Tässä nyt tämä 15. osa puoliksi uudelleen kirjoitettuna.. toivottavasti turhautuminen ei laskenut toisen version tasoa :/ Kuvia oli tätä varten mieletön määrä, joten oli vaikea rakentaa, mutta tulihan tämä valmiiksi kuitenkin :D Mutta ei sitten muuta kuin hauskaa lukemista!

 

Tässäpä on Ruby Juicy nuorena aikuisena. Hän siskoineen oli lähtenyt samalla taksilla kotoa kohti opiskelijaelämän riemuja, mutta siskot olivat päätyneet eri asuntolaan kuin hän, voi harmi.

Tässä on Rubyn tuleva mies, jonka hän löysi erään kaupan kassalta. Pojan komeus sai Rubyn silmät aivan kipeiksi, se oli rakkautta ensisilmäyksellä! No hyvä on, ei oikeasti. (Oli vaan niin ruma, että oli pakko esitellä.)

Koska Rubyn elämäntavoite oli tulla eläväksi legendaksi, hän valitsi pääaineekseen teatteri...asian. Hän kuitenkin huomasi, että opiskelu oli paljon hankalampaa kuin lukiossa ja kaikin puolin syvältä.

Näin ollen hän päätti tutustua uusiin simeihin, jotka voisivat auttaa häntä.

"Hei! Haluisko joku saada? Uuden kaverin?" hän huuteli asuntolan käytävillä.

Tästä tytskästä tuli Rubyn hyvä ystävä. Hän ihaili tätä ja oli pyörtyä hurmiosta joka kerta kun Ruby kulki hänen ohitseen. Hänestä tuli myös Rubyn ensisijainen lopputöiden kirjoittaja.

"Sä oot niin fiksu! Oispa mun lopputyöt yhtä hyviä, ku sun tekemät!" Ruby imarteli.

"No, vo-voisivat ne ollakin!" tytskä vastasi hyvillään. "Mä voin auttaa sua!" Loppu päivän hän viettikin aina itsekseen Rubyn koulutöiden parissa tämän keskustelun jälkeen.

 

Sillä välin, kun tytskä opiskeli, Ruby luonnollisesti iski miehiä. Hänen päässään kaikuivat Eleanorin sanat Sen oikean löytämisestä, mutta etsinnät olivat osoittautuneet odotettua hankalimmiksi. Ruby kun piti niin monesta pojasta, eikä hänellä ollut aavistustakaan kuka olisi paras. Eniten tuntui kuitenkin synkkaavan tämän Jaden isän kanssa.

Mutta juttu jäi muiden suhteiden kanssa samalle tasolle, sillä Ruby huomasi blondin haisevan erittäin pahalle. (Jonkinlainen sekoitus kissojen ja vanhojen rusinoiden hajusta.)

Rubyn etsiessä rakkauttaan oli kotona Juicyillä kova meninki. Jade oli Elen vastusteluista huolimatta lähtenyt yliopistoon ja tyrkännyt vauvansa äitinsä hoiviin. Lise kasvoi hyvää vauhtia ja Ele opetti hänelle tärkeitä perustaitoja, kävelemisen etupäässä.

Elen treenatessa (bodaamisesta oli tullut hänelle pakkomielle, hän oli laajentanut pihapunttistakin) Lise kannusti häntä iloisesti helistimillään. Hänen ensimmäinen sanansa oli testosteorini.

Hän otti isoäidistään mallia ja taaperteli tomerana ympäri asuntoa ja nosteli lelujaan kuin mitäkin puntteja konsanaan. Luonteeltaan hän oli niin siisti kuin olla ja voi sekä menevä ja suuri marisija.

Lise kasvu oli suorastaan huimaavan nopeaa. Hän huomasi pian hänen lempi alienaiheisen yöpaitansa käyneen turhan pieneksi. Uusilla yöpaitaostoksilla Ele ehdotti kokonaan uutta tyyliä tytölle, joka tietysti suostui innoissaan. Alienit olivat ihan vauvojen juttuja.

