Voitteko uskoa tätä todeksi! Kyllä vaan! Juicyihin tuli kahdeksas osa! OHO! Anteeksi kamalasti, että kesti näin kauan saada tämä valmiiksi ;( Laskelmieni mukaan tämä on myös hiukka lyhyt osa, mutta ei se mitään! Kirjoitusvirheitä saattaa olla aika paljon, sillä en jaksa tarkistaa tätä, joten nöyrä anteeksipyyntö niidenkin vuoksi. Mutta nyt, nauttikaa lukemisesta!!

 

"Katso!" Feeliks esitteli ylpeänä pientä Fiona-vauvaa Marjaanalle. "Eikö hän olekin kaunis!"

"Huhui, miten nätti!" Marjaana naurahti hermostuneena ja yritti olla oksentamatta vauvan naamalle. Miten jotain näin rumaa saattoikaan olla olemassa!?

Muistatteko vielä Feeliksin mielikuvitusystävän? Tässä hän juttelee sen kanssa peilin välityksellä. Hän koki synnytyksen jälkeistä masennusta ja pelkäsi kokoajan rikkovansa (omasta mielestään) täydellisen lapsensa.

"On siis oltava ekstravarovainen ja lellittävä hänet piloille!" mielikuvitusystävä neuvoi. "Unohdetaan kaikki muut lapset, joita talossamme pyörii!"

Vainoharhainen Feeliks ramppasi jatkuvasti Fionan kehdolla hyysäämässä tätä. Alien ei saanut edes nukutuksi kunnolla, kun Feeliks nosteli häntä kehdosta koko ajan. (Tässä näette pienen osan Fionan modernia tähtiaihesita lastenhuonetta...)

Feeliks oli myös varma, että Fiona oli jo älykkyydeltään vähintäänkin Einsteinin tasolla ja osti hänelle lahjaksi rumpusetin. Harmikseen hän huomasi, ettei vauva ollutkaan vielä ihan yläettyväinen soittamaan.

Tämän loogisen havainnon jälkeen Feeliks päätyi ratkaisuun ostaa vauvalle auto, olihan siinä säädettävä istuin, joten sen voisi asettaa Fionan koolle sopivaksi, mutta kun Feeliks oli turvavöimässä lasta koeajoa varten ohjaajan paikalle, tuli Marjaanan paikalle hälyttämä poliisi paikalle kieltämään kaiken hauskan.

Feeliks olisi kovin mielellään jäänyt kaikiksi päiviksi kotiin viettämään aikaa pikkuisen kanssa, mutta se ei käynyt päinsä, sillä jonkun oli pakko käydä töissä. Perheen lastenvahti ei kuitenkaan arvostanut Fionaa aivan yhtä paljon, kuin Feeliks...

...Joten hän sai lähteä matkoihinsa. Näin ollen Feeliksillä oli hyvä syy jäädä kotiin useammin. Ylennys, jonka eteen hän oli tehnyt töitä lipui pian hänen sormiensa välitse... Hänestä tuli puhekyvyttömälle puoli-ihmiselle omistautunut höperö.

Tällä välin yliopistolla Eleanor yritti selvittää rakkaansa salaista henkilöllisyyttä. Hän oli päässy poikaa jo hyvin lähelle. Hänestä tuntui, että näki tämän pään sisälle.

Mutta joka kerta, kun puheeksi otettiin laamanaamarin poistaminen poika ahdistui ja juoksi matkoihinsa. Eleanor jäi yksin tienvarteen pettyneenä.

"Mitä ihmettä minä teen?" hän mietti. Miksei poika halunnut paljastaa kasvojaan? Oliko kyseessä trauma tai jokin outo uskonto..? Nyt tarvittiin ketullisen ovelia suunnitelmia.

Niinpä Eleanor, seuraavan kerran kutsuttuaan Laamansa kylään, meni muina miehinä odottamaan häntä sängylleen.

Ovelaa suunnitelmaa aavistamatta poika kävi hänen viereensä. He puhelivat niitä näitä ja välimatka heidän välissään kävi kuin huomaamatta kokoajan pienemmäksi ja pienemmäksi...

