä kuumana kaikesta huolimatta...)

Ele päätti unohtaa kaunat ja tervehtiä reippain mielin tulokasta. Tämä ei näyttänyt tunnistavan häntä lainkaan samaksi pahanhajuiseksi simiksi, jonka oli yliopistossa tavanut.

Ilkeys valitettavasti kuului miehen luonteeseen.

"Mahdat olla aika säälittävä tapaus! Pelehdit Maken kanssa, etkä edes ehkäisyä käytä! Olet noloin sim, jonka koskaan olen tavannut" suippis vähätteli Elen paljastettua hänelle salaisuutensa.

Ele kipitti vihaisena Kristerin luo kantelemaan suippiksesa.

"En tykkää siitä, se on tyhmä!" hän sanoi.

"Anna hänelle mahdollisuus!" Krister pyysi. "Hän on pohjimmiltaan ujo sim ja kätkee rakkautensa kovan kuoren alle!"

"Yritin jo puhua hänen kanssaan uudestaan, mutt hän alkoi heitellä minua shakkinappuloilla!" Ele kertoi.

"Anna hänelle aikaa, se on sen arvoista!" Krister neuvoi. Ele päätti olla noudattamatta sitä neuvoa.

Muutaman viikon kuluttua Elen synnytys vihdoin käynnistyi kesken suihkukopin pesun. Tuska oli järkyttävä. Ele ei ymmärtänyt miten Feeliks oli koskaan selvinnyt siitä.

Eleä oksetti kamalasti, hän alkoi tulla epävarmaksi siitä, miten vauva edes tuli synnyttää. Voisihan olla mahdollista, että hän oksentaisi sen ulos... Sen siitä saa, kun jää terveystiedon ja biologian luoennoilla plaamaan omaan huoneeseen...

Paikalla ollut Krister kuuli Elen huudot, muttei ollut varma oliko soveliasta rynnätä vessaan noin vain, mistä hän tiesi mitä Ele ol tekemässä... Lopulta hän kuitenkin kuuli vauvan itkua ja ymmärsi mistä oli kyse.

Pikkuinen Jade Juicy.

 

Ja näin loppui kymmenes juhlallinen osa. Toivottavasti ei tunnu pitkittämällä pitkitetylle... tai muutenkaan liian pitkälle. Ensi kerralla lisää Elen toilailuja! Siihen asti heihei ja muistakaa kommentoida! :))))))))))))))))))))