Pikku-Lise oli aika suloinen. (Tässä näkyy myös uudet korvaavat silmät!)

Pikku-Lisen nenä oli aika antisuloinen.

Tässä välissä saatte kurkata Juicyjen uudistunutta taloa. Rakastan keittötä ja vessaa. Mutta nyt takaisin itse tarinaan.

Elestä tuntui, ettei hän kylliksi voisi painottaa Liselle treenaamisen tärkeyttä.

"Tässä suvussa ei hävitä enää ainoatakaan tappelua!" hän julisti.

"Okei! Tajuan!" Lise nyökytti, heitti läksykirjan nurkkaan ja alkoi esitellä kuinka hienossa kunnossa hänen kylkilihaksensa olivat.

 

Lisen lempipuuhaa oli uiminen. Hänet sai iltaisin suorastaan repiä pois altaalta nukkumaan.

Toinen suosikki oli keilaaminen. Se oli vähän hankalempaa, mutta Lise ei antanut periksi.

"Minulla on habaa, minulla on habaa..." hän hoki mielessään heittäessään ylisuurta palloa kohti keiloja. Ele oli hyvin ylpeä lapsenlapsestaan, hänen kasvatuksensa oli mennyt perille.

Vaan sitä ei Ele tiennyt, että Juicyille tuli toistuvia puheluita Lisen opettajalta koulusta.

"Ei äiti ole kotona!" Lise kertoi ties kuinka monennetta kertaa opettajalleen.

"Niin, tiedän" ope vastasi. "Mutta olen saanut selville, että sinä olet mummosi holhouksen alaisena! Anna puhelin hänelle! In your face!"

"Ouu..." Lise ynisi hädissään. "E-en voi... Mummo on... sairaana!" hän ilmoitti. "Hänellä on..." Lise mietti. Hän ei tiennyt ainuttakaan vanhusten sairauden nimeä. "Hänllä on yskäsyöpä ja toinen käsi irtosi" hän lopulta valehteli. Opettajan hiljentyessä miettimään Lise huusi heipat ja sulki luurin äkkiä.

Mutta puheluita tuli lisää.

"Mummo on raksalla."

Ja lisää.

"Mummon pää jäi kiinni kattilaan."

Ja lisää.

"Jos en kuule puhelimen ääntä, se ei oikeasti soi."

Lopulta sattui kuitenkin se onneton päivä, jona Ele ennätti itse puhelimeen ennen Liseä.

"Halloota?" hän tervehti opettajaa.

"Vihdoin! Onko se vanha muori Juicy?" opettaja kysyi innostuneena. Ele vastasi hiukan närkästyneenä myöntävästi.

"Tiesittekö, että lapsenlapsenne on vaikeuksissa koulussa?" opettaja kysyi.

"Mitä!?" Ele ihmetteli. "Missä vaikeuksissa? Voi ei! Hänen on täytynyt yrittää tapella ja hän on hävinnyt! Häntä varmasti kiusataan kamalasti!" Ele pohti mielessään. Sen enempää kuuntelematta hän sanoi opettajalle "O. K." ja sulki puhelimen.

 Suraavana päivänä Ele istahti Lisen viereen sohvalle tämän juuri lukiessa Money Talksia (tämä oli järkyttynyt ulosottosimin vierailusta viime viikolla

*TITITITI* ja oli päättänyt perehtyä bisnesmaailmaan, jottei joutuisi koskaan kokemaan itse samaa aikuisena).

"Laittaisitko sen lehden pois? Jutellaan vähän" Ele pyysi. Lise nousi hieman epäileväisenä ja heitti lehden telineeseen.

"Puhuin opettajasi kanssa puhelimessa. Sinulla on kuulemma ongelmia koulussa", Ele sanoi.

"M-mm..." Lise ynähti. Hän ei oikein tiennyt millä mielellä kannattaisi reagoida.