Ja mitäpä muutakaan tälläaisesta lähentelystä voi seurata. Eleanor oli jännittynyt, enää pari vaivaista tyynyä oli hänen ja hänen rakkaansa kasvojen välillä!

Hän ei saanut unta ja päätti nousta. Pojukin heräsi.

"Hei, rakas" hän sanoi. Eleanor kääntyi hitaasti katsomaan sydän pamppaillen...

"Taidat nähdä minut ilman laamapäähinettäni ensikertaa?" poika hymyili. "Olen vältellyt sen pois ottamista, sillä pelkäsin, että pidät minua rumana."

"E-et sinä ole... ruma... ollenkaan... tosi... komea..." Ele takelteli.

"Olenpa helpottunut! Päähine kuuluu myös uskontooni. Se on vanha perinne! Tunnuslauseemme on "Olemme laamoja". Eikö ole hyvä!?"

Seuraavana iltana Ele soitti laamuskalle.

"Hei, ehditkö tavata?"

Hänen oli pakko pistettävä poikki sen ruman friikin kanssa! Hän ei vain ollut tohtinut tehdä sitä päin pojan naamaa heti villin yön jälkeen.

"Kuule... Tää ei johdu susta, vaan musta..." Ele aloitti ja otti pojan kädet omiinsa. "Meillä on ollu kyllä tosi ihanaa ja oot tosi mahtava ja sillein, mut mä..."

"Oota, mulla on tärkeetä asiaa sulle!" Laama keskeytti. "Meillä on tosiaan ollu kivaa ja oli hieno yö ja sillein, mut mun on pakko jättää sut, koska sä... oot niin ruma!" laama möläytti.

"Mitä!?" Ele huudahti kiskaisten kätensä irti laaman koivista. Miten tuo hikinen maskotti kehtasi!? Hänhän se tässä ruma oli eikä Ele!

"Sairas friikki!" Ele sihisi ja paineli kiukkuisena takaisin sisälle.

Myöhemmin Ele meni tilittämään kaiken uudelle bestikselleen Katjalle.

"Olenko mä oikeesti ruma?" hän kysyi hieman epävarmana.

"Et todellakaan!" Katja huusi. "Se laama vaan oli ääliö! Nyt vaan unohat sen ja meet samantien iskemään jonku uuden, komeemman miehen!"

Seuraavana aamuna Ele otti vinkistä vaarin, pukeutui pelkkiin alusvaatteisiin ja meni ulos tapaamaan ennustajaa.

"Onhan se hyvännäköinen!?" Ele yritti kuikuilla kristallipalloon.

"Ratkaisevaa on sisin!" eukko julisti etsiessään Elelle sokkotreffiseuraa.

Valitettavasti taivaalta tipahti tämä etana-silmä. Pojan ulkomuoto ei kuitenkaan ollut treffien peruuntumisen syy...

"Treffeillekkö? Ton lehmän kanssa!? Ei tuu kuuloonkaan! Sä oot niin... ruma!"

"Ei voi olla totta", Ele mietti. Oliko tämä olevinaan joku vitsi? Pönkittääkseen itsetuntoaan hän päätti iskeä heti seuraavan vastaantulijan. Mutta tämäkin blondi vältti kaikki Elen isku yrityksen, kieltäytyi kahvittelusta ja rynisti asuntolaan huoneeseensa.

"Hei! Tuu avaamaan! Mikset suostu? Onko mussa jotain vikaa!?" Ele huusi ja paukutti blondin ovea.

"No kun... sä... mm... oot... niin ruma!" blondi lopulta huusi vastaukseksi ja hälytti kampuksen vartijat hakemaan tyrmistyneen tytön oveltaan.

Ele oli suunnitelaan. Hän päätti iskeä jonkun juuri nyt eikä hetkeäkään myöhemmin! Hän ryhtyi yrittämään jokaista, joka astui sisään asuntolan ovista, mutta kaikki kieltäytyivtä kohteliaasti vedoten hänen ...rumuuteensa. Jopa tämä uljas prinssi, joka oli niin ruma, ettei hänellä ollut varmaan edes naapureita...