"Mi-minä voin selittää... Se Tammisen Matti on ihan ääliö... minä..." Lise aloitti.

"Ei sinun tarvitse selitellä mitään! Ei ole sinun syysi, että sinua kiusataan! Olisit voinut kertoa minulle heti!" Ele sanoi.

"Kiusataan!?" Lise ihmetteli. "Minuako? E-hei kuuna päivänä! Minä olen se kiusaaja, mummo! Annoin Tammisen Matille köniin, kun se oli niin ruma!"

Sitten Lise tajusi, että oli juuri paljastanut salaisuuteensa.

"Tai siis... hän sen aloitti! Tavallaan... Olemalla ruma..." hän soperteli. Nyt varmaan tulisi puhuttelua ja kotiarestia.

Mutta Lisen hämmästykseksi Ele nousikin ja kutitti häntä nauraen.

"Vai sillä lailla! Hekten jo pelkäsin, että olet samanlainen nössö kuin kaikki muutkin tappelussa häviävät Juicyt tähän asti! Hyvin tehty! Jatka samaan malliin! Hakkaa kaikki vähänkin rumemmat simit!" Ele kannusti.

"Okei, okei", Lise sanoi hämillään. "Ihme äijä..." hän mietti. Telkkarissa vanhemmat suhtautuivat kiusaamiseen ihan eri tavalla... Mutta Lise unohtikin, mistä suvusta oli nyt kyse.

Elellä oli tapana mesettää iltaisin keskimmäisen tyttärensä kanssa. Hän kyseli kuulumisia ja miten tosirakkauden etsintä ja opiskelu edistyivät.

"Rubyx sanoo:

Opiskelen tosi ahkerasti! Se on rankkaa, mutta selviän aika hyvin!"

"Oot niin fiksu! Kirjotatko mun lopputyön?"

"Oot tosi fiksu! Miten ois, kirjottasitko mun yhen esseen?"

"Miten ois sellasen esitelmän värkkääminen mun puolesta, fiksu poju?"

"Kylläpä Lehtorilla on kauniit hiukset! Ne sanovat suorastaan 'Korota Rubyn arvosanaa!'!"

 

"Rubyx sanoo:

Myös rakkauselämäni menee hyvin! Luulen, että se oikea on jo... hyvin lähellä!"

"Ladies and Gentleman, this is Mambo number 5...

A little bit of Monica in my life...

A little bit of Erica by my site...

A little bit of Rita's all I need...

A little bit of Tina's what I see...

A little bit of Sandra in the sun...

A little bit of Mary all night long...

A little bit of Jessica, hear I am...

A little bit of you makes me your gal!"

"Ihanaa, kun tyttö pärjää niin hyvin!" Ele mietiskeli joogatessaan. Hän kävi myös läpi mielessään elämänsä tärkeimpiä tavoitteita: syödä juustoleipiä, edetä talousneroksi uralla ja päihittää Paavo tappelussa.

Siinä paha missä mainittiinkin! Lise! Vierille ei saisi mennä noin vain juttelemaan!

"Hei, kalju setä! Olen Lise!" Lise kätteli reippaasti kaljua setää.

"Hmm... Kaunis nimi. Oletko mahdollisesti Jade Juicyn tytär?" Paavo kysyi.

"Olen! Ensimmäinen ja ainoa! Niin mummo aina sanoo" Lise kertoi tohkeissaan.

 

Ele huomasi pian kenen kanssa Lise jutusteli ja riensi pihalle ajamaan tytön takaisin sisälle.

"Mitä sinä täällä teet!? Ala vetää tomppeli!" Ele sähisi.

"Minä... Minä vain mietin... Voisinko viettää aikaa tyttäreni kanssa? Tulla osaksi hänen elämäänsä?" Pave kysyi.

"Eieieiei!" Ele vastasi oitis.

"Kyllä minä tiedän millaiseksi osaksi haluat hänen elämäänsä! Odotas vaan, kun hän on teini-ikäinen, niin minulla olisi taas yksi ylimääräinen pikku-sim huolehdittvanani! Ei tule kuuloonkaan!" Ele paasasi. Pave vain katsoi kaihoisasti taloa, jonne hänen tyttärensä oli kadonnut.

"Parempi, että alat vaan vetää täältä sinä eltaantunut kuvotus!" Ele sanoi tökkien Pavea ikävästi rintaan. "Saat tulla vasta sitten takaisin, kun minä olen valmis päihittämään sinut tappelussa! Siihen asti, hyvästi!"

"Okei, okei! Ihan rauhassa!" Pave nosti kätensä ilmaan ja meni matkoihinsa.

Ele ei ollut kertonut Liselle tämän isästä mitään. Hänellä oli aikeissa lietsoa vihaa Pavea kohtaan omana eksänään, ei Lisen isänä, jottei tyttö saisi traumoja. Lise kuitenkin oppi vihaamaan Pavea ennen kuin Ele kohotti sormeaankaan.

"Moi taas, kalju setä! Mitä sinä täällä teet? Mikset vastaa?" Lise ihmetteli Paven pälyillessä Juicyjen etupihalla.

Sanaakaan sanomatta tämä nosti perheen sanomalehden, tunki sen povitaskuunsa ja katosi tontin rajan tuolle puolen. Lise huusi Paven perään ties minkä laisia uhkauksia, mutta täysin turhaan.

"Ei ihme, että mummo hermostui, kun puhuin tuon sedän kanssa! Hänhän on kamala hullu!" Lise pohti.

Mennessään nukkumaan (keskellä päivää) hän vielä pohti: "Voi, jos olisin vain isompi! Olisin antanut sille lehtivarkaalle köniin! Viisi kertaa!"

Seuraavana aamuna Lise heräsi kummaan tunteeseen.

"Oh... Mieleni tekee aivan... aivan... sambata!" hän huudahti ja otti parit näyttävät tanssiaskeleet.

"Oh! Mitä tämä on! Minä kasvoin! Tanssi kasvusamban! Vau!" Lise ilahtui.

Lise oli taaperosta asti aika jännä sim. Hänen toiveissaan oli aina soittaa eräälle simille, jonka ystävä hän ei ollut, jota hän ei koskaa ollut nähnyt ja johon hän ei koskaan ollut ollut minkään laisissa yhteyksissä. Hän myös olisi aina halunnut ostella uusia vaatteita. Lapsena silloin, kun muut samanikäiset simit halusivat ystäviä ja leluja, Lise halusi kännykän ja taas lisää vaatteita. Joka tapauksessa, hänestä tuli perhetavoitteinen teini, jonka nenä ei näyttänyt enää niin pahalle.

Myös Ele koki tuona päivänä erään laista henkistä kasvua. Hän sai ylennyksen töistä, huraa, ja tätä ylemmäs hän ei enää voisikaan ylentyä: hän oli talousnero! Huraa, huraa!

Pienten päiväunien jälkeen Ele sitten soitti töihin ja jättäytyi eläkkeelle.

"Nyt, kun olen firmanne tärkein elin, ettekä tule toimeen ilman minua, jään eläkkeelle korkeimmalla mahdollisimmalla eläkerahalla!"

Illalla, kun Ele oli tähyilemässä kohti tähtösiä, Feeliksin haamu tuli ystävällisesti hänet säikäyttämään. 

Se oli Elelle kuin merkki! Hieman myöhässä säikyttelyyn reagoidessaan, laskemalla alleen, Ele oivalsi olevansa valmis toteuttamaan seuraavan tavoitteen elämässään!

"Varo vain Paavo!" hän mutisi luututessaan lätäkköä. 

Eräänä iltana, Juicyjen ollessa yhteistuumin joogaamassa, kuului pihalta outoa ryminää.

"Se ei voi olla mikään muu!" Ele innostui yllättäen. "Sen täytyy olla hän!"