Lopulta Ele yritti jopa paria tyttöä, mutta hekiin käskivät hänen painella matkoihinsa.

Lopulta tämä mieshenkilö lämpeni  Elelle hieman. Tosin hän väitti tälle haluavansa vain ystävyyttä...

Mutta kun tyttö lausui todelliset aikeensa julki, poika vain nauroi hänelle julmasti. Mitä oli tekeillä?!

Viimeinen oljenkorsi oli pihalle ilmestynyt suippokorvainen  jätkä.  Ele ihastui häneen ihan tosissaan.

"Aah! Tämä on rakkautta ensisilmäyksellä! Tunnen kuinka välillämme kipinöi! Hän on niin erilainen kuin muut! Ehkä hänellä on taikavoimia! Oi, hän lähestyy minua!"

Lähestymiseen oli syy...

"Mitä sä tölläät, friikki? Haiseva ernupelle, mee muualle stalkkaamaan!"

"Ha- haiseva?" Ele toisti  hämmentyneenä.  Hän purskahti  sydäntä riipivään itkuun.

"Kati, kerro totuus, olenko minä... ruma vai haisenko vain pahalle?" Ele kysyi ystävältään vuodatettuaan hänelle jälleen kaikki surunsa. Kati hymyili surullisena.

"Sait sen siis viimein selville... Sinä tosiaan haiset... hyvin pahalle. Veikkaan, että koko perheenne haisee. Ihan juustoleiville."

Siitä hetkestä lähtien  Elen elämä alkoi mennä pahasti raiteiltaan. Hän oli  päättänyt unohtaa rakkautensa juustoleivät ja hän  tunsi ulkopuolisuutta kaikkea ympäröivää maailmaa kohtaan.

"Spagetti on pahaa."

Yhä useampana aamuna luennolle lähdön sijaan, Ele kääntyi takaisin huoneensa ovea kohti ja  sulkeutui loppu päiväksi sinne.

Ystävien tullessa koputtelemaan  hänen ovelleen hän vain veti peiton korvilleen ja teeskenteli kovaäänistä kuorsaamista.  Hän alkoi jäädä pahasti jälkeen opinnoistaan ja  missas lukuvuoden parhaat bileet.

Ele alkoi pelata koukuttavia tietokonepelejä saadakseen jotain sisältöä elämäänsä.

Hän turvautui myös  arvelluttaviin energianhankinta keinoihin...

Lopulta yliopiston pamput vihelsivät pelin poikki. Elen arvosanat olivat laskeneet niin paljon, että yliopistolta soitettiin hänelle varoitus. Hän oli nyt vaarassa lentää ulos kampukselta!

Luonnollisesti Eleanor oli raivoissaan. Tämä pieni shokki herätti hänen nukahtaneen itsetuntonsa ja elämänhalunsa takaisin täyteen liekkiin.

"Typerät lehtorit ja rehtorit! Vielä saatte katua koeajalle laittamistani!"

Silloin Ele keksi: hän ei jäisi tänne typerään luuseri mestaan, jossa juustoleipiä ei arvostettu! Hän menisi sinne, jossa häntä odotti oma talo, auto ja maata jalkojen alla palvova isukki! Kotiin!

Ele meni oitis hyvästelemään parhaan ystävänsä.

"Nähdään heti ensi lomalla!" Kati sanoi rutistaen ystäväänsä. "Onko sun pakko lähteä?"

"Kyllä mun täytyy. Mulla on jo oma paikka ja tulevaisuus jossain muualla" Ele sanoi traagisesti...

"Olen Juicyn suvun perillinen!"

"Noh, noh, älä itke! Ole reipas tyttö, olethan Juicyn suvun perillinen!"

 

 

Huijui miten jännää! Ensi kerralla saatte nähdä aikuisen Eleanorin kasvot! Ja mitä mahtaakaan käydä, kun hän palaa kotiin ja huomaa ettei olekaan enää Feeliksin ykkös tyttö! Toivottavasti ensi osa tulee nopeammin kuin tämä ;P Ja kommentoikaa toki! Siinä se jatkamisen halun voima piilee!