"Mitä? Kuka?" Lise tiedusteli vääntäen kasvoilleen myös innostuneen ilmeen.

 

"Se on se Paavo, kaatelee meidän roskiksia! Muistatko, kun kerroin, että olen treenannut yli kymmenen vuotta hakatakseni hänet? Nyt on se hetki!" Ele selitti tohkeissaan.

"Mene sinä tervehtimään häntä ja kertomaan, mitä on edessä! Minä menen sillä aikaa lämmittelemään hetkeksi uima-altaalle", Ele komensi Liseä.

Tyttö teki työtä käskettyä ja meni tervehtimään pihalla norkoilevaa Paavoa.

"Moi! Pitkästä aikaa! Tule meille, mummo antaa sinulle turpaan!" Lise kehotti ystävällisesti.

"Elekö? Hänhän on aivan harmaantunutkin!" Pave naurahti pilkallisesti.

"Sulla ei oo silti mitään tsäänssejä voittaa!" Lise nauroi ja näpäytti pavea nenään.

"Aa... Mikä helkkari teillä Juicyillä on tuon tökkimisen kanssa" Pave hieroi nenäänsä.

Sillä välin Ele ansaitsi viimeisiä kuntopisteitään.

"Uuh, uiminen on rankkaa", hän totesi itsekseen.

Aamu alkoi jo sarastaa, kun hän tunsi olevansa valmis. Mutta juuri, kun hän oli aikeissa uida kohti tikkaita, hän tunsi kamalaa kipua jalassaan.

"Aah! Mitä tämä on! En saa jalkaani suoraksi!" Ele ihmetteli. Voi ei! Suonenveto!

"Senkin kyömynokka!" Lise oli tulistunut Paavon itsevarmaan asenteeseen. "Jos minulla olisi tuollainen nenä, tappaisin itseni!" Voi Lise, tietäisitpä mistä puhut...

"Kuules nyt! Menet liian pitkälle! Katsoisit peiliin niin näkisit..." Pave oli laukomassa takaisin.

Mutta juuri silloin kuului uima-altaalta avunhuutoja ja kurlutusta.

"Yaiks!" Lise sanoi ja lähti kiirehtimään kohti allasta.

Taistele, Ele! Apu on tulossa! Ele tunsi kuinka vesi täytti hänen korvansa ja suunsa. Hän yritti huutaa vielä apua, mutta sai aikaan vain kurlaavaa öninää.

Sitten hän ei jaksanut enää. Hän painui veden alle auringon juuri noustua.

Kun Lise ehti paikalle viikatemiehen kanssa yhtäaikaa, oli luonnollisesti liian myöhäistä.

"Ei voi olla totta! Mummo!" Lise itki lohduttomana.

"Tämä on minun syytäni!" hän ajatteli tuskissaan. "Voi, kosto ei johda mihinkään! Jos mummo ei olisi halunnut kostaa Paavolle ja minä en olisi jäänyt kiistelemään hänen kanssaan, tätä ei olisi tapahtunut! Kosto ei ole hyvä asia!" hän vollotti.

Sitten hän mietti hetken ja tuli toisiin aatoksiin.

"Ei! Tämä on Paavon syytä! Kosto on hyvä asia! Minä kostan tämän hänelle! Vihaan häntä! Voi rakas mummo!"

"Tajuatko sinä!? Tämä on Paavon syytä! Hänen syynsä! Minun mummoni on kuollut!" Lise uhosi bikineissä paikalle ilmestyneelle perheen siivoojattarelle.

"Hänen syynsä... mummo... uh..." Liseä alkoi heikottaa.

"Joo, joo, relaa vähän" siivooja tuhahti ja meni katsomaan näkyikö altaassa vielä ruumista.

 

 

 

Voi voi voi, miten surullista! Mitenhän Lise tästä selviää! Ensi osassa se nähdään. Perinteiset anteeksipyynnöt kirjoitusvirheistä tähän loppuun vielä :D Älkääkä unohtako kommentoida ;D Lukemisiin!